Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yhdysvallat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yhdysvallat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Syö ja juo hyvin New Yorkissa - 10 herkullista ravintolavinkkiä

Mitäpä olisi reissu New Yorkiin ilman herkullisia brunsseja ja illallisia sekä drinkkejä kaupungin mielenkiintoisissa baareissa? Arvostamme kulinaristisia elämyksiä niin kotona kuin matkoillakin, ja niinpä olimme tehneet paljon taustatutkimusta New Yorkin huikeasta ravintolaskenestä. Googletimme kaupungin parhaita ravintoloita kuola valuen ja naputtelimme muistiin blogeista ja ystäviltä saaviamme ravintola- ja baarivinkkejä. Tietenkin aivan huippuravintoloihin pitäisi tehdä varaukset jo kuukausia etukäteen. Olimme kuitenkin liikenteessä rennolla meiningillä ja halusimme valita ravintolat vasta paikan päällä sen mukaan mitä mieli tekisi. Tässä testaamiamme ja hyväksi havaitsemiamme ravintoloita pikaruoasta fine diningiin sekä baareja salakapakasta huippusommelierin viinibaariin.



4 x BRUNSSI

Brooklyn Bagel 

Bagelin eli vesirinkelin sanotaan olevan yhtä newyorkilainen kuin keltainen taksi. Brooklyn Bagel tarjoaa todella tuoreet bagelit ja suuren valikoiman erilaisia täytteitä. Savustettu lohi tilli- ja kurkkutuorejuustolla oli aivan nappivalinta.


286 8th Avenue
New York, NY 10001
bkbagel.com

Bubby's 

Hipster-tunnelmaa ja amerikkalaisia klassikoita aivan High Linen kulmalla. Nautimme herkulliset pannukakut vaahterasiirapilla. Mmmm. 


73 Gansevoort Street
New York, NY 10014
www.bubbys.com

Ellen's Stardust Diner 

Diner tarjoaa ainutlaatuisen elämyksen, sillä koko henkilökunta osaa laulaa. Dinerissa työskentely onkin heidän ponnahduslautansa oikeisiin Broadway-musikaaleihin. Brunssi olikin kuin Broadway show samalla kertaa. Paikka täyttyy nopeasti, joten kannattaa mennä ajoissa.


1650 Broadway
New York, NY 10019
www.ellensstardustdiner.com

Cafe Lalo 

You've Got Mail -elokuvasta tuttu kahvila, johon nettiystävykset Kathleen ja Joe olivat sopineet tapaamisen. Eurooppalaistyylinen kahvila tarjosi suorastaan elokuvamaisen romanttiset puitteet, eikä edes hieman kehno palvelu (johon arvostelujen perusteella olimme osanneet varautua) latistanut tunnelmaa.


201 West 83rd Street
New York, NY 10024
cafelalo.com


2 x ILLALLINEN

Sushi Samba 

En tiedä mitä mieltä japanilaiset ovat newyorkilaisesta sushista, mutta jos pidät sushista pienen twistin kera, olet oikeassa paikassa. Nautimme taivaallisen fusion-sushiannoksen tässä japanilais-brasilialais-perulaisessa ravintolassa. 


87 7th Avenue South
New York, NY 10014
sushisamba.com

ABC Kitchen

Ravintola tarjoaa orgaanista, modernia amerikkalaista ruokaa farm to table -periaatteella. Se on mainittu aikaisemmin jopa yhtenä Yhdysvaltojen parhaana uutena ravintolana. Tämä ranskalaisen huippukokin Jean-Georges Vongerichtenin ravintola valikoitui fine dining -kokemukseksemme, ja se olikin kokonaisuudessaan reissumme paras kulinaristinen elämys. 


35 East 18th Street
New York, NY 10003
www.abchome.com


3 x BAARI

Ginger Man

Ihastuimme pubin lämpimään tunnelmaan ja huikeaan pienpanimo-olutvalikoimaan niin paljon, että kävimme siellä reissumme aikana kahdesti.


11 East 36th Street
New York, NY 10016
www.gingerman-ny.com

Bathtub Gin

Kahvilan seinästä avautuu "salainen" ovi tähän kietolain aikakautiseen speakeasy -baariin. Baari on yksi niistä 1920-luvun ns. salakapakoista, jotka salamyhkäisine ilmapiireineen odottavat edelleen New Yorkissa. Niihin ei tosin ole aina helppoa löytää omin päin...


