Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Olen juuri palannut takaisin kotiin joululomareissulta Hong Kongista. Vaikka matkalaukku on edelleen itselleni tyypilliseen tapaan purkamatta keskellä olohuoneen lattiaa, on tämä kuitenkin hyvä tilaisuus luoda katsaus viime vuoden matkoihin ja kurkistaa myös vähän tulevaan.
Queensland, Australia
Viime vuoden alussa kotipaikkamme oli vielä ihana Brisbane, ja vuoden ensimmäiset matkat suuntautuivat aurinkoisen biitsipäivän viettoon suosikkirannallemme Burleigh Heads Beachille Gold Coastille, viikonlopuksi tyylikkääseen Noosaan Sunshine Coastille, Australia-päivän pitkän viikonlopun viettoon Hervey Bayhin ja Fraser Islandille ja paluumatkalla aamuvarhain vielä Tin Can Bayhin ruokkimaan delfiinejä. Tammikuun lopulla oli sitten aika pakata kimpsut autoon ja suunnata takaisin Sydneyyn. Itärannikon roadtripin välietapit olivat Coffs Harbour, Port Macquarie ja Port Stephens.
New South Wales, Australia
Pienen kotiutumiskriisin jälkeen helmikuussa Sydney muodostui jälleen kodiksi, ja tällä kertaa ihan pysyvästi. Sydneyn parhaita puolia on se, että joka viikonloppu voi tuntea olevansa minilomalla, sillä kaupungissa ja sen lähialueilla riittää näkemistä ja tekemistä - ja aina jotain uutta ja kiinnostavaa. Vietimme pääsiäisen aina ihastuttavassa Port Stephensissä. Vietimme pari rentouttavaa viikonloppua Hunter Valleyn viinialueella, ja kohokohta oli ehdottomasti joulukuun alussa Elton Johnin konsertti Hope Estate -viinitilalla. Lisäksi kävimme nauttimassa yhden talvisen viikonlopun Mudgeen viinialueella. Lisäksi teimme monia mukavia vaelluksia ja rannikkokävelyjä Sydneyn lähimaastoissa.
Suomi ja Ruotsi
Puolentoista vuoden tauon jälkeen oli taas aika matkata Suomeen, tällä kertaa nauttimaan Suomen kesästä. Meillä oli todella hyvää tuuria säiden suhteen, sillä Suomen viime kesä ei tainnut olla se parhain. Risteilimme myös Ruotsiin moikkaamaan sukulaisia monen vuoden taon jälkeen. Oli ihanaa ja kaikki niin täydellisen toimivaa ja järjestelmällistä - ulkosuomalainen sai ihan kokea kulttuurishokkeja omassa entisessä kotimaassaan. Loman lopuksi saimme myös kokea mukavan yllätyksen, upgreidauksen business-luokkaan lennolla Helsingistä Hong Kongiin. Kyllä kelpasi!
Hong Kong, Zhuhai ja Macao
Hong Kongissa kävimme viime vuonna kaksi kertaa, onhan se kätevä välistoppi Euroopan matkoilla, ja lisäksi päätimme viettää siellä myös joulun Jasonin perheen kanssa. Hong Kong tarjoaa joka kerta huikeita kontrasteja, loputtomia shoppailu- ja ruokailumahdollisuuksia, kiinalainen perhe-elämä kulttuurishokkeja ja opettaa itselleni samalla (toivottavasti) lisää avarakatseisuutta ja sopeutuvaisuutta. Ei se helppoa aina ole, ja seuraavassa blogikirjoituksessa lisää tarinaa joululomastamme - tietenkin parisuhde- ja kulttuurishokeilla höystettynä. Joululomaamme kuului myös parin päivän "rentouttava" resort-loma Zhuhaissa manner-Kiinan puolella ja paluumatkalla myös päivä mielenkiintoisessa Macaossa. Näistä myös seuraavassa blogikirjoituksessa lisää.
Minne matka tänä vuonna?
Oih, ihania matkoja ja muistoja! Kaikkialle sitä onkin ehtinyt viime vuonna! Toivottavasti edessä on myös vähintäänkin yhtä hyvä matkailuvuosi. Tämän vuoden matkasuunnitelmat ovat vielä hyvin alustavia. Tammikuun lopulla suuntaamme Australia-päivän pitkän viikonlopun viettoon Jervis Bayhin. Suunnitelmissa on myös ainakin viikonlopun reissu Orangen viinialueelle ja toivottavasti tänä vuonna taas vaihteeksi pääsemme laskettelemaan Snowy Mountainsille. Uusi-Seelanti on edelleen omalla bucket-listallani - on se vaan niin lähellä mutta silti niin kaukana. Ja toiveena on myös matka keväiseen Eurooppaan. Iik, tässähän jo ihan innostuu! Mutta tavaroiden pakkaamisesta tai purkamisesta tuskin innostun koskaan. Oh well, kyllähän tuon olohuoneen lattialla lojuvan matkalaukun yli pääsee esimerkiksi kätevästi hyppäämällä. :)
Iloksenne voin kertoa, että sain Hotels.com -verkkokaupalta alennuskoodin*, joka varmasti nostattaa matkakuumetta entuudestaan.

*Yhteistyössä Shophop.fi:n kanssa
Instagram Travel Thursday on joka kuukauden ensimmäisenä torstaina tapahtuva kansainvälinen kampanja, jossa merkitään omia matkailuaiheisia kuvia tunnisteella #IGTravelThursday. Näin saadaan kivoja matkailuaiheisia vinkkejä kiertoon kuvien muodossa. Kampanjan järjestäjinä Suomessa toimivat Murumou, Rimma + Laura ja Travelloverblogi. Kuka tahansa voi osallistua mukaan kampanjaan, lue ohjeet täältä. Minut löydät Instagramista nimellä @elizadoesoz.