tiistai 13. marraskuuta 2012

Diamonds are a girl's best friend?

Olin unohtanut millaista uuden työn aloittaminen on: hirveää. Et tunne ketään, et osaa mitään ja tunnet itsesi koko ajan aivan idiootiksi. Nyt on takana muutama päivä intensiivistä timantti- ja opaalikoulutusta, katsotaan nyt miten tämä lähtee sujumaan. Pitää myös äkkiä opetella keskeisimmät repliikit myös ranskaksi ja venäjäksi. Meksikolainen pomoni tervehtii minua joka aamu toteamalla "Good morning darling, you look fantastic!". Hmph, luulen että olen saanut työpaikkani vaalean tukkani enkä suinkaan kielitaitoni ansiosta. No, ihan sama. Ja vaikka en mikään koruihminen itse olekaan, niin pakko myöntää että onhan ne timantit aika ihania. Mutta en silti voi käsittää miksi kukaan maksaisi jostakin pikku kivenpalasesta asunnon verran! 
Argyle pink diamond ring

Parin viikon kuluttua pääsen muuttamaan uuteen asuntolaan, hyvä juttu. Tosin tämä on nyt taas tällainen sika säkissä -ratkaisu, sillä en ole käynyt edes siellä paikan päällä, olen vain nähnyt kuvia ja kuullut paljon hehkutusta. Mutta olen niin väsynyt kämpänmetsästykseen ja kuulemaan  pahoittelua "hmm, olisi kyllä helpompaa jos etsisit asuntoa partnerin tai kaverin kanssa". Grrr, kumpaakaan ei ole, kiitos vaan muistutuksesta. Toivotaan että uudessa asuntolassa on vähän enemmän elämää kuin tässä nykyisessä ja se olisi ihan kiva muutenkin. Vuokrasoppari on vain pariksi kuukaudeksi, mikä on minun elämässäni ihan sopiva aikajana. Ainakin Elizabeth Bay on todella ihanaa aluetta ja kuulemma samalla kadulla on joskus asunut myös Russell Crowe (lääh!). 

Olen viime päivinä potenut jotain ihmeellistä huonoa omatuntoa siitä, että hengailen vain täällä auringon alla enkä tee mitään järkevää, kun samaan aikaan kaikki muut menevät elämässään eteenpäin ja tekevät kaikkea merkityksellistä. Tosin en käsitä miten esim. asuntolaina tekisi elämästäni yhtään onnellisempaa. No, jotain murehdittavaa pitää ilmeisesti koko ajan olla tai sitten en vain osaa olla tyytyväinen mihinkään. Menin myös jo hätäpäissäni ilmoittautumaan seminaariin "Take control over your success". Mutta olen nyt päättänyt lopettaa murehtimisen ja implementoida Sydneysiders-asenteen: tärkeintä elämässä on näyttää hyvältä. Joten hyvällä omallatunnolla salsaamaan, surffaamaan, matkustelemaan ja duuniin koruliikkeesseen - olenhan täällä viettämässä välivuotta enkä suinkaan yrittämässä mitään urahuippua! Ainakin täällä saa kadehdittavan upean rusketuksen, jos ei muuta. ;)

Tällä viikolla tuon seminaarin lisäksi ohjelmassa on myös mm. expat-drinksut, pitää ehdottomasti raahautua mukaan. Kävin myös testaamassa uuden salsakoulun, se oli tosi kiva mutta sinne on pakko liittyä jäseneksi - aivan liikaa sitoutumista siis, harmi vaan. Tulee vähän ikävä Brysselin keskiviikon salsailtoja BAO:ssa... Salsatapahtumia täällä kyllä onneksi riittää, joten ei siis hätää. Tänään vietin vapaapäivää ja suuntasin Royal National Parkiin, n. 30 km Sydneystä etelään. Se on maailman toiseksi vanhin kansallispuisto USA:n Yellowstonen jälkeen, perustettu v. 1879. Kävin vaeltamassa eukalyptusmetsässä ja siellä tosiaan oli ihan kunnon pusikkoa (virallisella nimellä "sclerophyll open forest"), tosin reitti oli merkitty vähän huonosti ja kerran kaaduin ja vierin mäkeä alas ja lisäksi eksyin pari kertaa. Kartta olisi tietysti voinut olla ihan kätevä työkalu, onneksi menneen talven Lumia pelasti. 