132 9th Avenue
New York, NY 10011
bathtubginnyc.com

Aldo Sohm Wine Bar

Itävaltalaisen huippusommelierin tyylikäs viinibaari on kuin kutsuva olohuone, jossa ei tarvitse turhaa pönöttää. Nautimme herkullisen tapas-tyylisen dinnerin sekä pullon erinomaista Sonoma Valleyn zinfandel-punaviiniä. 


151 West 51st Street
New York, NY 10019
www.aldosohmwinebar.com


1 x PIZZA SLICE

2 Bros Pizza

Pizza on tietenkin erottomaton osa New Yorkia. New Yorkin pizzat ovat suuria ja ohuita, ja slicen voi taittaa keskeltä ja syodä yhdellä kädellä - aivan kuten elokuvissa ja tv-sarjoissa. 2 Bros Pizza -ketjun kulmapizzeria oli suorastaan elämys, kun pizzaslicea mutustellessamme bachata-musiikin tahdissa eräs asiakas yritti myydä meille usb-kaapelia. New Yorkissa kaikki on mahdollista.


557 8th Avenue
New York, NY 10018
www.2brospizza.com


Seuraa Eliza Does Oz -blogia seuraavissa kanavissa:

tiistai 28. helmikuuta 2017

Ensikertalaisen New York - Huumaava lohkaisu isoa omenaa

Ensimmäinen lohkaisu isoa omeanaa oli juuri niin huumaavan herkullinen kuin olin uskaltanut toivoa. Joululomalla pääsin viimein toteuttamaan yhden suurista matkaunelmistani, kun suuntasimme Pohjois-Amerikan turneelle, ja matkan lähto- ja päättöpisteenä oli New York. New Yorkin suhteen toiveet olivatkin korkealla, sillä olin kuullut niin paljon hehkutusta kaupungin energiasta ja kaikesta muusta mahtavuudesta. Lisäksi lukuisat elokuvat ja tv-sarjat ovat taltioineet kaupunkia vuosikymmenten ajan. Samalla kuitenkin toivoin, että en tulisi pettymään - entä jos en kohtaisi sitä kaupungin energiaa tai en tuntisikaan siellä itseäni oman elämäni Carrieksi?


New Yorkia kuvaillaan usein koko maailman pääkaupungiksi, joka antaa mainion kuvan kaupungin monimuotoisuudesta. Valtavassa suurkaupungissa onkin mahdollista nähdä, kokea, haistaa ja maistaa lähes kaikkia maailman kulttuureja, sillä New York vuosikymmenten ajan ollut se mahdollisuuksien kaupunki, joka on houkutellut saapujia kaikkialta maailmasta. 

Vietimme New Yorkissa ennen joulua viisi päivää ja uuden vuoden jälkeen kolme päivää. Yhteensä reilussa viikossa tuosta suurkaupungista ehtii tietenkin kokea vain pintariipaisun. Tässä valittuja paloja New Yorkin kohokohdistamme, joista on kenties matkavinkeiksi muillekin New Yorkiin ensimmäistä kertaa suuntaaville. 

Times Square
Yksi maailman tunnetuimpia aukioita, jossa 7th Avenue ja Broadway kohtaavat. Aukiolla kannattaa käydä sekä päivällä että uudelleen illalla auringon laskettua, jolloin voi nähdä aukion kuuluisat neonvalot ja mainostaulut yötaivasta vasten.



Empire State Building
Yksi New Yorkin ikonisimmista rakennuksista, jonka näköalatasanteelta avautuvat panoramiset näkymät kaupungin ylle. Empire State Building oli aikoinaan ensimmäinen rakennus maailmassa, jossa oli yli 100 kerrosta. Vierailimme rakennuksessa iltapäivällä ennen auringonlaskua, jolloin pääsimme samalla näkemään pilvenpiirtäjien siluetin myös sen dramaattisimmassa asussaan eli iltavalaistuksessa. Olimme ostaneet etukäteen VIP Express Pass -liput, joilla pääsimme välttämään jonot. Hintava, mutta kannattava investointi.




