Näytetään tekstit, joissa on tunniste elämä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste elämä. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Parasta ulkosuomalaisuudessa

Ulkosuomalaisten blogien keskuudessa on pyörinyt jo muutaman viikon ajan London and Beyond -blogin aloittama haaste "parasta ulkosuomalaisuudessa". Tässä omia mietteitäni ulkosuomalaisuuden parhaista puolista. 



Ulkosuomalaisuus on parasta mitä minulle on tapahtunut

Ulkomailla asuminen on kehittänyt identiteettiäni ja elämänkatsomustani perustavanlaatuisella tavalla. En ole enää se sama ihminen, joka lähes 10 vuotta sitten suuntasi työharjoitteluun Brysseliin. Tarkoituksena oli olla siellä puoli vuotta, mutta kansainvälinen ympäristö ja mielenkiintoiset työmahdollisuudet veivät mukanaan. Sen jälkeen elämä onkin tullut pakattua yhteen matkalaukkuun jo monta kertaa. Kliseisesti sanottuna ulkomailla asuminen on todellakin avartanut maailmaani. Suosittelen lämpimästi muutaman kuukauden irtiottoa ulkomailla jokaiselle, ihan jo elämänkoulun kannalta. 




Sopeutuvaisuutta, kärsivällisyyttä, itseluottamusta ja rohkeutta

Elämä ulkomailla ei suinkaan ole aina ollut pelkkää auringonpaistetta ja kuplajuomaa. Kaikesta on kuitenkin aina selvitty, tavalla tai toisella. Ovenkahva jäi käteen, kämpassä ei ole tullut lämmintä vettä kolmeen kuukauteen, ja sähköyhtiön asiakaspalvelussa lyödään jälleen kerran luuri korvaan. Normimeininkiä Brysselissä. Välillä arkielämän hankaluus ja byrokratia on ärsyttänyt, mutta jotenkin sen kanssa on oppinut elämään. Ja kyllä ne arjen kiemurat ovat aina jotenkin järjestyneet, ennemmin tai myöhemmin. Joskus siihen tosin vaadittiin se viisitoista puhelinsoittoa ja pari faksia. 

Erityisesti muutto Australiaan pelotti. Olin matkalla mailman ääriin aivan yksin. Se oli kuitenkin ollut suuri unelmani, jonka viimein halusin toteuttaa. Oli hetkiä, jolloin halusin vetää jostain jättiläismäisestä hätäjarrusta, joka pysäyttäisi koko universumin. Päätös jäädä tänne pysyvämmin pelotti myös. Saanko viisumin, löydänkö töitä ja uusia ystäviä, miten elän koti-ikävän kanssa kaukana perheestä ja ystävistä? 

On ollut pakko uskaltaa, kokeilla ja luottaa siihen, että asiat järjestyvät. Ja olen saanut huomata kerta toisensa jälkeen, että asioilla on tapana järjestyä ja elämä kantaa. Arjen pienet vastoinkäymiset eivät myöskään paljoa enää hetkauta. Kyllä ne asiat järjestyvät vähemmälläkin stressillä ja riehumisella.



Elämän ei tarvitse kulkea kaavan mukaisesti

Suomessa asuessani minulla oli selkeä ajatus siitä, miten elämäni tulisi sujua: tutkinto, työpaikka, omakotitalo, avioliitto, perhe. Ja sitten olisi kaikki mallillaan. Minun ei edes pitänyt muuttaa ulkomaille saati tulla ulkosuomalaiseksi. Mutta onneksi kaavat menivat rikki. Oli vapauttavaa aloittaa uusi elämä Brysselissä puhtaalta pöydältä, elää kuin viimeistä päivää vailla huolia huomisesta. Matkan varrella uudetkin kaavat ja muut suunnitelmat ovat menneet solmuun monta kertaa, mutta kaikesta huolimatta on ollut vapauttavaa huomata, että oman elämänsä voi rakentaa monella tavalla. Ja olla rehellisesti onnellinen myös sen peruskaavan ulkopuolella. Elämän kaavattomuus ei välttämättä sovi kaikille, mutta ainakin tällaiselle levottomalle sielulle se on ollut suuri voitto.



Ei ole vain yhtä oikeaa tapaa nähdä ja tehdä asioita 

Brysselissä elin expattien EU-kuplassa, ja niin töissä kuin vapaa-ajallakin ympärilläni oli myös paljon muita suomalaisia. Olin ulkosuomalainen, mutta en kokenut itseäni yhtään belgialaiseksi. Rakastin kuitenkin kansainvälisen kaupungin tunnelmaa, jossa sai paljon vaikutteita monista kulttuureista. 

Australiasta käsin on ihan konkreettisesti sen verran pitkän välimatkan päässä Suomesta, että monista Suomen asioista on etääntynyt. Aikaisemmin Suomi näyttäytyi nostalgisesti täydellisenä lintukotona, mutta nykyisin tarkastelen Suomea kriittisemmin. Arvostan Suomea ja suomalaisuutta, ja Suomessa on aina ihana käydä moikkaamassa perhettä ja ystäviä, nauttia puhtaasta luonnosta ja vetää suomiherkkuähkyt. Suomessa kuitenkin ärsyttää erityisesti yleinen negatiivisuus, suvaitsemattomuus ja kontrollivaltio. Kaiken täytyy toimia sutjakkaasti ja aikataulun mukaisesti, muuten täydellisesti säädellyn hyvinvointivaltion harmonia järkkyy. Relax, mates! 

Australiassa on helppoa elää ja nauttia elämästä, sillä asiat toimivat, joskin välillä hieman no worries -meiningillä. Koen itseni aussilaistuneeksi suomalaiseksi, jolla on juuret Suomessa ja elämä Australiassa. Australialainen elämäntapa ja -arvot on ollut helppo omaksua. Eikä tarvitse enää stressata suomalaisista juhlapyhistä, tai ainakin ne voi viettää omalla tavallaan. On ollut muuten varsin virkistävää vaihtelua esimerkiksi viettää joulua niin biitsillä kuin hotellin ravintolassakin. 

Suomessa ja suomalaisuudessa on paljon hyvää ja on varsin totta, että Suomen passi käsilaukussa on monella tapaa kuin lottovoitto. Ei kuitenkaan ole sitä yhtä oikeaa tapaa nähdä tai tehdä asioita. Suomalainen tapa ole aina se ainoa oikea, mutta belgialainen tai aussilainenkaan ei välttämättä ole yhtään sen parempi.



