Näytetään tekstit, joissa on tunniste ravintolat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ravintolat. Näytä kaikki tekstit

tiistai 13. elokuuta 2019

Attica, Melbourne - Australian paras ravintola on elämys

Vanha, punatiilinen rakennus Riponlean kaupunginosassa Melbournessa näyttää melko vaatimattomalta. Älä anna ensivaikutelman hämätä. Kyseessä on nimittäin Australian nimekkäin ravintola, Attica, joka on jo vuosia kuulunut maailman parhaimpien ravintoloiden joukkoon. 


Attican tie Australian parhaaksi ravintolaksi on ollut suorastaan tuhkimotarina. Alkuvuosina asiakkaita ei yksinkertaisesti ollut, mutta yllättäen vuonna 2010 Attica nimettiin maailman sadan parhaimman ravintolan joukkoon, missä se on ollut siitä lähtien. Huhtikuisella Melbournen reissulla söimme dinnerin Atticassa, jolloin se oli maailman 20. paras ravintola. 

Attican menussa korostuu eettisyys ja luonnonläheisyys. Ruokalajit sisältävät lukuisia alkuperäiskansojen tuntemia aineksia, kestävästi pyydettyjä meren herkkuja ja paikallisilta maatiloilta hankittuja tuotteita. Ravintolalla on oma puutarha, jonka yli sata erilaista yrttiä ja kasvia löytävät tiensä asiakkaiden lautasille. Inspiraatiota on haettu paikallisesta mytologiasta ja ravintoloitsijan omista elämänkokemuksista. Paikallisuus näkyy myös tyylikkään yksinkertaisessa sisustuksessa australialaisista design-tuoleista käsintehtyihin astioihin. 


Maistelumenun erikoiset alkupalat olivat aivan ihania - pieniä mutta täynnä makua. Kolme minipiirasta kertoi Ripponlean historiasta. Pääruuista mieleenpainuvimpia olivat käsinpyydetty merirapu, krokotiilin kylki ja merilevässä kypsytetyt perunat. Perunapussukkaa nauttiessa ruokalajin puolivälissä koettiin pieni paniikinomainen hetki tarjoilijan lorauttaessa itävaltalaisen Rieslingin joukkoon sakea. Aivan uskomatonta - alkuun hieman omaan makuuni kompleksisen viinin maku muuttui elegantimmaksi. 

 



Illallisen loppupuolella asiakkaat vietiin huomaamattomasti pöytä kerrallaan walkabout -kävelylle ravintolan perukoille, missä vastassa oli 'tulevaisuus'. Tarjolla oli kenguruburgeri ja naapuruston panimon kanssa yhteistyönä pantua olutta. Lisäksi itsepalveluautomaatista voi napata mukaansa pienen huikopalan. 



Reilun viiden tunnin show on taatusti erilainen kokemus. Rytmitys on toteutettu erinomaisesti ja jokainen ruokalaji on nautinto. Missään vaiheessa ei ole kiire ja ilta kuluu suorastaan huomaamatta. Nälkä on lähtenyt, mutta olo ei myöskään tunnu liian täydeltä. 

16 ruokalajin illallismenu oli yllätyksellinen ja paikoin haastavakin. Kun lautasella on muurahaisia, on muistijälki taattu. Attican erinomaisuus ei kuitenkaan johdu julkkiskokin kreisistä hulluttelusta, vaan taidokkaasta kokonaisuudesta ja jumalaisesta ruoasta. Maut ovat kiehtovia, leikitteleviä ja täydentävät tosiaan. Jokainen ruokalaji on entistään parempi. Miten se voi olla edes mahdollista! 


Nykyisin Atticaan täytyy tehdä varaus kolme kuukautta etukäteen. 16 ruokalajin maistelumenu viinipaketin kanssa meiltä kahdelta maksoi $980 AUD. Ja se oli jokaisen sentin arvoinen aivan uskomaton elämys! 


Attica
74 Glen Eira Road
Ripponlea VIC 3185


Seuraa Eliza Does Oz -blogia seuraavissa kanavissa: 
Facebook | Instagram | Twitter | Bloglovin | Blogit.fi

sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Hobart - Australian kuumin foodie-kohde

Herkkusuut, unohtakaa Sydney ja Melbourne. Hobart on nyt Australian kuumin foodie-kohde! 