Central Park
Kaiken komeuden keskus on Central Park, valtavan kokoinen keskuspuisto, jonka vehreässä huomassa matkailijat voivat paikallisten tavoin lenkkeillä tai muuten vain hengähtää kaupungin hulinan keskellä. Keskuspuistoa ympäröivät monet maailmankuulut museot. Myös talvisen luminen keskuspuisto oli kaunis ja ihanan rauhoittava tapa paeta hetkeksi urbaania elämää.



High Line
Entisen junaradan päälle rakennettu puisto on todella ainutlaatuinen. Se tarjoaa uniikin näkymän kaupunkiin ja on todellinen pala urbaania luontoa.



West Village
Rauhallinen, rento ja boheemi kaupunginosa. Lukuisten kiehtovien pikkuputiikkien, kahviloiden ja ravintoloiden lisäksi alueelta löytyy puistoja ja taiteilijaelämää - ja tietenkin Sex and the City -sarjan Carrien talo.



World Trade Center site
Mykistävä 9/11 muistomerkki, tyhjyyttä ammottava pläntti korkeiden rakennusten keskellä. Kyseessä on paikka, jossa World Trade Center aikoinaan sijaitsi.



Staten Island -lautta & Vapaudenpatsas
Vapaudenpatsas on kaupungin tunnus ja kuuluisin maamerkki, joka toivottaa maahan saapuvat siirtolaiset ja matkailijat tervetulleiksi. Kaupungin edustalla pienellä saarella sijaitseva Vapaudenpatsas on kätevä bongata ilmaiselta Staten Island ferry -lautalta, mutta itse patsaalle liput kannattaisi ostaa hyvissä ajoin ennakkoon. Lisäksi lautalta avautuvat huikeat näkymät eteläiselle Manhattanille.



Brooklyn Bridge
New York on paljon muutakin kuin Manhattan. Meidän oli tarkoitus tutustua rentona ja boheemina tunnettuun Brooklyniin vierailemalla Sixpoint  Brewery -olutpanimossa. Harmiksemme se oli kuitenkin remontin takia suljettu, ja jouduimme kävelemään hieman hämäräperäisten katujen kautta kohti Brooklyn Heights -aluetta, josta suuntasimme ikoniselle Brooklyn Bridge -sillalle. Sillan ylitys on kokemus, jota ei kannata missata. Sillalta avautuvat huikeat näkymät sekä Brooklynille että Manhattanille - tosin oli siellä muutama muukin turisti selfie-keppeineen...



Jazz-klubit
Jazz on New Yorkissa hyvin edustettuna, ja erilaiset tapahtumapaikat tarjoavat konsertteja viikon jokaisena iltana. Kävimme kahdella tunnetulla jazz-klubilla, Blue Note ja Smalls, joissa molemmissa saimme nauttia hämyisen romanttisesta tunnelmasta sekä todella taidokkaista esityksistä.



Koripalloa Madison Square Gardenissa
Madison Square Garden on New Yorkin tunnetuin ja isoin tapahtumapaikka. Se on koripallotiimi New York Knicksin ja jääkiekkotiimi New York Rangersin kotikenttä. Jason on koripallofani, ja niinpä hän oli ostanut meille liput Knicks vs Milwaukee Bucks -otteluun - ja olihan se aivan huikea kokemus.


New Yorkin sanotaan olevan kaupunki, joka ei koskaan nuku. Persoonalliset kaupunginosat, viihdetapahtumat, upeat nähtävyydet ja uskomaton katukulttuuri saavat toivomaan, että ei itsekään tarvitsisi nukkua lainkaan. New York todellakin sykkii elämää vuorokauden ympäri. Kannattaa muuten laittaa hyvät kävelykengät jalkaan, sillä New Yorkissa tulee nimittäin käveltyä ihan hirmuisesti, ja se onkin usein kätevin tapa liikkua paikasta toiseen. 

Suurimman osan ajasta viimassa ja loskassa tarjoiltu ensimmäinen lohkaisu isoa omenaa ei varmasti edes näyttänyt parhaita puoliaan, mutta rakastuin kaupunkiin palavasti ja se singahti välittömästi suosikkikaupunkieni kärkijoukkoon. Varmaa on, että New Yorkiin tulemme vielä palaamaan useamman kerran. 