Ulkosuomalaiset ovat maailman paras kansa

Vuosien varrella olen todennut moneen kertaan, että yleisesti ottaen ulkosuomalaiset ovat maailman paras kansa. Heissä yhdistyy suomalainen arvomaailma ja säntillisyys yhdistettynä sosiaalisuuteen ja rentouteen. Vaikka täällä Sydneyssä kaveripiirini onkin hyvin kansainvälinen, ovat parhaimmat ystäväni kuitenkin suomalaisia - ja monet heistä juuri ulkosuomalaisia, kuka missäkin mailman kolkassa tätä nykyä. Heiltä on saanut vuosien varrella vertaistukea ja käytännön vinkkejä, mikä ovat helpottanut uuteen maahan ja kulttuuriin sopeutumista. Heikkoina hetkinä he ovat myös tarjonneet viiniä ja sympatiaa - sekä erittäin pahassa paikassa vodkasmoothien. 



Tämä kirjoitus on osa Parasta ulkosuomalaisuudessa -haastetta, jonka on aloittanut London and Beyond -blogin Lena. Hänen mahtava kirjoituksensa sekä linkit muiden haasteeseen osallistuneiden kirjoituksiin ja mietteisiin ulkosuomalaisuuden parhaista puolista löytyvät tästä. Lukuiloa!

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Paikalleen asettumisen vaikeus

Takana reilu kuukausi eloa Sydneyssä, ja tällä kertaa täällä ollaan ihan pysyvästi. Vaikka jatkuva muuttaminen ja reissaaminen onkin raskasta, se tuntuu kuitenkin sopivan rauhattomalle luonteelleni paremmin kuin paikalleen asettuminen. Omituinen logiikka - tiedän. Pysyvä osoite tuntuu olevan itselleni käsite, joka saa välittömästi aikaan eksistentiaalisen kriisin.

Lunar Markets, Pyrmont Bay Park

Kiinalainen uusi vuosi vaihtui tänä vuonna helmikuun puolessa välissä. Uusi vuosi, jota siis vietetään kiinalaisen kuukalenterin mukaan, on kiinalaisille vuoden tärkein juhla. Juhla kestää periaatteessa neljä päivää, tosin myös täällä Sydneyssä järjestettiin useita erilaisia juhlallisuuksia ainakin parin viikon ajan, kuten paraateja, lohikäärmetansseja, ilotulituksia ja markkinoita. Jasonin äidillä on tapana järjestää uuden vuoden dinneri läheisimpien perhetuttavien kesken, muuten kävimme vain hengailemassa Lunar Markets -markkinoilla kavereidemme kanssa. Jasonin äidin diktaattorimaiset otteet dinnerin järjestelyissä tosin sai meidät jo harkitsemaan puolivakavissamme muuttoa takaisin Brisbaneen (tai minne tahansa pois Sydneystä). Haha! 

Kuukauteen on kuitenkin mahtunut myös paljon kivoja juttuja, kuten romanttinen ulkoilmaelokuva Darling Harbourissa, ja piristävä illanvietto kavereiden kanssa trendikkäässä japanilaisessa Crane Bar -ravintolassa Kings Crossilla. Söimme myös parasta pizzaa pitkään aikaan italialaisessa Lucio Pizzeria -ravintolassa Darlinghurstissa.

Outdoor cinema, Darling Harbour

Lucio Pizzeria, Darlinghurst

Crane Bar, Kings Cross

Muutamien fitness bootcamp -kokeilujen jälkeen löysimme myös uuden kivan treeniporukan, jonka kanssa treenaamme 2-3 kertaa viikossa iltaisin Randwickissa UNSW-yliopiston läheisessä puistossa ja lauantaiaamuisin Maroubra biitsillä. Kuten voitte arvata, tämä aamuhorroslainen on kyennyt aamutreeneihin biitsille vain kerran (ja se oli todennäköisesti samalla myös viimeinen kerta). 

Team Green Fitness. Kuva: Green Fitness

Kaikesta huolimatta Sydney tuntuu enemmän kodille kuin mikään muu paikka tähän mennessä. Ja onhan tämä love affair alkanut jo melkein 15 vuotta sitten ensimmäisellä Sydneyn visiitilläni. Jason on kehottanut minua muistamaan queenslandilaisen elämänasenteen ja ottamaan iisisti. Eiköhän se arki lähde tästä taas rullaamaan. Ja onneksi tässä on myös jo seuraava reissu buukattuna, joten ei ole ainakaan ihan akuuttia vaaraa täysin paikoilleen jämähtämisestä. Mukavaa viikonloppua kaikille! 

maanantai 12. tammikuuta 2015

Suomalais-australialainen perhejoulu-hässäkkä

Joulukuussa saimme kauan odotettuja vieraita Suomesta, kun serkkuni perhe saapui joululoman viettoon Australiaan. Suuntasimme ensin koko porukan voimin joulun viettoon Adelaideen Sandra-serkkumme perheen luo. Siellä olikin sitten aikamoinen trafiikki päällä, kun saman katon alla pörräsi parhaimmillaan (kaikki vierailijat mukaan lukien) lähes parikymmentä ihmistä, uaah... Oli tietenkin aivan ihanaa viettää joulua yhdessä, ja ohjelmassa olikin varmasti meille jokaiselle hieman erilainen joulu. Kävimme ensinnäkin jouluaattona biitsillä. Joululounaalla oli tarjolla Sandran kotikeittiössä valmistuneita perinteisiä suomalaisia jouluruokia, kuten kinkkua, laatikoita ja rosollia. Lisäksi tarjolla oli mm. katkarapuja ja dumplingeja sekä omin pikku kätösimme leivottuja pipareita. Illalla talon pihaan vielä hurautti mönkijällä kukas muu kuin joulupukki! Näistä aineksista oli suomalais-australialainen perhejoulu-hässäkkä tehty. :) 


Jouluaattona biitsillä; Port Adelaide
Joulutunnelmia Adelaidesta

Erilaisen joulun ja rentojen biitsipäivien lisäksi yksi Adelaiden osuuden kohokohta oli päivä Gorge Wildlife Park -eläinpuistossa, jossa mm. voi ruokkia kenguruja ja pitää koalaa sylissä. Awww! Eläinpuistossa on aussieläinten lisäksi myös monia eksoottisia eläimiä ja lintuja. Tämä eläinpuisto on oma suosikkini Australiassa, ja siellä on joka kerta yhtä ihanaa. Suosittelen! 

