Näytetään tekstit, joissa on tunniste häämatka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste häämatka. Näytä kaikki tekstit

torstai 5. joulukuuta 2019

Aitutaki Lagoon Resort & Spa - Täydellinen hotellivalinta romanttiselle häämatkalle

Cookinsaarten häämatkamme elää vielä vahvasti mielessä. Sekä matkakohde että hotelli loivat täydellisen romanttiset puitteet unelmien häämatkalle. Suurin dilemma oli: vedenpäällinen bungalow vai kuninkaallinen villa? Emme osanneet päättää, joten valitsimme molemmat. 


Häämatka on yksi elämän upeimmista matkoista - todennäköisesti paras matka, jonka ikinä tulee tekemään. Se on ainutlaatuinen tilaisuus kiireettömään yhdessäoloon, itsensä ja puolison hemmotteluun sekä mielenkiintoisten maailmankolkkien kokemiseen. Häämatka on once in a lifetime -kokemus, joten odotukset sekä matkakohteen että hotellin suhteen olivat luonnollisesti korkealla. 


Häämatkamme kohteeksi valikoitui eteläisellä Tyynellämerellä sijaitseva Aitutaki Cookinsaarilla. Koskemattomat palmurannat ja ajattoman saariparatiisin tunnelma ovat ehdottomasti Aitutakin parasta antia. Ja mikä parasta, paikka ei ole turistilaumojen ja viiden tähden ketjuhotellien peitossa. Itse asiassa Aitutaki Lagoon Resort & Spa on koko Cookinsaarten ainoa vedenpäällisiä majoituksia tarjoava hotelli. Adults-only -hotelli sijaitsee yksityisellä saarella aivan Aitutakin pääsaaren tuntumassa, jonne siirtyminen hoituu helposti hotellin tarjoamalla venekyydillä. 


Vedenpäällinen bungalow oli yksi häämatkamme ehdottomista kriteereistä, mutta Aitutaki Lagoon Resort & Spa tarjoaa myös toisen varsin houkuttelevan vaihtoehdon erityisesti häämatkalaisille: Royal Honeymoon Pool Villa. Emme lopulta osanneet päättää näiden kahden vaihtoehdon väliltä, joten päätimme majoittua puolet viikosta vetten päällä ja toisen puolen viikosta kuninkaallisten tapaan omassa yksityisresortissa. 


Vedenpäällinen bungalow - unelmien hotellihuone paratiisilomalle 

Olkikattoiset bungalowit sulautuvat ympäröivään luontoon ja sisustuksessa näkyy polynesialainen tunnelma ja kulttuuri. Bungalowin terassilta voi pulahtaa suoraan yhteen maailman kauneimmaksi nimettyyn laguuniin. Lisäksi ulkoilmasuihku oli mielenkiintoinen yksityiskohta. Ja ne panoraamiset maisemat ovat niin henkeäsalpaavan upeat, että niihin ei voisi kyllästyä koskaan! Taianomaisia auringonnousuja ja -laskuja voi ihailla vaikka suoraan sängystä. Saapuessamme huoneeseen meitä oli odottamassa pullo samppanjaa - mikä olisikaan parempi alku häämatkalle.





Royal Honeymoon Pool Villa - kuninkaallista tunnelmaa omassa yksityisresortissa 

Legendaarisen polynesialaisen merenkulkijan vaimon Te Araun mukaan nimetty kuninkaallinen villa sijaitsee yksityisen puutarhan keskellä. Käytössä on oma yksityinen uima-allas sekä poreamme. Polynesialainen tyyli näkyy tyylikkäässä sisustuksessa ja tilava ulkoilmasuihku on uniikki yksityiskohta. Yksityisyys takaa täydelliset puitteet ihanalle kuhertelulomalle - omassa yksityisresortissa voi nimittäin hiippailla kaikessa rauhassa vaikka pelkässä aataminasussa. Hotellin kylpylän ja ravintolan palvelut ovat myös käytettävissä eli voit vaikka nauttia hieronnasta oman puutarhan keskellä tai illallisesta omalla terassilla. Täällä todellakin tuntee itsensä kuninkaalliseksi!