Seuraa Eliza Does Oz -blogia seuraavissa kanavissa:

tiistai 14. helmikuuta 2017

Distrikt ja citizenM - Kaksi hotellisuositusta New Yorkiin

New York on tunnetusti kallis kohde, ja se näkyy erityisesti hotellien hinnoissa. Hyvän hinta-laatusuhteen löytäminen on haastavaa; tarjonta on valtava ja tasoltaan vaihteleva. Hinta ei välttämättä edes takaa laatua, sillä kalliimmassakin hotellissa voi olla kehnot puitteet tai pahimmassa tapauksessa luteita. 

Horror-hotellitarinat mielessämme käytimme aikaa hotelliemme valintaan. Majoituimme New Yorkissa sekä lomamme alussa joulun alla viisi yötä että lomamme lopussa uuden vuoden jälkeen kolme yötä, ja halusimme kokeilla kahta eri hotellia. Rakastamme persoonallisia boutique-hotelleja, ja koska olimme ensikertalaisia New Yorkissa, kriteerinä oli myös keskeinen sijainti Times Squaren läheisyydessä. Lisäksi halusimme mahdollisimman romanttiset, tyylikkäät ja laadukkaat puitteet, kuitenkin budjettimme rajoissa. Kävimme netissä läpi erilaisia hotellien listauksia ja luimme arvosteluja sekä vertailimme hintoja eri sivustojen kautta. Päädyimme lopulta kahteen hyvin erilaiseen boutique-hotelliin, joihin teimme varaukset elokuussa. Taustatyö sekä varausten tekeminen hyvissä ajoin kannatti, sillä molemmat hotellit osoittautuivat hinta-laatusuhteeltaan varsin erinomaisiksi. 

Distrikt Hotel 

Hotelli sijaitsee Midtownin sydämessä, Broadwayn ja Times Squaren läheisyydessä, mutta hotelli oli kuitenkin rauhallinen. Tyyliltään  se on minimalistinen ja maanläheiset sävyt luovat suorastaan hyvin skandinaavisen vaikutelman. Lukuisat Manhattan-teemaiset taideteokset tuovat kuitenkin New Yorkin tuntua heti aulasta lähtien. Vastaanotto on auki 24h ja palvelu oli asiantuntevaa ja ystävällistä. Lisäksi hotellissa on tarjolla normaalit palvelut, kuten pesula, kuntosali ja huonepalvelu. Ilmainen wifi sisältyi myös hintaan. Aulan ravintola tarjoaa aamiaista sekä bistro-tyylistä lounasta ja illallista sekä erinomaisia cocktaileja, aamiainen ei kuitenkaan sisältynyt huoneemme hintaan. Majoituimme Deluxe King -huoneessa, joka oli ihanan tilava. Huoneesta oli myös jonkinlainen näkymä kaupungin ylle. 

Hotelli ei ollut järisyttävän persoonallinen, mutta ehdottomasti plussaa rauhallisuudesta, mukavuudesta ja tilavasta huoneesta. 





Distrikt Hotel
342 West 40th Street, New York, NY 10018, USA
2 henkilön huone alkaen 163 USD*


citizenM 

Hotelli sijaitsee aivan Broadwayn ja Times Squaren kulman takana. Kyseessä on moderni hotellikonsepti, joka rikkoo perinteisiä hotellien kliseitä. Se on tavallaan kuin moderni hostelli, tosin huoneet on suunniteltu kahdelle henkilölle. Huoneet ovat pieniä ja kompakteja ja ne on suunniteltu lähinnä nukkumista varten. Hotellin kutsuva aula ja sen baari ovat kuin olohuone, jossa voi rentoutua ja tavata muita matkailijoita. Hotelli on tyyliltään ihanan funky, jossa on lukuisia persoonallisia tarkkaan harkittuja yksityiskohtia. Hotellissa ei ole varsinaista vastaanottoa vaan näppärä "self check in/out" -systeemi,  tosin virkailijat ovat tarvittaessa avustamassa 24h. Hotellissa on lisäksi kuntosali, ja ilmainen wifi sisältyi myös hintaan. Huoneessa on tabletti, jolla voi säädellä huoneessa niin TV:tä, valoja, ikkunaverhoja kuin herätyksiä. Aulan baari on avoinna 24h ja tarjolla on aamiaista sekä pikkupurtavaa ja drinkkejä. Testasimme aamiaisen lähtöaamuna ja se osoittautui aivan mainioksi. Lisäksi hotellissa on kattobaari, josta avautuu näkymät Times Squaren ylle. Palvelu oli asiantuntevaa ja ystävällistä. 