Lisäksi vietimme mukavan bbq-illan Sandran ystäväperheen luona kauniilla Adelaide Hills -alueella. Nyt samalla alueella roihuavat kamalat maastopalot, ja myös tämä perhe on joutunut evakkoon talostaan. Heidän naapurinsa oli onneksi onnistunut sammuttamaan palon talon portaille, joten talo oli säästynyt. Kaikki muu onkin kärventynyt mustaksi. Lisää maastopalojen tuhoista voit lukea tästä (uutiskuvissa myös mukana ystäväperheen Anne ja Gerry).

Minibreikki Clare Valleyn viinialueella


Joulun alla teimme parin päivän reissun Clare Valley -viinialueelle, joka sijaitsee n. 120 km Adelaidesta pohjoiseen. Clare Valley on yksi Australian vanhimmista viinialueista ja sitä kutsutaan Australian Riesling-pääkaupungiksi. Lisäksi Clare Valley on tunnettu erinomaisista Shiraz-punaviineistään. Kappas, molemmat viinilajikkeet sattuvat olemaan omia suosikkejani Australiassa. :) 

Clare Valleyn sanotaan usein muistuttavan maisemiltaan Italian Toscanaa kultaisineen viljapeltoineen ja vehreänä kumpuilevineen viinitiloineen. Yksi suositeltu tapa nauttia maisemista (ja samalla viineistä) on Riesling Trail, joka on yhteensä n. 27 km pituinen pyöräreitti Clare Valleyn viinialueella. Nyt sää oli kuitenkin sen verran kuuma ja aikaa vain vähän, joten päätimme jättää pyöräilyn suosiolla seuraavaan kertaan. 

Alueen viinit olivat ehdottomasti maineensa veroisia. Viinitiloista omat suosikkini olivat Taylors Wines, Shut the Gate Wines, ja Kilikanoon. Ystävällistä ja asiantuntevaa palvelua sekä maailmanluokan viinejä, joissa hinta-laatusuhde on paikallaan. Pakko sanoa, että alueen vanhin ja ikoninen Sevenhill Cellars -viinitila oli aikamoinen pettymys; nyrpeää palvelua eivätkä viinitkään erottuneet edukseen. Hmph, ehkä asenne oli periytynyt viinitilan jesuiitti-perustajilta. 

Clare Valley

Sydneyn parhaat palat 


Joulun jälkeen suuntasimme Sydneyyn, jossa saimme hengähtää pari päivää ennen kuin serkkuni perhe saapui myös sinne perästä muutamaksi päiväksi ennen paluutaan Suomeen. Yhdessä saimme sitten nauttia kesäisestä Sydneystä parhaimmillaan turistien silmin. Ohjelmassa oli mm. hard-core shoppailua, vierailu Australia -museossa sekä kävelyä kaupungilla ja Royal Botanic Gardens -kasvitieteellisessä puutarhassa. Lisäksi söimme yhdessä mm. kenguru-, emu- ja krokotiilipizzaa Australian Heritage Hotel -pubissa ja kävimme drinksuilla Shangri-La hotellin Blu Bar on 36 -baarissa, josta on upeat näkymät Sydneyn satama-alueen ylle. Vietimme tietenkin myös yhden aurinkoisen ja rennon päivän Bondi Beachilla, joka jäi erityisesti lasten mieleen. Toinen lasten suosikki Sydneyssä oli N2 Extreme Gelato -"jäätelölabra" China Townissa. 

Sydney 

Bondi Beach, Sydney

Perhejoulu ei kuulosta ihan meikäläisen konseptilta, mutta se oli kuitenkin myös itselleni hyvin mieleenpainuva elämys, johon toki mahtui myös muutama hermojenmenetys, yksi autossa oksentanut lapsi ja yhdet mereen kadonneet aurinkolasit. ;) Samalla se oli myös minun ja Jasonin ensimmäinen yhteinen joulu Australiassa, sillä vuosi aikaisemmin olimme joululomalla Suomessa ja Hong Kongissa. 

tiistai 16. joulukuuta 2014

Festive season

Näin joulun alla on ollut monta syytä juhlaan. Ensinnäkin joulukuun alussa juhlistimme 2-vuotista yhteistä taivaltamme - tämä siis perustuen Jasonin matematiikkaan suhteemme vaiheista, sillä itsehän en kaksi vuotta sitten edes tiennyt, että seurustelemme - mutta menköön! ;) Kävimme dinnerillä ja drinksuilla ihanassa ranskalaistyylisessä Reserve -ravintolassa. Joen rannalla sijaitseva heritage-listattu rakennus on peräisin 1880-luvun puolesta välistä, ja se tarjoaa tunnelmalliset, upeat puitteet. 

Reserve Restaurant; Milton, Brisbane

Happy 2nd Anniversary!

Voin pian alkaa kutsua itseäni varsinaiseksi aikaero-ekspertiksi, sillä yhteisesti meillä on perhettä neljällä eri mantereella ja näin ollen Skype-treffien aikataulutus alkaa muodostua olennaiseksi osaksi arkea. Viime viikonloppuna vuorossa oli puhelu Jasonin USA:ssa asuvan veljen ja hänen perheensä kanssa, ja siksi myös tämä myöhäisherännäinen joutui raahautumaan ylös sängystä normaalia aikaisemmin. 

Brisbane on tunnettu vilkkaasta markkinakulttuuristaan. Puhelun jälkeen meillä oli kerrankin vielä hyvin aikaa käydä tsekkaamassa ikoniset sunnuntaiaamuisin järjestettävät Eagle Farm Markets -markkinat, jotka sijaitsevat vanhalla laukkakilpailuradalla. Tarjolla on mm. paikallisesti tuotettuja hedelmiä ja vihanneksia, kukkia, vaatteita, käsitöitä, live-musiikkia sekä street food -ruokaa. 