The Royal National Park

Ja jotta tämä ei olisi vain jatkuvaa auringonpaisteesta hehkuttamista, niin tiedoksi vaan että viime perjantaina täällä oli jokin ihmeellinen yllättävä myrsky ja täällä satoi rakeita! Itse olin tietenkin juuri silloin lenkillä ja jouduin todistamaan tuota +26 astetta ja rakeita -sääilmiötä. Toivon todella että tuo oli ainoa laatuaan, en todellakaan kaipaa mitään jatkuvasti vaihtelevaa Belgia II -säätilaa. 

Woolloomooloo Bay - myös Sydneyn sää voi yllättää!

tiistai 6. marraskuuta 2012

Paluu arkeen

Sydneyssä ei juurikaan mitään uutta auringon alla. Olen viimein toipunut siitä helvetillisestä flunssasta, tai mikä viidakkouume se ikinä olikaan. Viime viikot ovat menneet nopeasti ja hieman ahdistuneissa tunnelmissa, agendalla on nimittäin ollut työnhakua ja asunnon metsästystä - olin aivan unohtanut miten rasittavaa puuhaa molemmat on, grrr. Täällä on myös siirrytty kesäaikaan ja Euroopassa vastaavasti talviaikaan, joten aikaeroa on nyt entistäkin enemmän ja ensimmäistä kertaa olen tajunnut miten kaukana eristyksissä olenkaan. Huoh. :(

Mutta ei täällä nyt ihan kamalaa ole. Olen käynyt mm. international drinks -tapahtumissa ja myös tsekkaamassa Sydneyn salsapiirit ja yhtenä viikonloppuna pääsin myös mukaan veneilemään Hannan ja Timin rikkaan naapurin uudella paatilla. Viime viikonloppuna järjestimme Hannan kanssa yhteissynttärit, hauskat juhlat ja oli mukava tavata uusia kivoja ihmisiä. Illan päätteeksi päädyin pussailemaan yhden chileläisen tyypin kanssa, hihihi. ;) Tästä uudesta latino-pakkomielteestä on nyt vaan tultava loppu, sillä tarkoituksena on keskittyä aussi-surffareihin! Ihan väärä maanosa. 

Veneilemässä

Happy birthday Hanna & Elisa!

Sunnuntaina kävin tsekkaamassa vuosittaisen Sculpture by the Sea -näyttelyn Bondi-biitsillä, joten vähän taidettakin on harrastettu.


Ghost Net Crocodile; taustalla Bondi beach



Tällä viikolla allekirjoitin myös työsopimuksen, sain duunin yhden koruliikkeen kansainvälisestä tiimistä. Minun oletetaan osaavan puhua asiakkaille ranskaa ja venäjää, hmph. Mutta muuten työ vaikuttaa sopivan helpolta ja mukavalta. Kuulostaa erittäin hyvältä Ecofin-orjana raatamisen jälkeen!

Itse asiassa odotan työn alkamista ja toivon myös saavani kivemman asunnon pian, jotta pääsen sitten vähän paremmin asettumaan - alan kuulostaa todella vanhalta ja tylsältä, apua! Olen toistaiseksi asunut Sydneyssä yhdessä asuntolassa, joka on ollut sinänsä ihan ookoo, mutta haluaisin kuitenkin löytää jonkin "oikean" kämpän, tai paremminkin huoneen paikallinen hintataso huomioon ottaen. Strasbourgin ja Brysselin kehitysmaaolosuhteiden jälkeen asunnon standardit saattavat kuulostaa hieman alkeellisilta, tässä tärkeimmät toivomukset:
  • vuokranantaja ei ole ihan täysi psykopaatti
  • toimivat sähköt, lämmintä vettä, ei hometta