Australian pienen eteläisen saaren pääkaupunki Hobart on tunnettu hurjasta historiastaan ja villistä luonnostaan. Hobartissa virtaa kuitenkin myös aivan uudenlaista energiaa, jota vastaavaa on tuskin aistittavissa missään muualla koko kengurumaassa. Hobartin-matkallamme suorastaan häkellyimme kaupungin trendikkäästä ja innovatiivisesta ravintolaskenestä. Kenties kaupungin provokatiivinen museohulluus MONA on potkaissut kaiken tämän rohkean pöhinän käyntiin. Joka tapauksessa Hobartissa osterit ovat tuoreita, viski pehmeää ja vain taivas on rajana.  

10 ravintolavinkkiä Hobartiin

Room for a Pony

Pohjois-Hobartissa sijaitseva kahvila on entinen huoltoasema. Tarjolla on mielenkiintoinen, koko päivän aamiaismenu ja erinomaista kahvia modernissa ympäristössä. Paistettu kiinalainen munakas oli herkullinen valinta. 

338 Elizabeth Street
North Hobart TAS 7000
www.roomforapony.com.au 


Richmond Bakery

Curried scallop -piirakka on Hobartin erikoisuus. Olemme maistaneet monia, ja Richmond Bakerylla ei ole voittajaa. Leipomo sijaitsee viehättävässä Richmondin kylässä, noin 20 minuutin ajomatkan päässä Hobartista. 

50 Bridge Street
Richmond TAS 7025
www.richmondvillage.com.au


Barilla Bay Oyster Farm

Tasmanian osterit ovat parhaita koko Australiassa. Tämä on erinomainen paikka kokeilla tuoreita, paikallisia ostereita. Lisäksi valittavana on jopa kahdeksan eri kastiketta. Osterifarmi sijaitsee Cambridgessa, noin 15 minuutin ajomatkan päässä Hobartista.  

1388 Tasman Highway
Cambridge TAS 7170
barillabay.com.au


Templo

Pieni, vain 20-paikkainen ravintola on täydellinen yllätys. Moderni, italialaistyylinen ruoka on tarkoitettu jaettavaksi ainutlaatuisten ja mielenkiintoisten viinien kera. Maistelumenu oli fantastinen ja muiden ruokailijoiden kanssa jaettu yhteisöllinen pöytä oli hauska, erilainen ruokailukokemus. 

98 Patrick Street
Hobart TAS 7000
www.templo.com.au


Dier Makr

Luova maistelumenu tarjoaa paikallisia ja kausiluontoisia tuotteita. Useimmat ravintolan viinit ovat orgaanisia tai biodynaamisia. Voit valita viinit itse viinihuoneesta sommelierin avustuksella. 

123 Collins Street
Hobart TAS 7000
www.diermakr.com


Drunken Admiral

Ikoninen ravintola on seafoodin rakastajien aarreaitta, joka tarjoaa todella ainutlaatuisen elämyksen. Tuoretta, paikallista seafoodia ja uniikki, merellinen sisustus. 

Old Wharf
17-19 Hunter Street
Hobart TAS 7000
drunkenadmiral.com.au


Preachers

Rento pubi on erikoistunut craft beer -oluisiin ja boutique-viineihin. Pubi on entinen purjehtijan mökki, jonka takapihalla puutarhabaarin keskellä on vanha bussi, joka on nykyisin täynnä olutlooseja. 

5 Knopwood Street
Hobart TAS 7000
preachers.cafeleader.com


Hobart Brewing Company

Rustiikkinen varastorakennus on muuntautunut olutpanimoksi ja maisteluhuoneeksi säilyttäen kuitenkin alkuperäisen tyylinsä. Tarjolla on erinomaisia, paikan päällä tuotettuja craft beer -oluita. Olutpanimon edustan vihreä terassialue sisältää myös pienen parturivajan. 

16 Evans Street
Hobart TAS 7000
www.hobartbrewingco.com.au


Frogmore Creek Winery

Yksi Tasmanian palkituimpia viinitiloja, joka sijaitsee Coal River Valleyn viinialueella, noin 15 minuutin ajomatkan päässä Hobartista. Tarjolla on erinomaisia viileän ilmaston viinejä sekä kauniit näkymät laakson ja vesistöalueen ylle. Viinisuosikkimme oli Sparkling Rosé. 