Eagle Farm Markets; Ascot, Brisbane

Tänä vuonna minulla oli sentään edes yhdet pikkujoulut, sillä pääsin mukaan Jasonin työpaikan järjestämälle joululounaalle. Ohjelma oli rakennettu 80-luvun teeman ympärille, mikä oli hauska ja toimiva konsepti - tämähän on tullut testattua ja hyväksi havaittua Brysselin vuosina myös kavereiden kanssa. Lounaalla oli tarjolla mm. kinkkua ja kalkkunaa sekä jälkiruokana pavlovaa ja jouluvanukasta (Christmas pudding). 

Olen varmaan tehnyt jonkin henkilökohtaisen ennätyksen, sillä kaikki joululahjat olivat valmiina ja jopa paketoituna jo reilua viikkoa ennen lähtöä joululomalle. Juhlistimme tätä saavutusta Archive Beer Boutique -pubissa, joka on yksi craft beer -suosikkimme Brisbanessa. Pubin olutvalikoima vaihtelee ja joka kerta tarjolla on jotain uutta ja jännää. Tällä kertaa tarjolla oli myös eggnog stout, mitä tietysti oli pakko maistaa silläkin uhalla, että en yleensä tykkää munatotista enkä varsinkaan stout-oluesta. Tämä yhdistelmä kuitenkin toimi todella hyvin. Korvaa hyvin myös glögin, sillä sitä ei tähän aikaan vuodesta ole täällä tarjolla eikä sitä edes tekisi mieli näissä helteissä. 

Archive Beer Boutique; West End, Brisbane

Jouluhuumassa intouduin jopa hankkimaan mini-joulukuusen ja siihen koristeet. Minikokoista tähteä ei löytynyt, mutta korvasin sen enkelillä, jonka mekossa on tähtiä. Yritin myös tehdä pipareita (tilapäinen mielenhäiriö), mutta niistä tuli rehellisesti sanottuna aika kamalia. Brandylla ja kanelilla maustettu munatoti onnistui sen sijaan aivan mainiosti. Pitäisi varmaan suosiolla pysytellä juomaresepteissä. 

Joulutunnelmaa kotona

Huomenna suuntana Adelaide ja siellä onkin sitten vastassa australialais-suomalainen perhejoulu-hässäkkä, johon olen yrittänyt henkisesti valmistautua viime päivät. Toivotan siis jo nyt kaikille oikein hyvää joulua! Iloksenne voin myös kertoa, että sain Zalandolta alennuskoodin*, jonka avulla onkin mutkatonta hoitaa joululahjaostokset. Palaamisiin blogissa ensi vuoden puolella! 

*Yhteistyössä Shophop.fi:n kanssa

tiistai 2. joulukuuta 2014

Trooppisen myrskyn jälkeen

Nyt on sitten saatu esimakua Brisbanen kuuluisista myrskyistä. Ja kyseessä ei ollutkaan mikään ihan normaali iltapäivän ukkoskuuro, vaan hirmuinen trooppinen sykloni pyyhkäisi yllättäen kaupungin yli viime torstaina. Meillä ei onneksi ollut hätää, sillä itse olin myrskyn sattuessa kotona ja myös Jason selvisi kotiin ilman vaurioita itselleen tai autolleen. En ole ikinä kokenut mitään vastaavaa! Uutisten mukaan kyseessä oli pahin myrsky Brisbanessa vuosikymmeniin ja vahinkojen on arvioitu nousevan uusimpien tietojen mukaan yli 300 miljoonaan dollariin. Pahimmillaan 140 km/h puhaltanut tuuli, salamat ja tennispallon kokoiset rakeet jättivät jälkeensä melkoista tuhoa: 105 000 taloutta oli ilman sähköjä, julkinen liikenne oli poikki, kadut tulvivat, puita kaatui juurineen, sekä asuntoja, autoja ja muuta irtaimistoa vahingoittui. 

Myrskyn jälkeen ajoimme varovasti kaatuneita puita ja muuta roinaa väistellen parin kaupunginosan päähän, josta löytyi avoinna oleva pubi, josta sai ruokaa. Seuraavana aamuna jouduin metsästämään hetkisen avoinna olevaa kahvilaa, sillä lähistöllä noin puolet kaupoista oli edelleen kokonaan kiinni. Lisäksi mm. useat koulut, golfkentät, puistot ja uima-altaat olivat suljettuina. Meidän talomme oli noin 20 tuntia ilman sähköjä, mutta muuten meillä todellakin kävi tuuria. Osanottoni kaikille myrskyssä vahinkoja kokeneille! Lisää supermyrskystä ja sen tuhoista voit lukea ABC News -uutisesta tästä. Kuva- ja videomateriaali on myös aika vaikuttavaa katsottavaa. 

Myrsky saapuu Brisbanen kaupungin ylle. Kuva: ABC News

Myrskyn tuhoja

Onneksi seuraavaan iltaan mennessä elämä Brisbanessa normalisoitui, ja myös kaupungin joulukauden avaus voitiin toteuttaa suunnitelmien mukaisesti. Meillä oli ohjelmassa dinneri Jasonin entisen opiskelukaverin ja hänen puolisonsa kanssa mielenkiintoisessa italialaisessa Verve -ravintolassa, jossa kävimme nyt toista kertaa. Paikka toimii samalla myös siideribaarina, mikä on aika erikoinen yhdistelmä. Suosittelen! Dinnerin jälkeen kävimme vielä pikaisesti tsekkaamassa kaupungin keskustan joulukuusen. 

Joulukausi on virallisesti alkanut; Town Hall, Brisbane

Odotan joulua innolla, sillä serkkuni perhe Suomesta saapuu joulun viettoon Australiaan ja suuntamme koko konkkaronkka ensin Adelaideen ja sen jälkeen Sydneyyn. Tiedossa on siis mielenkiintoinen suomalais-australialainen perhejoulu. Joulutunnelmaan virittäytyminen on tosin täällä helteessä ja palmujen katveessa hieman haasteellista. Kaupat ovat kyllä pursunneet joulukrääsää jo lokakuusta lähtien ja joululaulut ovat myös soineet jo monta viikkoa. Myrskyn jälkeisenä aamuna läheisessä kahvilassa latteni päälle oli ripoteltu kanelia, joka yllättäen toi mieleen joulun. Kiva idea, jota olen toteuttanut myös kotona.