Huone oli pieni mutta toimiva ja mukava, plussaa todella persoonallisesta tyylistä ja mainiosta aamiaisesta. 




citizenM 
218 West 50th St, New York, NY 10019, USA
2 henkilön huone alkaen 173 USD* 


* Mainitut hinnat ovat suuntaa-antavia, koska New Yorkin hotellien hinnat vaihtelevat paljon jopa kuukaudesta toiseen. 


Seuraa Eliza Does Oz -blogia seuraavissa kanavissa: 

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Rockyn jalanjäljissä historiallisessa Philadelphiassa

Teimme joululomamme tukikohdasta Baltimoresta päiväreissun Washington D.C.:n lisäksi myös Philadelphiaan. Päiväreissulla viehättävässä Phillyssä ehdimme tehdä Rockyt sekä tutustua kaupungin merkittävään historiaan ja taiteeseen. 

Elfreth's Alley

Philadelphia on historiansa aikana ollut poliittisesti, kulttuurisesti ja taloudellisesti Yhdysvaltojen merkittävimpiä kaupunkeja. Tämä Pennsylvanian osavaltiossa sijaitseva kaupunki on nimittäin se paikka, josta kaikki alkoi: siellä allekirjoitettiin sekä Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistus vuonna 1776 että maan ensimmäinen perustuslaki vuonna 1787. Näistä merkittävistä tapahtumista muistuttaa Phillyn suosituin nähtävyys, Unescon maailmanperintöluetteloon kuuluva
Independence Hall (Itsenäisyystalo). Siellä on nähtävillä jopa alkuperäisiä sivuja itsenäisyydenjulistukseen liittyvistä asiakirjoista.

Independence Hall - Itsenäisyystalo

Toinen Phillyn merkittävä nähtävyys on Liberty Bell (Vapauden kello), jota pidetään Yhdysvaltojen vapauden symbolina. Legandan mukaan kelloa soitettiin Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistuksen kunniaksi. Kello on haljennut historiansa aikana useita kertoja, ja kelloa soitettiin viimeisen kerran George Washingtonin syntymäpäivänä vuonna 1846, jolloin se halkesi pahemmin ja meni korjauskelvottomaan kuntoon. Kellosta käytettiin nimeä Liberty Bell ensimmäisen kerran eräässä orjuudenvastaisessa pamfletissa, ja juuri orjuuden vastustajat tekivät kellon tunnetuksi käyttäessään sitä symbolinaan 1800-luvulla. 

Liberty Bell - Vapauden kello

Kaupungin viehättävillä kapeilla mukulakivikaduilla tallustellessaan voi todellakin tehdä aikamatkan historiaan. Elfreth's Alley -katu on muuten koko maan vanhin asuinkatu. Philly on lisäksi varsin kultturelli kaupunki ja Broad Street tunnetaan kaupungin taidebulevardina. Kaupungin kaduilta löytyy myös huikea määrä erilaisia seinämaalauksia, joita on tehty grafiittien vastaisena projektina jo useamman vuosikymmenen ajan. Poikkesimme myös Curtis Centre -rakennukseen, jonka aulasta löytyy upea lasimosaiikkiteos Dream Garden. 

Dream Garden

Lisäksi kävimme tutustumassa Benjamin Franklinin museoon, joka valottaa Franklinin elämää ja saavutuksia. Franklin aloitti Yhdysvaltojen ensimmäisen sanomalehden, minkä lisäksi hänet tunnettiin kirjailijana, tiedemiehenä ja diplomaattina. Samalla sisäpihalla sijaitsee myös kirjapaino, jossa Franklin työskenteli. Virkailijat kertoivat mielenkiintoisella tavalla Franklinin elämästä sekä demonstroivat Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistuksen painon.

Franklin Court Printing Office -kirjapaino

Phillyssä voi tutustua myös hieman kevyempään historiaan. Kaupungin taidemuseon portaat ovat nimittäin ne kuuluisat The Rocky Steps -portaat, jotka Rocky-hahmoa esittävä Sylvester Stallone juoksi ylös ja tuuletti pomppien portaiden huipulla. Mekin teimme Rockyt ja kävimme myös ihastelemassa portaiden alapäässä sijaitsevaa Rockyn patsasta (The Italian Stallion). 