20 Denholms Road
Cambridge TAS 7170
frogmorecreek.com.au 


Sullivans Cove Distillery

Palkitut viskit on valmistettu ainoastaan puhtaista, tasmanialaisista ainesosista. Tislaamo tarjoaa todella henkilökohtaisen maistelukokemuksen. Viskit olivat ehdottomasti kaiken hypetyksen arvoisia, mutta melko hintavia. 

10 Lamb Place
Cambridge TAS 7170
sullivanscove.com 



Seuraa Eliza Does Oz -blogia seuraavissa kanavissa: 

sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Southern Highlands - Kihlapäivää juhlistamassa Sydneyn lähialueella

Kevät on alkanut täällä Australiassa, ja mikä olisikaan parempi ajankohta pienelle irtiotolle. Labour Dayn pitkälle viikonloppulle ajoittuu myös 1-vuotis kihlapäivämme. Siinäpä oli tarpeeksi aihetta pieneen juhlaan, ja suuntasimme ihanalle Southern Highlandsin alueelle Sydneyn lähialueelle rentouttavan pidennetyn viikonlopun viettoon.


Southern Highlands on ehdottomasti yksi suosikkikohteistamme Sydneyn lähialueella, minne on aina ihana palata uudestaan. Alue on säilyttänyt alkuperäisen viehätyksensä, ja hyvä niin - alueen hurmaavat pikkukaupungit ovat nimittäin kuin suoraan entisaikojen Englannista - mutta aivan viime vuosien aikana alueelle on saapunut myös tuulahdus uutta. Kaunis luonto, lukuisat vesiputoukset sekä viileän ilmaston viinitilat ovat saaneet seurakseen innovatiivisia ravintoloita, craft beer -olutbaareja, hispster-kahviloita ja mielenkiintoisia pikku putiikkeja.




Fitzroy Falls - Kevätkukkia ja lintujen bongausta

Tapamme mukaan halusimme aloittaa viikonlopun reippaillen luonnossa ja suuntasimme Fitzroy Falls -vesiputouksille. Fitzroy Falls Visitor Centre -vierailukeskus on kävelyreittien aloituspaikka, ja tällä kertaa suuntasimme East Rim -reitille. Jyrkänteen itäreunaa seuraileva reitti on erityisesti keväisin luonnonrakastajien unelma. Reitti kulkee eukalyptus- ja sademetsien sekä nummien poikki, ja matkan varrella on upeita näköalapaikkoja. Polkua tallatessa voi ihastella monia kauniita kevätkukkia, jotka olivat juuri parhaassa loistossaan. Reitin varrelta löytyy myös opasteita, jotka kertovat laji-infon lisäksi hyödyllistä tietoa muuttuvasta ympäristöstä. 



Meillä oli myös todella hyvää tuuria, sillä bongasimme yllättäen ensimmäistä kertaa lyyralinnun (lyrebird). Lyyralinnut ovat yleensä hyvin arkoja, mutta tämä yksilö näytti keskittyvän maan kuopimiseen kaikessa rauhassa - ehkä se tiesi olevansa turvallisen välimatkan päässä. Lyyralinnut ovat mielenkiintoinen australialainen lintulaji, sillä ne osaavat matkia lähes mitä tahansa ääniä. Niiden on kuultu jäljittelevän niin muiden lintujen laulua, eläinten ja ihmisten ääniä - ja jopa sahan ja auton varashälyttimen ulinaa. 



Edestakainen East Rim -reitti on noin seitsemän kilometriä pitkä, johon meiltä kului aikaa reilut pari tuntia. Suosittelen tätä reittiä erityisesti keväisin, mutta muina vuodenaikoina vastapuolen West Rim -reitti on näyttävämpi vaihtoehto lukuisine vesiputouksineen. 


Fitzroy Falls
Nowra Road
Fitzroy Falls NSW 2577


Biota Dining - Unohtumattomia makuelämyksiä 

Innovatiivisista ravintoloista puheen ollen, tällä kertaa olimme tehneet varauksen Biota Dining -ravintolaan, joka sijaitsee Bowralin kaupungissa. Biota Dining on tuonut korkealuokkaisen ruoan ja palvelun Southern Highlandsin alueelle, ja ravintolan menun sanotaan olevan yhtä moderni kuin sen minimalistinen skandinaavityylinen sisustus. Ravintola tarjoilee modernia australialaista ruokaa, ja sen on ottanut "lähiruoan" käsitteen varsin kirjaimellisesti; monet Biotan käyttämät ainekset ovat nimittäin peräisin aivan ravintolan omilta kulmilta. 