Kanelikahvi tuo joulutunnelmaa

Viikonloppuna kävimme myös aloittamassa joululahjaostokset Harbour Townissa, joka on suuri outlet-kauppakeskus Gold Coastilla. Hyvä idea aloittaa ostokset kerrankin ajoissa, sillä tällä kertaa lahjoja pitää hankkia vielä niin monelle. Kummipoikani lahjalistalla oli mm. DC-merkin huppari (en ole kuullut ennen) ja hänen siskonsa oli toivonut trendikästä käsilaukkua. Hmph, mistä lähtien 11-vuotiaat ovat käyttäneet käsilaukkua?! Teinikauppojen musiikin jytke saa minut normaalisti vain karttamaan niitä kaukaa, mutta tällä kertaa niissä oli pakko käydä sisällä. Khrm. Taidan olla virallisesti vanha. Onneksi huppari, käsilaukku ja pari muuta lahjajuttua löytyivät, joten shoppailuhaaste on alkanut lupaavasti. 

Taidan laittaa toisen kupillisen kanelikahvia ja jatkaa joululoman suunnittelua. Mukavaa joulunodotusta kaikille! 

perjantai 21. marraskuuta 2014

Valmistujaiset ja kuuma G20-viikonloppu

Hurraa! Olen nyt virallisesti saanut Policy Studies -opintoni päätökseen, ja viime viikolla käväisin nopeasti Sydneyssä osallistumassa valmistujaisiini. Tämä olikin minun ensimmäinen valmistujaisseremoniani, sillä Suomessa tutkintopaperi vain kolahti postiluukun kautta. Australiassa valmistujaiset noudattavat perinteistä anglo-tyyliä eli sinne on pakko pukeutua kammottavaan akateemiseen mustaan kaapuun, tiedekunnan värejä edustavaan huppuun sekä mustaan lakkiin. Valitsin puvun alle Marimekon Mova-mekon, jonka olin saanut aikaisemmin Jasonilta lahjaksi, sillä halusin mukaan tietenkin vähän lempiväriäni pinkkiä sekä suomalaista designia. 

Seremonia muistutti minua läninnä keskiaikaisista pukujuhlista. ;) Australian kansallislaulun ja yliopiston kanslerin puheenvuoron jälkeen meidät opiskelijat ohjattiin tietyssä järjestyksessä yksitellen lavalle vastaanottamaan tutkintotodistuksemme. Etukäteen jännitin muistanko toimia lavalla oikein: vastaanottaa todistuksen molemmin käsin, lausua kiitokset, kumartaa ja napauttaa oikealla kädellä lakkiani. Ihme kyllä, onnistuin sujuvasti kompuroimatta tai pudottamatta lakkiani. Vaikka seremonia oli hyvin perinteikäs ja arvokas, se ei kuitenkaan ollut vain vakavaa pönöttämistä, vaan aussilaiseen tapaan rento. Vieraspuhuja otti selfien puheensa aluksi - varmaan joku Stubbin kaveri. 

Master of Policy Studies; UNSW, Sydney

Onnellinen ja helpottunut tuplamaisteri. Never ever again!



Viime viikonloppuna Brisbanessa järjestettiin G20-kokous. Kokouksen alla Brisbanessa järjestettiin lukuisia musiikki- ja kulttuuritapahtumia, joilla kaupunki on yrittänyt nostaa profiiliaan. Tempauksista näyttävin lienee ollut kolmen viikon ajan esillä ollut interaktiivinen Colour Me Brisbane -ääni- ja valoshow kaupungin keskustan alueella. Suuren suosion saanut värikäs Brisbane-kyltti (kuvassa alla) on myös jäämässä pysyväksi maamerkiksi ja muistoksi queenslandilaisille G20-kokouksesta. 

Colour Me Brisbane; South Bank, Brisbane

Viikonlopun ajan Brisbanen keskusta oli kokouksen massiivisten turvajärjestelyiden vuoksi osittain suljettu, joten päätimme suosiolla pysytellä kaupungin ulkopuolella. Tämä oli myös oivallinen tekosyy käydä pistäytymässä Bacchus -olutpanimossa, jossa järjestettiin B20 Beerfest. Panimo oli tuottanut 20 erilaista olutta, jotka edustivat panimon tulkintaa kunkin G20-jäsenmaan oluttyyleistä. Nerokas idea! Oma suosikkini oli yllättäen Saudi-Arabian tyylinen lambic. 

B20 Beerfest, Bacchus Brewing Co, Brisbane

Kävimme myös vaeltamassa Main Range National Parkissa, jonka itse asiassa bongasimme viikkoa aikaisemmin matkalla viinialueelle. Jälleen kerran tarjolla oli upeita maisemia, erikoisia lintuja ja muita eläimiä - sekä yksi polun poikki luikerrellut käärme (kääk!). 

Main Range National Park, QLD

Sunnuntaina vietimme mukavan päivän Gold Coastilla. Kävimme ensinnäkin vierailemassa Currumbin Wildlife Sanctuaryssa. Eläinpuisto osoittautui kaiken hehkutuksen arvoiseksi, ja se on mielestäni jopa yksi parhaista eläinpuistoista, jossa olen Australiassa käynyt. Iltapäivän hengailimme rennosti Burleigh Heights Beachilla.

Viikonloppu sujui myös varsin kuumissa tunnelmissa, sillä lämpötila kipusi paikoitellen jopa yli +40 asteeseen! Kuuma ilma oli jostakin syystä pakkautunut juuri Brisbanen alueelle, sillä kansallispuistossa ja Gold Coastilla oli ihan normaalit lämpötilat. Brisbanessa onkin jo pitkään ollut varsin kuumaa ja kuivaa, sillä sateita ei ole näkynyt eikä kuulunut. Myös asuntomme oli lopulta kuuma kuin sauna, sillä ilmastointia ei tietenkään ole tällaisessa perinteisessä queenslandilaistalossa. Jos vastaavat helteet jatkuvat, on pakko hommata jonkinlainen viilennyshärpäke, olotila oli nimittäin sen verran sietämätön. 