The Rocky Steps -portaat

Porrasjumpan jälkeen suuntasimme rentoutumaan 2nd Story Brewing -olutpanimoon. Meidän oli tarkoitus kokeilla klassista Philly cheesesteak -juustoleipää, mutta joulun syöpöttelyn jälkeen massiivinen juustoleipä ei tuntunut yhtään houkuttelevalta ajatukselta ja olin varsin tyytyväinen omaan quinoasalaattiini. Paikalliset craft beer -oluet maistuivat myös vallan mainiosti. 


Seuraa Eliza Does Oz -blogia seuraavissa kanavissa: 
Facebook | Instagram | Twitter | Bloglovin | Blogit.fi

tiistai 31. tammikuuta 2017

Washington D.C. - historian ja vallan ytimessä

Yhdysvaltojen pääkaupungista Washington D.C.:stä löytyi paljon nähtävää Valkoisesta talosta useisiin ikonisiin historiallisiin muistomerkkeihin sekä moniin kiinnostaviin museoihin. Tunnelmat "Amerikan etupihalla" eli National Mall -puistokadulla olivat suorastaan kuin House of Cardsista. 

Valkoinen talo

Teimme päiväreissun Washingtoniin joululomamme tukikohdasta Baltimoresta, josta sinne oli vain reilun tunnin ajomatka. 
Washington D.C.:ssä oli helppo liikkua kävellen, sillä suurin osa keskustan nähtävyyksistä on kävelyetäisyyden päässä toisistaan. Alue on kuitenkin kokonaisuudessaan niin valtava, että yhdessä päivässä sitä ei ehtisi millään kiertää kokonaan. Niinpä päätimme tällä ensimmäisellä visiitillä keskittyä National Mall -puistokadun länsipuoleen. 

Jeffersonin muistomerkki

Washington D.C. ei ole osavaltio vaan erillinen hallintokeskus ja koko liittovaltion pääkaupunki. Kirjaimet D.C. nimen perässä tarkoittavat District of Columbiaa (Columbian piirikunta). 
Yhdysvaltain ensimmäinen presidentti George Washington valitsi alueen uuden pääkaupungin paikaksi vuonna 1790. Kaupungin suunnittelijaksi nimitettiin ranskalainen Pierre l'Enfant, joka suunnitteli kaupungin kaikkia osavaltioita yhdistäväksi symboliksi käyttäen esikuvinaan Pariisin ja Versaillesin asemakaavoja. 

Kansallinen toisen maailmansodan muistomerkki

Monet mielenkiintoiset Smithsonian museot sijaitsevat lähellä National Mall-puistokatua, jonka toisessa päässä on Capitol Hill-kukkula ja toisessa päässä Vietnamin veteraanien muistomerkki. Näiden väliin sijoittuvat mm. National Air and Science Museum, National Gallery of Art, National Museum of American History ja Natural History Museum. Useimpiin museoihin on vapaa pääsy ja ne ovat auki vuoden ympäri. 

Jouduimme tyytymään ihailemaan Valkoista taloa vain ulkoa käsin, sillä kiertokäynnille ei niin vain pääsekään, ja tajusimme tämän harmiksemme vasta juuri ennen reissuamme. Valkoisen talon kiertokäynnille täytyy nimittäin nykyisin varata aika kongressiedustajan tai oman maan lähetystön kautta vähintään kolme viikkoa ja enintään kuusi kuukautta etukäteen. Kiertokäynti on kuulemma todella mielenkiintoinen ja kaiken lisäksi illmainen. 

Washington-monumentti

Washingtonin ikoniset monumentit tekivät todellakin vaikutuksen. Kannattaa tsekata ainakin Lincolnin muistomerkki, jossa Abraham Lincoln katsoo alas tuolistaan marmoripylväiden takaa. Muistomerkillä on pidetty kuuluisia puheita, kuten Martin Luther Kingin "I Have a Dream". Myös Washington-monumentti Valkoisen talon lähellä on kaikessa yksinkertaisuudessaan huimaavan korkea ja vaikuttava. 