Tästä eksklusiivisesta hotellista löytyy kaikki luksushotellille ominaiset palvelut, kuten kylpylä ja riittävän monipuoliset ruokailumahdollisuudet. Herkullinen, trooppinen buffet-aamiainen kuuluu huoneiden hintaan. Ravintola tarjoaa myös illallista, jonka menu vaihtelee illasta toiseen. Pari kertaa viikossa ohjelmassa on myös Island Night -esitys, joka sekoittaa erilaisia polynesialaisia tansseja ja musiikkia ja sisältää joskus myös tulitanssin. Erillinen rantabaari tarjoaa lisäksi kevyttä lounasta ja cocktaileja. Pääsaaren puolella lyhyen kävelymatkan päässä on lisäksi pari ravintolaa ja baaria. 


Aitutakilta ei juuri aktiviteetteja löydy, mutta tarjolla on snorklausvälineitä, sup-lautoja ja kajakkeja, jotka ovat vapaasti hotellivieraiden käytössä. Nämä riittivät meille paremmin kuin hyvin. Lisäksi laguuniristeily oli mainio tapa tutustua alueeseen uudesta perspektiivistä sekä katsastaa parhaat snorklauspaikat ja kauneimmat saarekkeet. 

Aitutaki oli meille täydellinen häämatkakohde ja hotellivalinta osui myös aivan nappiin. Enkä vieläkään osaa sanoa kumpi majoitusvaihtoehdoista oli lopulta parempi - molemmissa oli nimittäin ehdottomasti puolensa. 



Lisää matkavinkkejä löydät Aitutakin Wowanders -matkapäiväkirjastani. 


Seuraa Eliza Does Oz -blogia seuraavissa kanavissa: 

torstai 31. lokakuuta 2019

Aitutaki, Cookinsaaret - Unelmien häämatka Tyynenmeren paratiisisaarella

Henkeäsalpaavan kauniin laguunin ympäröimä Aitutakin saari Tyynenmeren keskellä on paratiisi maan päällä. Se oli täydellinen kohde unelmien häämatkallemme. 


Olimme onneksi siippani kanssa samalla aaltopituudella häämatkamme kriteerien suhteen. Halusimme jonnekin trooppiseen ja eksoottiseen paikkaan, missä emme olleet aikaisemmin käyneet. Lisäksi vedenpäällinen bungalow oli must. Bora Bora oli ollut haaveissani pitkään, mutta noin 40 tunnin matkustusaika ei houkutellut. Niinpä häämatkamme kohteeksi valikoitui Cookinsaaret, joka on huomattavasti helpomman matkan takana Sydneystä käsin. 



Aitutaki on muodostunut ikivanhan tulivuoren päälle. Se on nimetty yhdeksi maailman kauneimmista laguuneista, ja se saa hengen salpautumaan jo lentokoneessa kristallinkirkkaan veden värjätessä koko taivaanrannan. Näky on samalla jotenkin epätodellinen - laguuni on kuin aukko pauhaavan valtameren keskellä. 


Legendan mukaan sininen väri keksittiin Aitutakin saarella, koska sen sävyt ovat puhtaampia ja elävämpiä kuin missään muualla maailmassa. Superlatiivit eivät riitä kuvailemaan Aitutakin laguunin upeutta, ja se on varmasti yksi syrjäisimmistä ja romanttisimmista kuherruskuukauden kohteista. Mykistävän upeisiin näkymiin ei voi koskaan kyllästyä! 


Aitutakilta ei juuri aktiviteetteja löydy, mutta aika kului paremmin kuin hyvin snorklaten, kirjaa lukien, ja omatoimisilla seikkailuilla autioille saarille kajakoiden. Laguuniristeily oli lisäksi aivan mainio tapa tutustua alueeseen uudesta perspektiivistä. Risteilyn aikana kierrettiin parhaat snorklauspaikat ja katsastettiin parhaat saarekkeet. One Foot -saarella voi leimata passinsa muistoksi käynnistään. 



Aitutaki ja laguunin muut pienet saarekkeet tuntuvat lähes koskemattomilta ja niiden luonnollinen kauneus todellakin pääsee oikeuksiinsa. Monet sanovatkin, että Cookinsaaret ovat kuin Tahiti 20 vuotta sitten. Lomaviikon aikana tuntui, että pystyimme rentoutumaan täydellisesti ja irtautumaan kaikesta. Digitaalinen detox oli myös varsin virkistävä kokemus. En ole varma, olisinko tuntenut samoin vesilentokoneiden ja -skoottereiden päristellessä ympärillä. Autenttisen kokemuksen kruunasivat ihanat paikalliset ihmiset. Kestohymy on saarella taattu. Kuten paikalliset sanovat: elämä ei ole täydellistä, mutta heillä on ainakin pieni paratiisi. 