Tiistaina on tärkeä australialainen juhlapyhä, Melbourne Cup, josta en ollut ennen kuullutkaan. Kyseessä on jokin laukkakilpailu-karnevaali, joka on Victorian osavaltiossa ihan vapaapäivän arvoinen. Myös Sydneyssä monet paikalliset ottavat iltapäivän vapaaksi, jotta pääsevät lyömään vetoa hevosista ja menemään pubiin. Aussit osaavat ottaa ilon irti millä tekosyyllä tahansa. :)

torstai 25. lokakuuta 2012

Rainforest meets the Reef

Queensland-seikkailu jatkuu! Lähdin mukaan yön yli -reissulle Cape Tribulationille, jossa maailman vanhin Daintree-sademetsä ja maailman suurin koralliriutta kohtaavat. Todellakin ainutlaatuinen paikka! Kävin vaeltamassa sademetsässä kasveja ja otuksia ihmetellen, joista monia ei löydy mistään muualta maailmasta. Luulin muuten Daintreen tarkoittavan jotain puuta, mutta kyseessä onkin ihminen (Richard Daintree), jonka mukaan sademetsä on nimetty. 


Sademetsä kohtaa koralliriutan

Cape Tribulation beach

Mossman Gorge

Cassowary road sign

Yövyin sademetsä-lodgessa, joka osoittautui olevan laudoista kyhätty hökkelö keskellä metsää. Suihkussa kohtasin ensimmäisen aussi-hämähäkin, jonka paniikissa onnistuin tappamaan flip-flopilla (Oz-kielellä thong). Yön aikana minulle nousi kuume, ja metsän ääniä kuunnellessa kuumetokkuraisena olin varma että olin saanut jonkin kuolettavan trooppisen taudin. Sademetsän kasveista ja elukoista kun suurin osa on myrkyllisiä. Enkä tietenkään ollut pakannut mitään lääkkeitä mukaan metsään, sen sijaan olin fiksuna naisena ottanut mukaan mm. ballerinat ja bilemekon mahdollisia viidakkohenkisiä iltamenoja varten. Ziisus, ei ole helppoa olla tyhmä! Onneksi matkaseurueessa oli yksi sairaanhoitaja ja yksi lääkäri, joilta sain lääkkeitä helpottamaan tukalaa oloani. Seuraavana päivänä pääsin pois sademetsästä takaisin sivistyksen pariin, ja matkalla pääsimme vielä ylittämään Daintree-joen ja bongaamaan krokotiilejä. 


Saltwater crocodile

Parin päivän lepäilyn jälkeen olo oli taas parempi ja suuntasin sitten koralliriutalle snorklaamaan. Uin riutalla korallien keskellä värikkäiden Nemo-kalojen, kilpikonnien ja pienten haiden kanssa. Aivan uskomattoman upea kokemus! :) Turkoosissa meressä tosin korallit yms näkyvät melko vihreinä eivätkä ollenkaan niin kirkkaan värikkäinä kuin tv:ssä. Laivan snorklaus-/sukellusopettaja sanoi, että yksi cooleimpia kokemuksia on saada haava veden alla, sillä silloin myös veri näyttää vihreältä. Jätin kokeilematta siinä pelossa, että tappajahai haistaa veren ja syö minut suihinsa. 