Seitsemän ruokalajin maistelumenu oli aivan taivaallinen nautinto. Viimeinen ruokalaji oli myös eksoottisin kokemus aikoihin, sillä tarjolla oli limesorbettia muurahaisilla. Kyllä, luit aivan oikein - muurahaisilla. Opimme, että aboriginaalien kulttuurissa muurahaiset ovat kuuluneet ruokavalioon jo tuhansien vuosien ajan. Niinpä rohkaistuimme ja otimme haasteen vastaan. No miltä ne muurahaiset sitten maistuivat? Sitrukselta, kuten tarjoilija lupasikin. Maistuisi varmaan sinullekin? 


Biota Dining
18 Kangaloo Road
Bowral NSW 2576

Rentouttavan viikonlopun kruunasi rakastamamme Peppers Manor House -kartanohotelli, jossa olemme majoittuneet aikaisemminkin. Kevätkukkia oli ilmestynyt myös huoneeseemme, ja iltaisin siemailimme viinilasilliset hotellin olohuoneen takkatulen äärellä.



Näistä aineksista oli meidän 1-vuotis kihlapäivämme tehty. Miten teillä on tapana viettää kihlapäivää? 


Seuraa Eliza Does Oz -blogia seuraavissa kanavissa:

tiistai 18. syyskuuta 2018

Tallinna - Miniloma keskiaikaisessa satumaassa & 3 + 1 vinkkiä

Tallinna on suomalaisille tuttuakin tutumpi lähimatkakohde, minne on aina ihana palata uudestaan. Omasta edellisestä Tallinnan-matkasta oli ehtinyt jo vierähtää ainakin 10 vuotta - ja siinä ajassa kaupunki oli muuttunut huimasti. Tässä tunnelmia minilomalta sekä 3 + 1 vinkkiä Tallinnaan. 


Suomen-matkamme päätteeksi suuntasimme eksoottisesti minilomalle Tallinnaan. Edellisestä Tallinnan-matkasta oli ehtinyt vierähtää ainakin 10 vuotta, ja siinä ajassa kaupunki on muuttunut huimasti. Kapeita mukulakivikatuja, ikivanhoja muureja, huikaisevia näkymiä, torneja ja uskomaton historiallinen ilmapiiri - kaupunki on kuin keskiaikainen satumaa, tunnelmallinen, siisti ja kansainvälinen. Vuosikymmen sitten Tallinnassa sai varoa ryöstetyksi tulemista, kerjäläisiä tuli vastaan jokaisessa kadunkulmassa, ja koko kaupunki oli jotenkin likainen. Suomalaisia houkuttelivat halvat ostokset - ja satama olikin pullollaan kännisiä suomalaisturisteja kaljakärriensä ja kossumäyräkoiriensa kanssa. Tallinna on todellakin noussut uuteen loistoonsa! 


Pääkohteet sijaitsevat kävelymatkan päässä toisistaan, joten lyhyessäkin ajassa Tallinnassa ehtii kokea paljon. Tallinnan vanhakaupunki on erityisen kiinnostava siksi, että sen keskiaikainen miljöö ja rakenne ovat säilyneet tähän päivään asti. Tämän miniloman vietimme kokonaan vanhankaupungin puolella nauttien sen sadunomaisesta tunnelmasta. Linnojen lomassa suorastaan väkisinkin tunsi itsensä satuprinsessaksi! 




3 x ravintolavinkki Tallinnaan

Monille suomalaismatkalijoille (kuten matkaseurueellemme) herkuttelu riittää syyksi ravata Tallinnassa - kaupungin ravintolatarjonta on nimittäin runsas ja hintataso Suomeen verrattuna varsin kohtuullinen. Tässä kolme hyväksi havaittua ravintolavinkkiä: 

Maiasmokk -kahvila

Tallinnan vanhin kahvila vanhankaupungin sydämessä on toiminut samassa osoitteessa jo vuodesta 1864, ja siinä on edelleen sen alkuperäisen aikakauden tuntua. Hurmaava kahvila on todellakin nimensä mukainen - "maiasmokk" nimittäin tarkoittaa herkkusuuta. Tarjolla on paikan päällä valmistettuja kakkuja ja leivonnaisia, hyvää kahvia ja kevyttä lounasta. 