Matkalla hirmuhelteitä pakoon

Tällä viikolla on onneksi saatu pari kauan kaivattua sadekuuroa ja lämpötila on normalisoitunut noin +30 asteeseen, mikä tuntuu varsin miellyttävältä. Kävin ihmettelemässä sääilmiöitä ihan parvekkeen puolella: "Kyllä siellä sataa, hyvä!". Enpä olisi uskonut joskus lausuvani näitä sanoja, Belgian loputtomat sateet ovat kuitenkin vielä sen verran pinttyneinä henkilökohtaisessa lähihistoriassa. Vastaavat kommentit ovat kuulemma kuitenkin queenslandilaisille ihan normaaleja. :)

maanantai 17. marraskuuta 2014

Weekend in Granite Belt wine country

Marraskuun alussa vietimme viikonlopun Granite Belt -viinialueella, joka on mielestäni Queenslandin tuntematon helmi ja se yllätti todella positiivisesti, joten ajattelin sen ansaitsevan ihan oman mainintansa myös täällä blogini puolella. Australia on tunnettu mahtavista viinialueistaan, mutta ennen muuttoa Brisbaneen en ollut kuullutkaan Queenslandin viineistä - olin siinä harhaluulossa, että täällä olisi liian kuuma viininviljelyyn. 

Granite Belt sijaitsee noin kolmen tunnin ajomatkan päässä Brisbanesta lounaaseen, lähellä New South Walesin rajaa. Alue on virallisesti koko Queenslandin kylmin, sillä se sijaitsee yli 1000 metriä merenpinnan yläpuolella Australian Kordillieerien eli Ison Vedenjakavuoriston (Great Dividing Range) kupeessa. Vuodenajasta riippuen Granite Beltin lämpötilat ovat n. 5-10 astetta viileämmät kuin Brisbanessa. Ja näinpä alue on mitä parhain viileän ilmaston viinien viljelyyn. 

Ja millaisia viinejä! Vaikka Granite Belt -viinialue on suhteellisen pieni ja kompakti, tarjolla on aivan uskomattoman laaja valikoima mitä erilaisimpia viinejä: Chenin Blanc, Fiano, Vermentino, Nero d'Avola, Petit Verdot, Sangiovese - ja niin monta muuta! Alueelle suuntaavan kannattaa ehdottomasti tsekata Strange Bird alternative wine trail, joka esittelee näitä omituisuuksia. Myös australialainen viiniguru James Halliday on palkinnut useita alueen viinitiloja. Tuotanto on kuitenkin sen verran pientä, että se jää melko paikalliseksi - ja näin ollen myös suuremmalle yleisölle tuntemattomaksi. 

Aamiainen viinitilalla; Mason Wines, Ballandean

Osallistuimme myös Sunset Vineyard Walk -tapahtumaan Twisted Gum -viinitilalla, jossa ensinnäkin kävelimme viinitilalla ja opimme ekologisesta ja kestävästä viininviljelystä. Kävelyn jälkeen auringon laskiessa viinitila tarjosi viinejä sekä niiden kanssa yhteensopivia juustoja. 

Sunset Vineyard Walk; Twisted Gum Vineyard, Ballandean

Cheese and wine matching; Twisted Gum Vineyard, Ballandean

Viinien lisäksi Granite Beltin alueella on tarjolla myös muita mahtavia kulinaristisia elämyksiä (sorry, tästä hehkuttamisesta ei nyt tule loppua!). Kuvassa yksi suosikeistani, paikallisista antimista koostuva Brewers Platter, johon kuului kolme ruokalajia ja jälkiruoka yhteensopivien oluiden kanssa. 

Brewers Platter; Granite Belt Brewery, Stanthorpe

Sunnuntaina suuntasimme sulattelemaan viinejä ja ruokia Bald Rock National Parkiin, joka on yksi monista alueen must do -aktiviteeteistä. Kansallispuisto sijaitsee itse asiassa New South Walesin puolella. Kipuaminen graniitti-kallioille palkitsi todella vaikuttavilla maisemilla. Lisäksi matkalla bongasimme muutaman kengurun ja myös monta pientä liskoa nauttimassa auringosta kallioilla. 

Bald Rock National Park, NSW

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Life is a holiday!

Hong Kongissa oli kulttuurishokkien lisäksi vastassa tukahduttava helle, hiki alkoi virrata joka kerta noin 5 sekuntia sen jälkeen, kun oli astunut ovesta ulos. Matkan päätapahtuma oli Jasonin lapsuuden ystävän häät, jotka olivat morsiamesta johtuvista syistä katolilais-kiinalaiset. Voin sanoa, että ne olivat samalla myös ensimmäiset ja viimeiset kiinalaiset häät, joihin minä osallistun. Hirveää show off -meininkiä eikä mitään romantiikkaa tai persoonallisuutta. Vieraita oli varmaan tuhat ja heidän joukossaan entiset koulukaverit, opettajat, kollegat, koko suku ja ystävät jne. Ja minä poloinen. Juhlapaikka ja ruoat yms. olivat tietysti viimeisen päälle, ja lisäksi esillä oli mm. pienimuotoinen taidegalleria, joka koostui Prahassa otetuista hääkuvista. Ja luonnollisesti ohjelmistoon kuului pari Hollywood-tasoista videota, ensinnäkin reportaasi parin yhteisestä taipaleesta alttarille asti sekä hääpäivän juhlallisuuksien pääkohdat. 

Hieronta ja shoppailu olivat onneksi hyvin toimivia lääkkeitä hääkriisiin ja muihin kulttuurishokkeihin. Minulla on ehkä jonkinlainen asenneongelma Hong Kongia kohtaan, mutta puolustuksekseni voin todeta että kiinalaisilla on todella ärsyttävä tapa luoda arvostelevia full body scan -katseita minuun liikkuessani Jasonin kanssa. Lisäksi kukaan ei edes yritä puhua minulle mitään. Olen heille kuin jokin alien vieraalta planeetalta. Tyhjensin H&M:n liikkeen - luksus, jota Australiassa ei Melbournea lukuun ottamatta ole - ja lisäksi teimme yhtenä päivänä shoppailuekskursion manner-Kiinan puolelle, missä on saatavilla parempiakin merkkejä edullisemmin. 

Kulttuurishokeista huolimatta Hong Kong on ehdottomasti mielenkiintoinen vastakohtien kaupunki, jossa riittää nähtävää. Chi Lin Nunnery tarjosi myös mukavaa zen-fiilistä (kuvan värit näkyvät tässä blogissa jostakin syystä kamalan tummina, sorry). 