Michaelmas Cay, The Great Barrier Reef




Nyt suuntana Sydney ja agendalla saada elämä järjestykseen: terveys, työpaikka, asunto - mitä näitä nyt on. Olen vähän väsynyt pitkään matkustamiseen, joten nyt olisi kiva vähän asettua aloilleen ainakin vähäksi aikaa. Ja sitten taas matkustaa lisää, niin paljon upeita paikkoja vielä näkemättä... Toinen vaihtoehtoni on jatkaa matkaa Melbourneen sukulaisteni luo. En oikein osaa päättää mitä haluan ja mitä minun kannattaisi tehdä, mutta toisaalta on hyvä että on ainakin vaihtoehtoja. Ja eiköhän asiat tästä järjesty!


sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Trooppinen Queensland

Olen löytänyt uuden parhaan keinon tavata miehiä: aussilennot. Lennolla Sydney-Cairns istuin kivan aussin vieressä, jonka kanssa juttua alkoi riittää heti kun otin matkaoppaani esille. Ruikutus "olen kaukaa Suomesta ja matkustan täällä ihan yksin" toimii näköjään tosi hyvin. ;)

Täällä Queenslandissa on ihan helkutin kuuma, vaikka nyt on olevinaan kevät. Ja onnistuin käräyttämään ihoni heti ensimmäisenä päivänä, vaikka olenkin käyttänyt muka tehokasta aurinkovoidetta. Cairns on itse asiassa vähän tylsä paikka ja tuntuu pikku kyläseltä Sydneyn jälkeen, eikä täällä ole edes uimarantaa. Tai on, mutta siellä ei voi uida krokotiilivaaran takia. Mutta kaikkea mielenkiintoista löytyy lähistöltä: sademetsiä, vuoria, upeita rantoja, koralliriutta jne. Asustelen täällä sen lentokonemiehen guesthousessa. Se on kuulemma niin rikas (töissä Googlella ja mukana Spartacus-sarjassa), että minun ei tarvitse maksaa asumisesta mitään. Ja tyyppi on tosi hauskaa seuraa, vaikka heti tänne tultuani olikin selvää, että tästä ei nyt tule mitään muuta. Olemme vaeltaneet sademetsissä, käyneet uimassa laguunissa ja grillanneet biitsillä mm. kengurumakkaroita (nam). 

Pari päivää sitten se lentokoneaussi vei minut roadtripille Port Douglasiin. Ihana päivä: kävelimme rannalla, kävimme lounaalle, sitten vaeltamassa sademetsässä ja lopuksi päädyimme uimaan sellaiseen idylliseen pikku järveen keskellä metsää. 


Port Douglas

Uimapaikka

Svedu, dutchi ja kolumbo lähettelevät jotain tylsiä "mitä kuuluu" -viestejä. Hohhoijaa, eurooppalaiset miehet on niin nähty. Ja toisinaan paras keino päästä yli jostakusta on hankkiutua jonkun toisen syliin sademetsäjärvessä. Ollaan elämän perusfaktojen äärellä. ;)

Nyt pitää alkaa selvittää mikä olisi järkevin keino navigoida takaisin Sydneyyn. Joku sanoi minulle, että "olet aika hullu jos aiot tehdä sen matkan yksin". Hmph. Tätä tietysti olisi kannattanut miettiä jo ennen kuin tulee tänne asti, mutta tehdään tämä nyt Elzun tavalla... Oh well, lähden huomenna yhdeksi yöksi Daintree-sademetsään ja ensi viikolla haluaisin vielä käydä koralliriutalla. Sitten nokka kohti etelää joko lentäen tai bussilla. 

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Sydney feat Annastiina

Takana huikeat kaksi viikkoa Sydneyssä ihanan Annastiinan kanssa! :) Teimme myös päivän ekskursion Katoombaan, jossa kävimme vaeltamassa Blue Mountains -vuorilla (ja välillä käytiin vähän maistelemassa viinejä). Olemme myös kuolanneet Bondi- ja Manly -biitseillä miehiä. Niskat menee kohta sijoiltaan ja kurkkua kuivaan kroonisesti, miehet ovat todellakin niin hyvännäköisiä, lääh! Aussiolut ei ole mitenkään erikoista etenkään mahtavien belgioluiden jälkeen, mutta viini on hyvää - mutta aivan käsittämättömän kallista, niin kuin kaikki muukin täällä. Olemme myös syöneet hyvin, mm. krokotiilipizzaa, ja yhtenä iltana ollessamme dinnerillä bbq-paikassa meitä kuvattiin Japanin TV:n ruokaohjelmaan. Ja sattumalta pääsimme myös viettämään paikallista Oktoberfestiä.