Lincolnin muistomerkki

Tv-sarjat ja elokuvat ovat taltioineet kaupunkia ja sen tapahtumia vuosikymmenien ajan. National Mall -puistokatua sanotaan "Amerikan etupihaksi", mikä on mielestäni varsin osuva kuvaus. Historian ja vallan läsnäolon voi todellakin aistia, ja tunnelmat kaupungissa olivatkin suorastaan kuin House of Cardsista. 


Seuraa Eliza Does Oz -blogia seuraavissa kanavissa: 
Facebook | Instagram | Twitter | Bloglovin | Blogit.fi

tiistai 24. tammikuuta 2017

Baltimore - Marylandin ruma ankanpoikanen

Viime jouluna saimme elää amerikkalaista unelmaa Baltimoressa. Baltimore, tuo Marylandin ruma ankanpoikanen, hurmasi meidät rosoisuudellaan. Lisäksi saimme nauttia sekä paikallisia herkkuja että palan amerikkalaista historiaa. 


Viime joulu oli hyvin ikimuistoinen, sillä vietimme ensimmäisen amerikkalaisen joulumme Jasonin veljen perheen luona Baltimoressa Marylandin osavaltiossa. He elävät todellakin amerikkalaista unelmaansa idyllisellä asuinalueella kaupungin ulkopuolella. Joulun ohjelmassa oli lähinnä rentoa yhdessäoloa ja amerikkalaisia jouluperinteitä lahjoineen ja ruokineen.



Baltimore on ristiriitainen kaupunki. Aikaisemmin kaupunki kuului Yhdysvaltojen tärkeimpiin satamakaupunkeihin. Sittemmin se on ollut tunnettu lähinnä rikollisuustilastoistaan ja kaupunki on ollut esimerkkinä koko Yhdysvalloissa rappeutuneen keskuskaupungin elvyttämisessä. Toisaalta Baltimore, paikallisittain Bawlmer, on kuin ruma ankanpoikanen; se on rosoinen, työväenluokkainen ja sidoksissa merelliseen historiaansa. Mutta toisaalta se on alkanut kasvaa joutseneksi, jolla on pilkettä silmäkulmassa. Kaupungilla on nimittäin paljon tarjottavaa: mielenkiintoisia museoita, trendikkäitä kauppoja, etnisiä ravintoloita, kulttuuria ja urheilua. 


Baltimorella on lisäksi erityinen paikka Yhdysvaltojen historiassa. Yhdysvaltojen kansallislaulu the Star-Spangled Banner (Tähtilippu) on nimittäin syntynyt Baltimoressa. Vuoden 1812 sodan tapahtumat olivat inspiraation lähteenä historialliseen runoon Defence of Fort McHenry, joka myöhemmin sovitettiin englantilaiseen juomalauluun, ja näin syntyi the Star-Spangled Banner. Laulusta tuli Yhdysvaltojen kansallislaulu vuonna 1931, joskin armeija ja laivasto olivat käyttäneet sitä kansallislaulun omaisesti jo kauan sitä ennen. 

Maryland on merkittävä merenelävien tuottaja. Rapukakut (crab cakes) ovat tunnettu paikallinen erikoisuus, joita saimme maistaa sekä kotitekoisina että ravintolassa. Todella herkullisia! Niitä tuli jo kokeiltua loman jälkeen myös kotikeittiössäkin pahimpaan lomaltapaluuangstiin.


Miss Shirley's Cafe, Roland Park
513 W. Cold Spring Lane
Baltimore, MD 21210

Ja koska minulla oli matkakumppanina olutnörtti, löysimme tietenkin itsemme maistelemasta paikallisia pienpanimoiden huurteisia. Craft beer -buumi on Yhdysvalloissa selkeästi pari askelta edellä Australiaan verrattuna ja olutvalikoima on valtava. Olen yllätyksekseni ihastunut viime aikoina IPA-oluisiin ja erityisesti juuri niiden amerikkalaisiin versioihin.


Independent Brewing Company
418 N Main Street
Bel Air, MD 21014

Marylandin sanotaan olevan kuin Yhdysvallat pienoiskoossa; siellä on merta, vuoria, maaseutua ja moderneja kaupunkeja sekä pala historiaa. Voin allekirjoittaa tämän kuvauksen - enkä malta odottaa seuraavaa reissuamme, sillä osavaltiossa todellakin riittää nähtävää ja koettavaa. Seuraavissa kirjoituksissa lisää päiväreissuistamme, pysy siis kuulolla! 