Aitutaki oli meille kaikkea mitä halusimmekin ja se tarjosi unelmien häämatkan. 

Lisää matkavinkkejä löydät Aitutakin Wowanders -matkapäiväkirjastani. 


Seuraa Eliza Does Oz -blogia seuraavissa kanavissa: 

tiistai 5. helmikuuta 2019

Täydellinen mini-moon Hobartissa

Avioelämä ei ole yhtään hassumpaa, ertyisesti nyt kun olemme juuri palanneet täydelliseltä mini-moonilta eli mini-häämatkalta takaisin arkeen. Uskomatonta, miten lyhyessäkin ajassa ehdimme kokea niin monia ikimuistoisia juttuja, ja samalla kuitenkin myös rentoutua totaalisesti. 


Häämatkalle lähdetään perinteisesti pian häiden jälkeen. Elokuvamaisesti hääpari kiitää suoraan juhlista lentokentälle, mistä he suuntaavat romanttiseen palmuparatiisiin. Me teimme kuitenkin strategisen päätöksen ajoittaa varsinainen häämatka kesäkuulle, reilusti häiden jälkeen, sillä halusimme häiden jälkeen viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa. Monet vieraat olivat saapuneet Sydneyyn pitkän matkan takaa, ja olisi ollut harmi - ja suorastaan epäreilua - häipyä itse maisemista. Sen sijaan varasimme pidennetyn viikonlopun mini-moonin tammikuun lopulle, ja matkakohteeksi valikoitui Hobart, johon rakastuimme aivan täysin parin vuoden takaisella Tasmanian-matkallamme. 


Hobart oli meille aivan täydellinen kohde - sopivan kaukana mutta kuitenkin lähellä, vain parin tunnin lentomatkan päässä. Ja koska se oli meille jo entuudestaan tuttu kaupunki, meillä ei ollut pakottavaa tarvetta ravata ympäri kaupunkia nähtävyyksien perässä, vaan voimme todellakin keskittyä vain nauttimaan kaupungin tunnelmasta ja toistemme seurasta.


Olimme panostaneet laadukkaaseen majoitukseen ja MACq 01 -hotelli osoittautui aivan täydelliseksi valinnaksi - todella tyylikäs ja omaperäinen luksushotelli aivan Old Wharf -sataman rannassa. Yllättävä bonus oli sviittiin kuuluva Butler eli huonepalvelija, joka tarjoili yllätykseksemme meille tervetuliaismaljat asuntomme pervekkeelle. Oooh, tällaiseen palveluun voisi vaikka tottua! 




Sviitti oli niin huikea, että olisimme viihtyneet pelkästään siellä koko minilomamme ajan. Maltoimme kuitenkin poistua hotellista, sillä olimme tehneet illallisvaraukset jo hyvissä ajoin etukäteen. Vaikka Hobart onkin pieni kaupunki, sen ravintolaskene on todella energinen. Ravintolavalinnat osuivat myös täysin kohdilleen, ja nautimme todella huikeat dinnerit trendikkään rennoissa puitteissa. Maistelumenujen kokonaisuudet olivat jännittäviä ja suorastaan haastavia erikoisine viinivalintoineen - parasta fine diningia meidän makuumme. Ja mikä parasta, ilman Sydneyn hintalappuja. 


Hobartissa luonto on lähellä, ja tälläkin kertaa suuntasimme vaellukselle hönkimään raitista ilmaa ja nauttimaan Tasmanian karun jylhistä maisemista. Metsäpalojen takia jouduimme tosin vaihtamaan kohdetta viime hetkellä, mutta onneksemme Butlerimme teki taustatyötä ja osasi suositella muita reittejä. Cape Hauyn näköaloissa ei ainakaan ollut valittamista, vaikka jyrkät nousut vähän ottivatkin voimille.


Hobart on ehdottomasti yksi mielenkiintoisimpia kaupunkeja Australiassa, ja seuraavissa kirjoituksissa on tiedossa lisää Hobartin tunnelmia. Sitä ennen voit tutustua Hobartin vinkkeihini Wowanders-matkapäiväkirjassani.



Seuraa Eliza Does Oz -blogia seuraavissa kanavissa: 
Facebook | Instagram | Twitter | Bloglovin | Blogit.fi