Auringonpaiste on kirkas ja voimakas jo nyt, vaikka on vielä kevät. Pimeä tulee yllättävän nopeasti heti kuuden jälkeen ja pimeys on todellakin mustaa. Myös tähdet loistavat kirkkaana pimeällä - otsonikerros on yliarvostettua. Merivesi on vielä aivan jääkylmää, ei voi vielä mennä surffaamaan tai uimaan, mutta kuukauden päästä pitäisi kuulemma lämmetä.

Piknikillä, taustalla Harbour Bridge ja Oopperatalo


Watsons Bay


The Three Sisters, Blue Mountains
Manly Beach

 Tosielämän havaintoja Sydneyssä à la Annastiina & Elisa:
  • täällä on maailman parhaimman näköiset miehet - siis oikeasti, miesten vatsalihakset supistelevat hengittäessä, mykistävää!
  • myös Australiassa blondinaisilla on erioikeuksia, esim. pukukoodit eivät koske heitä. Jee! 
  • 1+7=8 (matemaattinen oivallus aikaeroa laskettaessa)
  • missä kohtaa Z on aakkosissa? -> "melko lopussa"

Olen myös jo kirjaimellisesti jättänyt jalanjälkeni tähän kaupunkiin kävellessäni korkkareilla märkään sementtiin. Jesh!


Parina päivänä ennen Annastiinan lähtöä aloin saada ensimmäisiä ahdistus-paniikkikohtauksia, ja todella mietin mitä helkuttia onkaan tullut tehtyä: olen   yksin maailman äärissä ilman asuntoa ja työpaikkaa. Olin jo suunnilleen pakkaamassa kamojani ja suuntaamassa sukulaisteni luo Melbourneen. Mutta pelin henki täällä tosiaan on tämä: tulet Ausseihin, tapaat ihmisiä, matkustat heidän kanssaan ja teet jossakin välissä vähän jotain töitä. 

Alun perin minulla oli nyt jo tylsältä kuulostava suunnitelma etsiä asunto ja hakea töitä ensin Sydneystä ja vähän asettautua tänne ja matkustaa sitten myöhemmin. Olen nyt kuitenkin päättänyt ottaa seikkailuasenteen ja lähden ensimmäiseksi vähän reissaamaan itärannikolle, katsotaan niitä töitä sitten myöhemmin kun rahat loppuvat. Buukkasin pari päivää sitten maanantaiksi lennon Cairnsiin. Luonnollisesti yksisuuntainen lento, katsotaan sitten milloin ja mitä kautta olen tulossa takaisin... Queenslandin huudeille on paras ajankohta mennä juuri nyt ennen kuin siellä on aivan helvetillisen kuuma ja sadekausi alkaa. Ja samalla pääsen sitten näkemään Great Barrier Reefin. Äitini on tietysti aivan paniikissa ja hätäilee onko minulla katto pään päällä. No jos ihan rehellisiä ollaan, niin en tiedä sitä itsekään - mutta eiköhän asiat aina jotenkin järjesty! Se lentokonemies tulee hakemaan minut lentokentältä ja vie sitten dinnerille. Adventure here I come! :)