Seuraa Eliza Does Oz -blogia seuraavissa kanavissa: 

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Vuodenvaihde Niagaran putouksilla

Vietimme ikimuistoisen vuodenvaihteen Niagaran putouksilla ja pääsimme ihastelemaan vaahtoavia, uskomattomalla voimalla kohisten syöksyviä vesiputouksia sekä Yhdysvaltojen että Kanadan puolelta.


Niagaran putoukset sijaitsevat Niagarajoessa Yhdysvaltojen ja Kanadan rajalla. Ne muodostuvat kolmen vesiputouksen ryhmästä, joista suurin, Horseshoe Falls, on jaettu maiden kesken ja kaksi muuta, American Falls ja Bridal Veil Falls, ovat Yhdysvaltojen puolella. Niagaran putoukset ovat yksi maailman suosituimpia matkakohteita ja niitä käy ihailemassa vuosittain jopa noin 10 miljoonaa matkailijaa ympäri maailmaa. Talvisin Niagaran putouksilla on huomattavasti vähemmän turisteja, ja myös näin vuodenvaihteen aikaan meidän ei tarvinnut pahemmin jonotella tai kärvistellä ihmismassoissa.



Majesteettisten vesiputousten lisäksi pääkadut Clifton Hill ja Lundy's Lane tarjoavat turistinähtävyyksiä vaikka millä mitalla. Niagara olikin monella tapaa aivan jotain muuta kuin osasin odottaa. Kanadan puoli oli kuin ylirakennettu turistirysä, josta tuli lähinnä mieleen Las Vegasin pienoisversio, missä tarjolla on niin lukuisia kasinoita, hienoja hotelleja, räikeitä mainoskylttejä kuin krääsämyymälöitä. 


Niagaran Yhdysvaltojen puoli sen sijaan oli kirjaimellisesti kuin eri maa. Se oli kuin kulahtanut takapajula (seitsemännellä kadulla on hylättyjä rakennuksia), ja myös itse putoukset näyttäytyivät melkoisen mitäänsanomattomina Kanadan puoleen verrattuna.


Majoituimme Niagaran Yhdysvaltojen puolella, sillä emme olleet etukäteen varmojen miten helppoa tai hankalaa rajan ylittäminen tulisi olemaan, ja lisäksi hotellien hinnat olivat Yhdysvaltojen puolella edullisemmat. Majoituimme aivan ihastuttavassa The Giacomo -hotellissa, joka sijaitsee aivan putousten läheisyydessä.


Nautimme herkullisen uuden vuoden tapastyylisen dinnerin Wine on Third -ravintolassa nimensä mukaisesti kolmannella kadulla, jonka jälkeen suuntasimme takaisin hotelliimme pienimuotoisiin uuden vuoden bileisiin. Pääsimme myös seuraamaan uuden vuoden ilotulituksia hotellimme näköalatasanteelta, josta avautuikin varsin hienot näkymät.


Uudenvuodenpäivänä suuntasimme Niagaran Kanadan puolelle, jossa tapasimme Jasonin serkun perheineen, jotka olivat ystävällisesti saapuneet Torontosta meitä moikkaamaan. Rajanylitys oli helppoa: rajalla piti esittää passit ja vuokra-automme paperit ja jouduimme vastaamaan muutamaan kysymykseen visiittimme tarkoitusperistä, sitten virkailija toivottikin meille hymyillen mukavaa päivää. 

Lounaan jälkeen suuntasimme pienelle ajelulle Niagara-on-the-Lake'n alueelle. Alue on tunnettu viinitiloistaan, joiden poikki mekin huristelimme, mutta valitettavasti näin uudenvuodenpäivänä lähes kaikki olivat kiinni. Kävimme tutustumassa historialliseen Fort George -linnoitusalueeseen, jonka jälkeen suuntasimme rentoutumaan Silversmith -olutpanimoon.


Seuraavissa kirjoituksissa lisää Amerikan joululomareissultamme, pysy siis kuulolla! 


Seuraa Eliza Does Oz -blogia seuraavissa kanavissa: 
Facebook | Instagram | Twitter | Bloglovin | Blogit.fi