Zen and the city; Chi Lin Nunnery, Hong Kong

Toinen matkan päätapahtuma oli Mid-Autumn Festival eli kiinalaisten keskisyksyn täydenkuun juhla, joka on yksi vuoden suurimmista juhlista. Juhlistimme tapahtumaa yhdessä Jasonin veljen perheen kanssa. Söimme ensin perinteisiä kuukakkuja (mooncakes) ja menimme sitten läheiseen puistoon lyhtyjen kanssa ihailemaan kuuta. Kuvassa minä ja Vanessa sekä todella hienot Frozen- ja Hello Kitty -lyhdyt. :) 


Mid-Autumn Festival, Hong Kong

Henkisesti hieman raskaan matkan jälkeen oli ihana palata takaisin Brisbaneen. Kevät on Brisbanessa parhaimmillaan, ja syyskuussa järjestettiin myös Brisbane Festival, joka koostui erilaisista kulttuuri-, taide- ja musiikkitapahtumista kaupungin keskustan alueella. Kävimme tsekkaamassa pari pop up -baaria ja kuuntelemassa jazzia joen rannalla. 

Brisbane Festival

Syyskuun loppupuolella kävimme myös vaeltamassa Lamingtonin kansallispuistossa, joka sijaitsee n. 110 kilometrin päässä Brisbanesta etelään. Alue on subtrooppista sademetsää ja se kuuluu myös UNESCOn maailmanperintöluetteloon. Itse vaellusta huomattavasti jännittävämpi kokemus oli ajomatka todella kapeaa ja mutkikasta tietä pitkin lähtöpaikalle, ja välillä matkalla lehmiä jolkotteli tien yli kaikessa rauhassa. 

Tree top walk, Lamington National Park

Vietimme syyskuun viimeisen viikonlopun Toowoombassa, jossa järjestettiin Carnival of Flowers -tapahtuma. Toowoomba on pieni heritage -tyylinen kaupunki, joka sijaitsee n. 130 kilometriä Brisbanesta länteen. Se tunnetaan nimellä "Garden City", jossa puutarhanhoito on todellakin saanut ihan uusia ulottuvuuksia. Tapahtuman aikana puistojen lisäksi pääsee vierailemaan paikallisten ihmisten omissa puutarhoissa, ja lisäksi jonkin sortin raati valitsee niistä myös voittajapuutarhan. 

Voittajapuutarha vesiputouksineen; Toowoomba Carnival of Flowers

Tässä on myös ihan huomaamatta tullut kaksi vuotta täyteen Ausseissa. Enpä olisi uskonut tänne saapuessani, että kahden vuoden kuluttua elän housewifena Brisbanen lähiössä. Ei myöskään ihan se ideaali, mitä kuvittelisi kahdella maisterintutkinnolla tekevänsä. Oh well, life is a holiday! Ja kai tässä voisi huonomminkin mennä. Ainakin ehdin treenata hyvin, ja myös rusketus alkaa taas näyttää paremmalta. ;)

Lopuksi vielä mainoksena, että olen liittynyt myös Instagramiin ja siellä siis lisää kuvia arjestani. Tervetuloa seuraamaan @elizadoesoz !

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

G'day from Brisbane!

Sijainti on nyt vaihtunut Brisbaneen, ja täällä siis seuraavat 6 kuukautta Jasonin työrotaation takia. Minulla on todella positiivinen fiilis kaupungista, tämä on kuin pienempi versio Sydneystä, ja ihmiset ovat ihan supermukavia. Lisäksi täällä on myös biitsi keskellä kaupunkia. :)

Tämän videon myötä vähän esimakua Brisbanesta:


Brisbane, paikallisittain Brissie, on Queenslandin osavaltion pääkaupunki ja samalla Australian kolmanneksi suurin kaupunki noin 2 miljoonalla asukkaallaan. Kaupungilla on mielenkiintoinen historia, sillä aikoinaan se on ollut varsinainen Aussien takapajula, minne pahimmat niskoittelevat rangaistussiirtolaiset oli lähetetty kärsimään rangaistuksiaan. 

Queenslandilla on lempinimi Sunshine State, sillä se on tilastojen mukaan Australian aurinkoisin osavaltio. Brisbanessa on subtrooppinen ilmasto eli täällä pitäisi olla mukavan lauhkea ilmasto ympäri vuoden. Kesät ovat kuumia ja kosteita, lisäksi iltapäivisin on kuulemma usein ukkosmyrskyjä (kääk!). Auringonpaisteesta huolimatta pahat tulvat ovat järkyttäneet kaupunkia ja viimeksi muutama vuosi sitten osa kaupungista tuhoitui melkoisesti. Onneksi oma lähiömme Corinda sijaitsee mäen päällä kaupungin ulkopuolella, joten rajuilman sattuessa on jonkinlainen mahdollisuus, että talo ei huuhtoudu pois tulvan mukana.

Näkymät uudesta naapurustosta Brisbanen kaupungille. 

Brisbanesta on myös löynyt jo monia mielenkiintoisia ravintoloita ja baareja, kuten kuvan Alchemy Restaurant, jonka degustation dinnerin kruunasi "Nitro Bomb" -jälkkärit. 

"Nitro Bomb" valmistuu; Alchemy Restaurant

Lisäksi olen löytänyt jo kahdesta baarista suomalaistyylistä sahti-olutta, joka on muuten todella hyvää. Tuote on nyt tosin tilapäisesti molemmista baareista loppu oman visiittini jälkeen. ;)   

Olemme myös ehtineet jo vähän tutustua Brisbanen lähiympäristöön. Kävimme ensinnäkin vierailemassa Lone Pine Koala Sanctuary -eläinpuistossa, joka on sekä maailman ensimmäinen että suurin koala-suojelualue. Eläinpuistossa on 130 koalan lisäksi muitakin aussieläimiä ja lintuja. Satuimme myös sopivasti paikalle Rainbow Lorikeet -lintujen ruokinta-aikana. Vaikka ne ovatkin suosikkilintujani, minulle tuli kokemuksesta lähinnä Hitchcockin linnut -fiilis. Jaiks!

Up close and personal with Rainbow Lorikeets; Lone Pine Koala Sanctuary

Syyskuun puolessa välissä Brisbanessa järjestettiin Valley Fiesta, joka on kaupungin suurin street party -tapahtuma. Ehkä vähän liian hip hop -painotteista menoa omaan makuuni, mutta mahtava tunnelma joka tapauksessa. Samalla tuli myös tsekattua Brisbanen pieni Chinatown. 