maanantai 24. syyskuuta 2012

Up in the air

G'day from Sydney! Melkein myöhästyin koneesta Hong Kongissa (en tajunnut, että kentällä piti ottaa vielä jokin helkutin juna porteille), mutta onneksi ehdin kyytiin, ja lentomatka oli itse asiassa aivan huippu: istuin onnekseni hottis-britin vieressä, joka antoi todella hyviä Aussi-vinkkejä ja matkan aikana ehdittiin vaihtaa elämäntarinat ja meillä oli kiinnostavat debatit EU:sta, feminismistä ja ihmissuhteista. Lisäksi kävimme läpi svedun luonneviat, kuuntelimme The Rasmusta ja joimme viiniä. Hän kutsui minut vierailemaan luokseen Cairnsiin, joka on hänen mukaansa maailman upein paikka UK:n jälkeen. Hauska sattuma on se, että meillä on synttärit peräkkäisinä päivinä, eli hän on myös skorppari - mikä on itse asiassa aika huono juttu, sillä kaksi skorpparia ei todellakaan sovi yhteen. Anyway, kävimme drinkeillä vielä Sydneyssä. Eli ekat treffit heti ekana iltana! Minulla on sellainen tuntuma, että tästä tulee vielä aikamoinen Aussi-seikkailu... ;)

Annastiina oli minua juna-asemalla vastassa, ihanaa! Dinneriksi söimme suklaata ja joimme teetä, hihihi. Annastiina oli myös bongannut lähimmän viinikaupan, kätevää.

Vastakohtien Hong Kong

Tervehdys Hong Kongista! Saavuin ensimmäiselle etapille aivan koomassa, en tietenkään pystynyt nukkumaan sekuntiakaan lentokoneessa. Ihme kyllä, paniikki ei iskenyt edes matkalla. No, muistan kyllä eräätkin paniikkikohtaukset kesän ajalta, jolloin toivoin vain voivani vetää jostakin jättiläismäisestä hätäjarrusta, joka pysäyttäisi koko universumin...

En ole aikaisemmin matkustanut paljoa itsekseni, mutta ainakin tähän mennessä se on ollut antoisaa ja avartavaa. Päätin, etten aio olla mikään tylsä ja säälittävä yksinmatkustaja, vaan pikemminkin moderni ja itsenäinen kosmopoliitti. Olisi tietysti mukava jakaa kokemuksia jonkun kanssa näin paikan päällä, mutta toisaalta yksin matkustamisessa on myös puolensa, mm. tulee ryypättyä radikaalisti vähemmän kuin ystävien kanssa. Krhm, puistattaa ajatellakin sitä alkoholin kulutuksen määrää vaikkapa Budapestin tai Tel Avivin reissuilla. ;) On ollut myös hienoa huomata, että yksinkin pärjää, ja saa ainakin päättää mitä tekee ja minne menee. Ja parin päivän yksinolon jälkeen kynnys mennä juttelemaan muille ihmisille madaltuu, ja olen tavannut kivoja tyyppejä, mm. porukan Nykistä, jotka kuvaavat täällä jotain lyhytelokuvaa. Tapasin myös pari aussia, joiden kanssa kävin drinkeillä.

Hong Kong on todella moni-ilmeinen vastakohtien kaupunki. Se on mielenkiintoinen sekoitus itää ja länttä, suurkaupunkia ja vihreää luontoa, modernia teknologiaa ja vuosisataisia kulttuuriperinteitä. Pilvenpiirtäjät ja luksuskaupat ovat vain pintasilaus, jonka alta löytyy vanha kiinalainen kulttuuri feng shuineen ja markkinoineen. Lähisaarilta löytyy myös koskematonta luontoa, jonne voi paeta kaupungin hulinaa. Yhden päivän vietin luonnontilaisella ja kauniilla Lamman saarella, jossa pystyi unohtamaan olevansa miljoonakaupungin läheisyydessä.


Näkymä Victoria Peakilta kaupungin ylle

Katuelämää
Hong Kong by night Kowloonista kuvattuna

Vaellusreitin varrella Lamman saarella



Temple Streetin markkinat

Tässä vielä äitini viime hetken vinkit matkaan:
  • muista uida aina rannan suuntaisesti
  • älä ota pikavippiä
  • pokaa joku rikas viinitilan perillinen
Jep jep, näillä ohjeilla matka jatkuu huomenna kohti Down Underia! :)