Maiasmokk
Pikk 16
10123 Tallinna

Leib Resto & Aed -ravintola

Herkullinen ruoka, tasokas palvelu ja supertunnelmallinen miljöö tekevät tästä ravintolasta nappivalinnan. Ravintolan ohi on helppo kävellä, jos ei tiedä paikasta. Vanhankaupungin laitamilla sijaitsevien muurien suojista löytyy kuitenkin todellinen helmi. Ravintolan puutarha lukeutuu Tallinnan kauneimpiin sisäpihoihin. Tarjolla on satokautta mukaillen modernia virolaista ruokaa pohjoismaisella otteella. Ruokalista on kivan simppeli, mutta viinilista on senkin puolesta todella kattava. 


Leib Resto & Aed
Uus 31
10111 Tallinna

Koht -olutbaari

Hämyinen olutluola keskellä vanhaakaupunkia on ehdottomasti oluenystävän suosikki. Pikkuruiseen baariin voi olla vaikea löytää perille - paikassa onkin salakapakan tuntua. Etsiminen kuitenkin kannattaa, ja porttikongin päässä jano sammuu yli 800 artesaanioluen voimin. Paikka kertoo olevansa auki silloin, kun se ei ole kiinni... Baarin yhteydessä on myös pieni, monipuolinen olutkauppa. 


Koht
Lai 8
10133 Tallinna


Hotellivinkki Tallinnaan: Hotel Schlössle

Ravintoloiden tavoin Tallinnan hotellien hinnat ovat huomattavasti Suomen hotellien hintoja edullisempia, joten kohtuullisella budjetilla voi majoittua varsin mukavasti.

Olimme valinneet majapaikaksemme Hotel Schlösslen, joka on boutique-hotelli vanhankaupungin sydämessä. Heti hotelllin vastaanotossa tunsi saapuneensa luksushotelliin, tarjolla nimittäin oli lasi kuohuviiniä (tai muu virvoke) henkilökunnan hoitaessa samalla sisäänkirjautumisen. 


Hotelli sijaitsee 1200- ja 1300-luvuilta peräisin olevissa rakennuksissa. Sisustuksessa on hyödynnetty modernia tekniikkaa ja huoneista löytyykin kaikki mukavuudet, mutta hotellin romanttinen tunnelma on kuin suoraan keskiajalta. Hotellin vieraiden käytössä on myös sauna, mitä emme kuitenkaan tällä kertaa ehtineet testaamaan.

Hotellissa on elegantti bistro-ravintola, joka tarjoilee modernia virolaista ruokaa. Myös hotellihuoneen hintaan kuuluva aamiainen tarjoiltiin bistron tunnelmallisessa kellaritilassa. Tarjolla oli buffet-aamiaisen lisäksi tilauksesta valmistettavia annoksia, erikoiskahveja ja kuohuviiniä. Hotellin sisäpiha muuntautuu kesäisin puutarhaksi, ja siellä olikin mukava nauttia viinilasilliset illan päätteeksi. 


Hotel Schlössle henkii luksusta ja historiaa, ja se on erinomainen valinta romanttiselle hemmottelulomalle. 

Hotel Schlössle
Pühavaimu 13/15
10123 Tallinna


Seuraa Eliza Does Oz -blogia seuraavissa kanavissa:

tiistai 13. helmikuuta 2018

3 salaista baaria Hong Kongissa

Hong Kong tunnetaan erityisesti rooftop-baareistaan, mutta kaupungista löytyy myös useita mielenkiintoisia New York -tyylisiä salaisia baareja. Kieltolain aikaisia salaisia juomapaikkoja kutsuttiin speakeasy-baareiksi, koska niissä piti puhua hiljaa, jotta baari ei tulisi paljastetuksi. Vaikka kieltolaista onkin jo ikuisuus, salamyhkäisten salakapakkojen perintö elää edelleen. Kävimme joululomalla testaamassa kolme salaista baaria Hong Kongissa, ja sattumalta niiden tarinat kietoutuivat yhteen. Tämänkin tarinan takana on nainen.