Valley Fiesta; Fortitude Valley, Brisbane

Viime viikonloppuna käväistiin pikaisesti Sydneyssä yhden Jasonin kaverin häissä. Todella kaunis ja rento seremonia ja ehdottomasti myös hyvät bileet. Illan aikana onnistuin kadottamaan jakkuni sekä yhden timanttikorvakorun - voi prkl! :D 

Huomenna sitten viikoksi Hong Kongiin ja sielläkin on ohjelmassa häät, tosin varmasti hyvin erilainen seremonia katolilais-kiinalaiseen tyyliin. Toivottavasti en kadota mitään omaisuuttani! Tajusin juuri, että lento on huomenna klo 10 AM eikä suinkaan 10 PM, kuten olin tähän asti kuvitellut. Eli seuraavaksi siis vuorossa lempipuuhaani pakkaamista, ääh... Missähän mun passi mahtaa olla..?

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Rocking Sydney with Maikki

G'Day! - tai paremminkin Gee Day, kuten meillä oli Maikin kanssa tapana sanoa. ;) 

Maikki saapui ilahduttamaan minua Sydneyyn maaliskuun alussa, ja ne pari viikkoa olivat todellakin aikamoista menoa. Maikki laittoi koko kaupungin ihan sekaisin, mutta se oli vaan psykologisesti terveellistä ottaen huomioon hänen nykyiset kehitysmaaolosuhteet. Tässä tiivistetysti huomioitamme ja visiitin pääkohdat:
  • Sydneyssä on maailman komeimmat miehet, ja meillä molemmilla ehti olla jo useita uusia poikaystäväkandidaatteja. Erityisesti suosikkejamme olivat surffarit ja yksi ihana lennykravitz-tyylinen eläintenhoitaja. Lääh!
  • Tutkimme toden teolla horoskooppeja (länsimaisia, kiinalaisia sekä intialaisia), ja selvisi että Maikin nouseva merkki onkin Oinas eikä Kalat. Todella mullistava tutkimustulos, jonka seurauksena Maikilla on nyt uusi persoonallisuus!
  • Kuinka keittää puuro.
  • Jason ei ole koskaan surffannut! Suhteemme on perustunut todella perustavanlaatuisiin väärinymmärryksiin. Hmph.
  • Arvostelimme toden teolla aussinaisten "tyyliä" ja löysimme omat sisäiset ranskalais-bitch-valittajat. Maikki sen sijaan oli ehdottomasti koko kaupungin kaunein ja tyylikkäin nainen, vaikka saapuikin suoraan kehitysmaasta. 
  • Maikin synttäridrinksut lähtivät vähän käsistä ja seuraavana aamuna heräsin tyylikkäästi olohuoneen lattialta kaikki bilevaatteet päällä! Aargh. Olin ensin jäänyt jotenkin jumiin olohuoneen kahvipöydän alle (?!) ja olin sitten sammunut siihen kun Jason oli yrittänyt vapauttaa minut. 
  • Hashtag-mania.

#europeanbitches #betterthanplux #downunder #hashtagrevolution

Ivy Pool Bar

Yliopiston toinen (ja samalla toivottavasti viimeinen) lukukausi on alkanut kiireisissä merkeissä ja olen ollut todella stressaantunut. Minulla on työn alla seuraavat kurssit:
  • Policy Analysis
  • Information and Research for Policy
  • Policy Project
  • International Development Policy

Tälläkin lukukaudella opinnot ovat seminaarimuotoisia ja tunneille pitää valmistautua lukemalla määrätyt artikkelit ym. Kokeita ei ole, vaan kurssit suoritetaan esseillä ja erilaisilla esitelmillä. IDP-kurssilla on lisäksi käytössä uusia kammottavia menetelmiä, kuten blogin ja wikipedia-tyylisen artikkelin kirjoittaminen ryhmissä Moodlessa, sekä Twitter. Aargh! Policy Project -kurssi on käytännössä tutkimusprojekti, joka suoritetaan työharjoittelun muodossa. Suoritan harjoittelua Consult Australia -nimisessä konsulttifirmassa. Vaikuttaa todella mielenkiintoiselta, tosin en tiedä miten ikinä tulen saamaan projektini valmiiksi - tunnetusti järkevänä ihmisenä valitsin nimittäin aiheen, josta en tiedä yhtään mitään (coal seam gas). Jaiks! 

Jason on ollut ihanan kannustava, ja onneksi Sydneyssä riittää piristävää tekemistä opintojen ohella. Suoritimme myös viimein kaksi uutta salsakurssia. Lisäksi kävimme mm. ulkoilmaelokuvissa katsomassa About Time -leffan, ja muutama viikko sitten kävimme Royal National Parkissa tsekkaamassa yhden ihanan "salaisen" rannan. 


Valentine's Day; Dedes on the Wharf, the Rocks.

Royal National Park, NSW

Pääsiäisloma on alkanut varsin mukavissa merkeissä. Kävimme eilen katsomassa Lion King -musikaalin, aivan upea esitys! Sunnuntaina suuntaamme 10 päivän South Pacific -risteilylle, jonka kohteina ovat Vanuatu ja New Caledonia. En ole tietenkään pakannut yhtään enkä muutenkaan valmistautunut matkaan, onneksi Jason oli hankkinut meille matkaoppaan ja snorklausvarusteet valmiiksi. Tällä hetkellä ainoat ajatukseni risteilystä ovat seuraavat:
  • Onko laivalla wifi? Pakko opiskella.
  • Onko saarilla myytävänä mustia helmiä? 

Kutsuin muutaman kaverin pienimuotoisen pääsiäisdinnerin viettoon tänä iltana. Tarkoituksena on testata uutta grilliä, ja lisäksi ostin yhdeltä suomalaisleipurilta mämmiä (suomalaisversio vegemitesta) ja tein myös cheesecake-brownien (melkein sama kuin pasha). Valmistelut ovat sujuneet hieman katastrofaalisissa merkeissä: aamukahvi kaatui lattialle, ja lisäksi onnistuin tekemään superhelpon brownien jotenkin ihan väärin... Ehkä aika luovuttaa, minusta ei tule koskaan mitään kodinhengetärtä, vaikka olenkin nousevalta merkiltäni Rapu. Anyway, mukavaa pääsiäistä kaikille! :)