Mrs Pound 

Legendan mukaan 1950-luvun mystinen burlesque-tähti Mrs Pound halusi jättää entisen elämänsä taakseen ja hän pakeni Hong Kongiin. Hän rakastui Mr Mingiin, ja yhdessä he matkustelivat ympäriinsä nauttien aasialaista street foodia. Mr Ming lahjoitti rakkaalleen postimerkkikauppansa, jossa Mrs Pound vietti uutta salattua elämäänsä. Mrs Pound loihti street foodia omalla tavallaan, mikä muistutti häntä makumatkoista maailmalla. 

Tarinan mukaisesti Mrs Pound oli postimerkkikaupaksi naamioitu salakapakka Sheung Wan -alueella. Uusi salaisuus on kuitenkin tullut julki. Mrs Pound ja hänen uusi rakkaansa Lee Sai ovat sinetöineet rakkautensa lukkosepänliikkeessä. Ja näin ollen postimerkkikauppa on muuttanut muotoaan ja ravintolan julkisivu on nykyisin lukkosepänliike. Tarkkaavaisuus on paikallaan, jotta löydät salaisen napin, jolla baarin ovi aukeaa...


Mrs Pound 
6 Pound Lane, Sheung Wan, Hong Kong 


Foxglove 

Foxglove Hong Kongin keskustassa on Mrs Poundin ja Frank Minzan rakkauslapsi. Romanssi matkan varrella jätti Minzan kaipaamaan rakkaansa paluuta, ja hän oli itse asiassa niin rakkaudenkipeä, että hän nimesi yksityisen baarinsa Mrs Poundin lempikukan, sormustinkukan (foxglove), mukaan. Foxglove on ulkoapäin elegantti sateenvarjokauppa Printing Housen toisessa kerroksessa, mutta sisältä paljastuu tyylikäs jazz-baari.


Foxglove 
6 Duddell Street, Central, Hong Kong 


Dr Fern's Gin Parlour 

Dr Fern on Mrs Poundin uskottu lääkäri, joka määrää hänelle päivittäisen terveellisen annoksen giniä ja muita rohtoja. Tohtorin vastaanotto sijaitsee Landmark-rakennuksen alakerrassa. Sisältä kuitenkin paljastuu tyylikäs gin-baari, jonka valikoimasta löytyy noin 250 eri giniä ympäri maailmaa - myös pari suomalaista Kyrö Distilleryn giniä. Tämä vastaanotto on ehdottomasti jokaisen ginin rakastajan (kuten itseni) taivas.


Dr Fern's Gin Parlour 
First Basement Floor, Landmark, Atrium, 
15 Queen's Road, Central, Hong Kong 


Vinkki: kannattaa käydä tsekkaamassa nämä baarit "oikeassa" järjestyksessä, jolloin myös tarina seuraa loogisessa järjestyksessä - ensin Mrs Pound, sitten Foxglove ja viimeiseksi Dr Fern's Gin Parlour. Baareihin voi olla vaikea löytää sisälle, joten kannattaa olla tarkkana. Kannattaa myös kysyä baarien henkilökunnalta lisää tarinasta, sillä en halua halua paljastaa kaikkia yksityiskohtia. Salaperäisyys ja ripaus jännitystä nimittäin kuuluvat olennaisena osana salakapakkojen henkeen. 


Seuraa Eliza Does Oz -blogia seuraavissa kanavissa: 

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Makumatkalla Tomi Björckin Blanca-ravintolassa Sydneyn Bondi Beachilla

Kävimme testaamassa suomalaisen julkkiskokin Tomi Björckin uuden Blanca-ravintolan Sydneyn Bondi Beachilla. 10 ruokalajin maistelumenu oli jännittävän herkullinen sekoitus itää ja länttä. Vahva suositus!


Tomi Björck on kenties Suomen tunnetuin kokki, ja hän on tuttu nimi myös Sydneyn foodie-piireissä. Björckin ansioluettelo on vakuuttava: hän työskenteli aikaisemmin Sydneyn ikonisessa Quay-ravintolassa, jonka jälkeen hän palasi Suomeen ja avasi ketjun ravintoloita Helsinkiin ja Tukholmaan. Lisäksi hän on mm. toiminut Master Chef -ohjelman päätuomarina ja julkaissut useita keittokirjoja. Rakkaus Australiaan toi Björckin perheineen takaisin Sydneyyn, ja tammikuun lopulla hän avasi yhdessä Samuel Colen kanssa Blanca-ravintolan Sydneyn Bondi Beachille. 

Paljon itsekin matkusteleva Björck on hakenut inspiraatiota ravintolan tyyliin maailmalta. Minimalistisen moderni ravintola on värimaailmaltaan tyylikkään musta-valkoinen. Se hyödyntää toimivasti erikorkuisia pöytiä ja tuoleja luoden monitasoisen tilan, joka täyttää pienemmän tilan mukavasti ilman tungosta ja luo samalla kutsuvan ruokailutilan, joka on samanaikaisesti sekä yksityinen että yhteisöllinen. Björck ja Cole kuvailevat Blancaa kankaaksi, jossa diversiteetti ja matkat yhdistyvät. 


Normaalin menun lisäksi Blanca tarjoaa seitsemän ja kymmenen ruokalajin maistelumenut, joista on myös tarjolla kasvisversiot. Olimme jo etukäteen päättäneet, että halusimme testata koko kymmenen ruokalajin kokonaisuuden. Blanca käyttää kestäviä australialaisia tuotteita ja yhdistää taidokkaasti Japanin ja Välimeren makumaailmoja luoden jännittävän herkullisia ruokalajeja, kuten bonito-pastrami yuzu-soijakastikkeella, pehmeäkuorinen taskurapu XO-majoneesilla ja mausteisella punakaalilla sekä kiinalaiset makkarakroketit harissa-kastikkeella. 



Maistelumenun kanssa ei valitettavasti ollut tarjolla kokonaisuuden kanssa yhteensovitettuja viinejä, mutta pystyimme helposti rakentamaan oman wine pairingin. Aloitimme illan lasillisilla Orangen viinialueen kuohuviiniä, jonka kanssa nautimme ensimmäiset kolme ruokalajia. Loput pääruoat nautimme Mornington Peninsulan viinialueen Pinot Gris -valkoviinin kanssa. Päädyimme tähän itsellemme hyvin epätyypilliseen viinivalintaan tarjoilijamme suosituksesta, ja hän antoi meidän myös maistaa viiniä. Tämä hyvin erilainen Pinot Gris mätsäsi aivan mainiosti kaikkien ruokalajien kanssa. Kymmenen ruokalajin kokonaisuus huipentui kahteen jälkiruokaan, jotka nautimme yllättäen erinomaisen saken kanssa. 


Blanca avasi ovensa tammikuun lopulla ja se on saanut varsin lämpimän vastaanoton Sydneyn foodie-piireissä, ja esim. Concrete Playground -sivusto on nimennyt Blanca maistelumenun Sydneyn kymmenen parhaan alle $100 dollarin degustation-dinnerin joukkoon. Blanca tarjosikin varsin erinomaista vastinetta rahalle; kymmenen ruokalajin maistelumenu maksoi $85 dollaria/henkilö ja koko lysti juomineen yhteensä $311 dollaria meiltä kahdelta. Kokonaisuus oli ehdottomasti herkullisen luova makumatka, jonka kruunasi ensiluokkainen ja asiantunteva palvelu ja lämmin tunnelma. Jäi ainoastaan nälkä palata ravintolaan pian uudestaan.

Blanca Bar & Dining
4/75-79 Hall Street, Bondi Beach NSW 2026


Seuraa Eliza Does Oz -blogia seuraavissa kanavissa:

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Syö ja juo hyvin New Yorkissa - 10 herkullista ravintolavinkkiä

Mitäpä olisi reissu New Yorkiin ilman herkullisia brunsseja ja illallisia sekä drinkkejä kaupungin mielenkiintoisissa baareissa? Arvostamme kulinaristisia elämyksiä niin kotona kuin matkoillakin, ja niinpä olimme tehneet paljon taustatutkimusta New Yorkin huikeasta ravintolaskenestä. Googletimme kaupungin parhaita ravintoloita kuola valuen ja naputtelimme muistiin blogeista ja ystäviltä saaviamme ravintola- ja baarivinkkejä. Tietenkin aivan huippuravintoloihin pitäisi tehdä varaukset jo kuukausia etukäteen. Olimme kuitenkin liikenteessä rennolla meiningillä ja halusimme valita ravintolat vasta paikan päällä sen mukaan mitä mieli tekisi. Tässä testaamiamme ja hyväksi havaitsemiamme ravintoloita pikaruoasta fine diningiin sekä baareja salakapakasta huippusommelierin viinibaariin.



4 x BRUNSSI

Brooklyn Bagel 

Bagelin eli vesirinkelin sanotaan olevan yhtä newyorkilainen kuin keltainen taksi. Brooklyn Bagel tarjoaa todella tuoreet bagelit ja suuren valikoiman erilaisia täytteitä. Savustettu lohi tilli- ja kurkkutuorejuustolla oli aivan nappivalinta.


286 8th Avenue
New York, NY 10001
bkbagel.com

Bubby's 

Hipster-tunnelmaa ja amerikkalaisia klassikoita aivan High Linen kulmalla. Nautimme herkulliset pannukakut vaahterasiirapilla. Mmmm. 


73 Gansevoort Street
New York, NY 10014
www.bubbys.com

Ellen's Stardust Diner 

Diner tarjoaa ainutlaatuisen elämyksen, sillä koko henkilökunta osaa laulaa. Dinerissa työskentely onkin heidän ponnahduslautansa oikeisiin Broadway-musikaaleihin. Brunssi olikin kuin Broadway show samalla kertaa. Paikka täyttyy nopeasti, joten kannattaa mennä ajoissa.


1650 Broadway
New York, NY 10019
www.ellensstardustdiner.com

Cafe Lalo 

You've Got Mail -elokuvasta tuttu kahvila, johon nettiystävykset Kathleen ja Joe olivat sopineet tapaamisen. Eurooppalaistyylinen kahvila tarjosi suorastaan elokuvamaisen romanttiset puitteet, eikä edes hieman kehno palvelu (johon arvostelujen perusteella olimme osanneet varautua) latistanut tunnelmaa.


201 West 83rd Street
New York, NY 10024
cafelalo.com


2 x ILLALLINEN

Sushi Samba 

En tiedä mitä mieltä japanilaiset ovat newyorkilaisesta sushista, mutta jos pidät sushista pienen twistin kera, olet oikeassa paikassa. Nautimme taivaallisen fusion-sushiannoksen tässä japanilais-brasilialais-perulaisessa ravintolassa. 


87 7th Avenue South
New York, NY 10014
sushisamba.com

ABC Kitchen

Ravintola tarjoaa orgaanista, modernia amerikkalaista ruokaa farm to table -periaatteella. Se on mainittu aikaisemmin jopa yhtenä Yhdysvaltojen parhaana uutena ravintolana. Tämä ranskalaisen huippukokin Jean-Georges Vongerichtenin ravintola valikoitui fine dining -kokemukseksemme, ja se olikin kokonaisuudessaan reissumme paras kulinaristinen elämys. 


35 East 18th Street
New York, NY 10003
www.abchome.com


3 x BAARI

Ginger Man

Ihastuimme pubin lämpimään tunnelmaan ja huikeaan pienpanimo-olutvalikoimaan niin paljon, että kävimme siellä reissumme aikana kahdesti.


11 East 36th Street
New York, NY 10016
www.gingerman-ny.com

Bathtub Gin

Kahvilan seinästä avautuu "salainen" ovi tähän kietolain aikakautiseen speakeasy -baariin. Baari on yksi niistä 1920-luvun ns. salakapakoista, jotka salamyhkäisine ilmapiireineen odottavat edelleen New Yorkissa. Niihin ei tosin ole aina helppoa löytää omin päin...


132 9th Avenue
New York, NY 10011
bathtubginnyc.com

Aldo Sohm Wine Bar

Itävaltalaisen huippusommelierin tyylikäs viinibaari on kuin kutsuva olohuone, jossa ei tarvitse turhaa pönöttää. Nautimme herkullisen tapas-tyylisen dinnerin sekä pullon erinomaista Sonoma Valleyn zinfandel-punaviiniä. 


151 West 51st Street
New York, NY 10019
www.aldosohmwinebar.com


1 x PIZZA SLICE

2 Bros Pizza

Pizza on tietenkin erottomaton osa New Yorkia. New Yorkin pizzat ovat suuria ja ohuita, ja slicen voi taittaa keskeltä ja syodä yhdellä kädellä - aivan kuten elokuvissa ja tv-sarjoissa. 2 Bros Pizza -ketjun kulmapizzeria oli suorastaan elämys, kun pizzaslicea mutustellessamme bachata-musiikin tahdissa eräs asiakas yritti myydä meille usb-kaapelia. New Yorkissa kaikki on mahdollista.


557 8th Avenue
New York, NY 10018
www.2brospizza.com


Seuraa Eliza Does Oz -blogia seuraavissa kanavissa: