Näytetään tekstit, joissa on tunniste lifestyle. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lifestyle. Näytä kaikki tekstit

tiistai 23. huhtikuuta 2019

Unelmahäät omaan tyyliimme Sydneyssä

En ollut koskaan haaveillut häistä tai edes uskonut meneväni naimisiin. Elämä pääsi kuitenkin yllättämään Australian välivuoden aikana, ja elämän rakkaus löytyi salsabileistä. Muutaman vuoden seurustelun jälkeen Ulurun tähtitaivaan alla Jason polvistui eteeni ja pujotti timanttisormuksen sormeeni. Sitten iski paniikki - perkele, pitäisi järjestää häät!


Kosinta ei tullut yllätyksenä, sillä meille molemmille oli ollut jo pidemmän aikaa selvää, että halusimme tallata yhteisiä polkuja. Mutta ajatuskin klassisen täydellisistä prinsessahäistä sai tämän morsiamen kauhun valtaan. Olisi ollut jotenkin niin korni ajatus astella kirkkoon huntu päässä kermakakkumekossa - isän, pojan ja pyhän hengen nimeen. Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin ei tässä mitään neitsyitä olla oltu pitkään aikaan. 

Harkitsimme karkaamista kahdestaan kaukomaille, mutta tulimme kuitenkin siihen päätökseen, että kyseessä on sen verran tärkeät bileet, että lähimmät sukulaiset ja ystävät olisi kiva saada mukaan. Hääpäivän ja -paikan valinta ei ollut itsestään selvää, sillä meillä molemmilla on perhettä ja ystäviä maailman eri laidoilla. Selvää oli kuitenkin se, että halusimme järjestää modernit ja itsemme näköiset häät. Halusimme juhlistaa meidän tarinaamme, rakkautta ja lupausta toistemme rinnalla olosta elämämme loppuun saakka. Meidän häissä ei nähtäisi ummehtuneita suomalaisia eikä varsinkaan kiinalaisia hääperinteitä.


Löimme hääpäivän lukkoon reilun vuoden päähän ja tiedotimme siitä jo aikaisessa vaiheessa lähipiirille, jotta heillä olisi reilusti aikaa järjestää lomat ja matkat maailman toiselle laidalle. Hääpaikaksi valikoitui kotikaupunkimme Sydney, ja löysimme mainiot seremonia- ja juhlapaikat keskustan tuntumasta. 

Hääjärjestelyt sujuivat yllättävänkin stressittömästi, vaikka järjestimmekin kaiken itse. No, onhan projektienhallinta ja kilpailuttaminen meidän molempien ydinosaamistamme. Kyseessä olivat pienet häät (noin 50 vierasta), meillä oli reilusti aikaa ja tiesimme mitä halusimme. Ei selattu hääkatalogeja, ei maisteltu kakkuja, ei askarreltu koristeita - eikä muutenkaan hiottu yksityiskohtia tai tavoiteltu täydellisyyttä.


Hääpäivä oli meille täydellinen ja ikimuistoinen, aikamoisesta ukkosmyrskystä huolimatta. Onneksi meillä oli sadesään vaihtoehto valmiina, joka lopulta oli varmasti yhtä ihana kuin puutarhakin olisi ollut. Juhlat olivat rennot ja itsemme näköiset ilman turhaa pönöttämistä. Pienten yksityiskohtien sijaan olimme panostaneet hyvään ruokaan ja laadukkaisiin juomiin sekä todella taidokkaaseen ja viihdyttävään bändiin - asioihin, jotka ovat meille tärkeitä. 

Tärkeiden asioiden suhteen kaikki meni aivan nappiin. Olimme kirjoittaneet seremonian ja häävalat yhdessä vihkijämme kanssa, ja seremonian tunnelma oli todella intiimi ja lämminhenkinen. Mainittakoon myös, että Jasonin äiti ei yrittänyt estää häitä, toisin kuin hänen veljensä häät aikoinaan. Syötiin, juotiin ja tanssittiin. Häät ovat rakkauden juhla, ja tärkeintä hääpäivässä on mielestäni juuri läheisten seurasta ja tunnelmasta nauttiminen - eivät oikean väriset lautasliinat.


Häihin liittyy paljon odotuksia ja henkilökohtaisia mielipiteitä. Oman kokemukseni jälkeen haluan vieläkin enemmän, että jokainen saa pitää juuri sellaiset häät kuin haluaa. Kaikkia ihmisiä on mahdotonta miellyttää, ja aina jollakin on sanomista toisten valinnoista. Kyse on kuitenkin juuri teidän päivästänne. 

Kuvat: Mint Photography


Seuraa Eliza Does Oz -blogia seuraavissa kanavissa: 

perjantai 12. elokuuta 2016

Dine with your dog - Sydneyn parhaat koiraystävälliset ravintolat

Sydney on melko koiraystävällinen kaupunki, joten koiraa ei tarvitse jättää yksin kotiin joka kerta poiketessaan kahvilla tai lasillisella. Halusit sitten nauttia aamiaisen kävelylenkin yhteydessä, siemailla tuopillisen olutta koiran torkkuessa jalkojesi juuressa tai hemmotella lemmikkiäsi, tarjolla on useita mukavia vaihtoehtoja. Tässä omat suosikkini Sydneyn koiraystävällisistä ravintoloista. 


Reilun vuoden ikäinen japaninpystykorvamme Lumi on meillä mahdollisimman usein mukana niin brunsseilla, pubeissa kuin ravintoloissakin. Kaikki paikat eivät tietenkään salli koiria, mutta onneksi moniin paikkoihin koirat ovat tervetulleita. Sydneyssä ravintoloilla on lupa päättää sallivatko ne koiravieraat, ja käytännöt vaihtelevat. 

Joissakin paikoissa "koiraystävällisyys" tarkoittaa sitä, että koiran voi kiinnittää kuppilan ulkopuolelle parkkiin. Useimmissa paikoissa koiraystävällisyys tarkoittaa avoimia ovia ainakin terassille asti ja lisäksi haukku saa usein eteensä vesikipon aivan pyytämättä. Joissakin kuppiloissa koirille on lisäksi tarjolla niiden omia herkkuja tai purutikkuja. Sydneyssä muutama ravintola on kuitenkin vienyt koiramyönteisyyden aivan uudelle asteelle. Gelato Messinalla on valikoimassaan koirien jäätelöä, The Carrington on laatinut koirille oman menun ja Chew Chew tarjoaa ruokaa vain koirille ihmisten saadessa tyytyä katsomaan vierestä. 


Löydämme koko ajan uusia koiraystävällisiä kuppiloita. Usein tietoa koirien sallimisesta ei laiteta näkyviin niin oveen kuin nettisivuillekaan, mutta soittamalla ja kysymällä asia tietysti selviää. Tieto parhaista paikoista kulkee kuitenkin yleensä muiden koiranomistajien kautta. 

Lumi on ollut meillä pienestä pitäen mukana kaikkialla ja olemme myös yrittäneet kouluttaa sen niin, että se osaa käyttäytyä. Onneksi se on myös niin pirun söpö, sillä saa onneksi myös vähän anteeksi, haha. Lumi ei saa herkkuja pöydästä eikä se siksi jaksa edes paljoa kerjätä.



Lisäksi koira on takuuvarma keskustelun avaaja. Kun poistun hetkeksi paikalta, löydän Jasonin ja Lumin naislauman ympäröimänä. :)




Nämä ovat Sydneyn parhaat koiraystävälliset ravintolat: 


The Carrington (565 Bourke St, Surry Hills)
Perinteinen pubi, joka tarjoaa rentoa tunnelmaa ja hyvää ruokaa niin ihmisille kuin koirillekin. Koirille on tarjolla oma menu, johon kuuluu esimerkiksi tartarpihvi ja kasviksia. Lisäksi tarjolla on koirien omia herkkuja. 

The Welcome Hotel (91 Evans St, Rozelle) 
Yksi Sydneyn vanhimpia pubeja, joka on ollut koiraystävällinen vuodesta 1878 lähtien, jolloin eksynyt Winston-koira oli löytänyt sisälle tähän ystävälliseen pubiin, joka oli tarjonnut sille uuden kodin. Koirat ovat sallittuja sekä pubin sisällä että ulkona sisäpihan puolella. 

The Duck Inn (74 Rose St, Chippendale) 
Ihanan kotoisa pubi, jossa on usein myös paikalla naapuruston pubikissa Neko. Koirat ovat sallittuja sekä etuosan baarin että sisäpihan puolella, mutta eivät ruokasalin puolella. 

The Potting Shed (2 Huntley St, Alexandria) 
Hipster-tunnelmaa ihanan vehreässä puutarharavintolassa, jonne koirat ovat tervetulleita. Bongaa myös ravintolan oma paikallisasukas macaw-papukaija Fluffy. 

The Winery (285A Crown St, Surry Hills) 
Koirat ovat sallittuja ravintolan edustan vehreän puutarhabaarin puolella, joka tarjoaa mukavan intiimiä tunnelmaa. Täydellinen paikka date night -illalle, koiran kanssa. 

Watson's Bay Boutique Hotel (1 Military Rd, Watson's Bay) 
Ravintola sijaitsee aivan rannan tuntumassa ja tarjoaa upeat näköalat Sydneyn satama-alueen ylle. Koirat ovat sallittuja terassin puolella. Erityisesti koiran kanssa kannattaa tulla ajoissa paikalle, sillä illasta paikalla on usein melkoinen tungos. 

The Boathouse Palm Beach (Governor Phillip Park, Palm Beach) 
Ihanan rustiikkista tunnelmaa ja upeat näköalat merelle. Koirat ovat sallittuja terassin puolella. 

The London Hotel (85 Underwood St, Paddington) 
Yksi Sydneyn vanhimpia pubeja. Koirat ovat sallittuja alemman tason puolella, etuosan baari ja sisäpiha mukaan lukien. 

Chew Chew (Shop 3, Railway Walk, Wollstonecraft) 
Ehdottomasti paras paikka hemmotella koiraasi, sillä tarjolla on ruokaa vain koirille. Menu koostuu tuoreista ja orgaanisista antimista, ja tarjolla on esimerkiksi kanarisottoa ja lohta. 

Olutpanimot
Sydneyn lukuisissa olutpanimoissa on rennon yhteisöllistä tunnelmaa, minne ovat tervetulleita niin koirat kuin lapsetkin.


tiistai 31. toukokuuta 2016

Craft beer tour of Brisbane

Aussiolut on paljon muutakin kuin Foster's, Tooheys New tai muut peruslagerit. Craft beer -buumi on vahvassa noususuhdanteessa myös täällä Down Underissa, ja hyvä niin. Huhtikuisella Brisbanen reissullamme suuntasimme craft beer -olutkierrokselle paikallisoppaidemme, Suuri Seikkailu -blogin maailmanmatkaajien johdattamina, ja missiona oli löytää kaupungin mielenkiintoisimmat pubit. 

Bacchus Brewing Co, Capalaba

Pienpanimoissa olutta tehdään käsityönä, lisäksi pieniä oluentekijöitä yhdistää kokeilunhalu. Myös Brisbanessa oluen tarjonta on monipuolistunut huikeasti aivan viime vuosina. Raaka-aineissa korostuvat kotimaisuus ja laadukkuus, ja suunta näyttää olevan mitä kokeilullisempiin oluihin. Usein olueen lisätään myös jotain raaka-ainetta, joka ei sinne oikeastaan edes kuulu, kuten kahvia tai vaikkapa jauhettua kengurua. Miltä kuulostaa?  

Brisbane Brewing Co, West End

Craft beer -oluet ovat erityisesti Jasonin ja AJ:n suuri mielenkiinnon kohde ja nörtteilyn aihe. Pienpanimo-oluita arvostaakseen ei kuitenkaan tarvitse olla mikään olutnörtti tai hipsteri. Belgiassa asuessani tuli itseoppineesti erikoistuttua paikalliseen tuotantoon (kippis vaan tytöille!), ja Australian vuosina on tullut laajennettua skaalaa vähitellen maistelemalla jos jonkinlaista olutta - myös sitä kengurulla maustettua. Craft beer -pubit ja panimot ovat myös todella kotoisia olohuoneen jatkeita, missä on mukava viettää vaikkapa iltapäivää ystävien kanssa. Usein tarjolla on myös ruokaa, ja paikalle ovat tervetulleita niin koirat kuin lapsetkin. 

Archive Beer Boutique, West End

Brisbanessa asuessamme ihastuimme kaupungin monipuoliseen craft beer -oluttarjontaan ja niihin lukuisiin kotoisiin pubeihin, joissa rentouduimme usein iltapäivisin ja iltaisin, koska kotona oli liian kuuma. Huhtikuisen Brisbanen reissumme ensimmäinen etappi oli olutkierros paikallisoppaidemme kanssa - first things first! Saimme huomata, että reilun vuoden aikana pienpanimorintamalla oli Brisbanessa tapahtunut paljon ja tarjonta oli laajentunut entisestään.

Tippler's Tap, South Bank

Craft beer -oluita kannattaa rohkaistua kokeilemaan, vaikka ei erityinen oluen ystävä olisikaan. Tässä tulevat Brisbanen olutkierroksemme omat suosikkipaikkani: 

Bloodhound, Fortitude Valley

Mission accomplished! 

Jos haluat pysyä oluttrendien huipulla, voit tsekata tästä listauksesta vuoden parhaimmat, oudoimmat ja kiistanalaisimmat aussioluet.  

AJ muuten ehti kokeilla reilun puolen vuoden aikana Australiassa kunnioitettavat 230 erilaista aussiolutta, voit käydä lukaisemassa hänen kommenttinsa ja suosikkioluensa heidän Suuri Seikkailu -blogistaan täällä. 

tiistai 17. toukokuuta 2016

Anzac Day long weekend in Brisbane

Huhtikuun lopulla vietimme Anzac Day -päivän pitkän viikonlopun Brisbanessa. Entinen kotikaupunkimme hurmasi meidät jälleen ja saimme sekä fiilistellä entisillä suosikeillamme että kokea myös paljon uutta - siitä pitivät huolen paikallisoppaamme, Suuri Seikkailu -blogin takaa löytyvät maailmanmatkaajat.  


Anzac-päivä eli Australian ja Uuden-Seelannin joukkojen juhlapäivä on merkittävä kansallinen juhlapäivä ja myös kansallinen vapaapäivä. Muutamaa viikkoa aikaisemmin bongasimme edulliset lennot Brisbaneen, joten päätimme suunnata entiseen kotikaupunkiimme pitkän viikonlopun viettoon sekä moikkaamaan samalla bloggaavaan suomalalaispariskuntaa, joihin meillä oli ilo tutustua aikaisemmin tänä vuonna Sydneyssä. Oih, kunpa voisin itsekin yhdistää matkailun ja työelämän vastaavalla tavalla kuin he! 

Anzac-päivää vietetään 25. huhtikuuta, Gallipolin maihinnousun (v. 1915) alkamisen vuosipäivänä. Varhain aamulla, jolloin Gallipolin maihinnousu alkoi, pidetään juhlajumalanpalveluksia, ja myöhemmin aamupäivällä suurimmissa kaupungeissa järjestetään lisäksi seremoniallisia marsseja. Viime vuonna 100. Anzac-päivän kunniaksi osallistuimme Camp Gallipoli -leirille, ja täytyy myöntää että tällä kertaa oli varsin mukava herätä Anzac-päivän aamuun hotellin sängystä. Seurasimme Anzac-päivän seremonioita hotellihuoneen TV:n välityksellä - sekä Jasonin hoilottaessa armeijalaulujen mukana. 
"Once a jolly swagman camped by a billabong,
Under the shade of a Coolibah tree,
And he sang as he watched and waited till his billy boil,
You'll come a Waltzing Matilda with me."
The Shrine of Remembrance; Anzac Square, Brisbane

Oli ihanaa ottaa viikonloppu rennosti, hengailla ystäviemme kanssa, ja nauttia Brisbanen kaupungin tunnelmasta. Ihastuimme Brisbanessa asuessamme kaupungin vibranttiin ja monipuoliseen kahvila- ja ravintolakulttuuriin sekä moniin mielenkiintoisiin craft beer -baareihin. Suuntasimme heti ensimmäisenä craft beer -olutkierrokselle paikallisoppaidemme johdattamana - tästä tarkemmin seuraavassa blogikirjoituksessa lisää. Tässä lisäksi muita reissumme kohokohtia: 

Nautimme ihanan brunssin aivan kaupungin keskustassa, hieman epämääräisen näköisen kujan päässä sijaitsevassa Brew Cafe & Wine Bar -kuppilassa. Olimme Brisbanessa asuessamme käyneet siellä drinkeillä, ja nyt tuli ensimmäistä kertaa testattua myös paikan brunssi, joka osoittautui todella herkulliseksi.


Brew Cafe & Wine Bar

Lower Burnett Lane 
Brisbane CBD

Sunnuntai-iltapäivänä suuntasimme Eagles Nest -kattoterassille Kangaroo Pointille ihastelemaan näkymiä kaupungin ylle ja nauttimaan lasilliset kuohuvaa rennon live-musiikin tahdittamana. Terassi on avoinna ainoastaan sunnuntai-iltapäivisin muutaman tunnin, ja se on mielestäni ainakin näköalojensa puolesta kaupungin paras kattoterassi. Paikalle kannattaa suunnata ajoissa ja suuremman ryhmän ollessa kyseessä tehdä pöytävaraus ennakkoon. 


Eagles Nest
21 Lambert Street
Kangaroo Point

Mistä saa kaupungin parhaat jälkkärit? Tämän kysymyksen kuullessaan paikallisoppaamme johdattivat meidät Mr Fitz's -jäätelöbaariin. Paikan sisustustyyli tuo mieleen 1950-luvun amerikkalaisen jäätelöbaarin, ja menun ehdoton hitti on herkullinen, käsintehty ice-cream sandwich. Tätä herkkua oli suorastaan pakko kokeilla ja olihan se aivan taivaallisen hyvää! Ja myös niin täyttävää, että sinä iltana dinneri jäi kokonaan väliin. Olet mitä syöt, jep! :) 


Mister Fitz's
1 Little Street
Fortitude Valley 

Meillä jäi Brisbanessa asuessamme käymättä The Gresham -baarissa, vaikka se olikin meidän bucket listallamme. Nyt oli aika ottaa vahinko takaisin. Baari on entinen pankki ja se on säilyttänyt kunnioitettavasti viktoriaanisen tyylinsä ja arkkitehtuurinsa. Tarjolla on aivan huikea valikoima viskejä, rommeja, viinejä ja cocktaileja.  


The Gresham Bar
308 Queen Street
Brisbane CBD 

perjantai 26. helmikuuta 2016

Staycation

Mikä olisikaan parempi ajankohta viettää staycation kuin Valentine's Day -viikonloppu! Australiassa Valentine's Day on nimenomaan rakkauden päivä, ja myös tänä vuonna Jason oli järjestänyt meille melkoiset romantiikan överit, ihanaa! :)



Staycation eli miniloma omilla kotikulmilla on aivan mahtava konsepti, jolla saa mukavasti arkeen vähän luksusta. Asustimme viikonlopun tyylikkäässä
The Darling -hotellissa Darling Harbourin kupeessa. Perjantaina työpäivän päätteeksi matkustin pari pysäkinväliä ratikalla, ja romanttinen viikonlopun miniloma saattoi alkaa. "Darling, meet you at the Darling!" 


The Darling
The Star, 80 Pyrmont Street,
Sydney NSW 2009

The Darling on luksushotelli, jonka tunnelma ja palvelu on ensiluokkaista. Huoneessa on kaiken muun mahdollisen lisäksi tarjolla mm. tyynymenu, josta voi valita itselleen mieluisen tyynyn, joka sitten toimitettiin huoneeseen noin viiden minuutin sisällä. Lisäksi Jason oli järjestänyt kukkalähetyksen huoneeseemme, ja senkin hotellin henkilökunta oli hoitanut vaivattomasti ja täysin salaisesti - mikä ihana yllätys! Molempina aamuina saimme nauttia japanilaishenkisen aamiaisen hotellin yhteydessä sijaitsevassa Sokyo -ravintolassa. Lisäksi ehdimme nauttia hotellin fasiliteeteista, erityisesti uima-altaasta ja sen baarista.  



Nautimme herkullisen degustation-dinnerin tyylikkään persoonallisessa Bentley-ravintolassa. Kahdeksan ruokalajin illalliseen sisältyi jokaiseen ruokalajiin sopivat viinit. Aivan huikea elämys! Ravintola onkin ollut jo pitkään omalla to do -listallani, sillä se saanut lukuisia palkintoja, mm. vuoden 2015 paras kokki ja paras sommelier (Sydney Good Food Guide Awards). 



The Bentley
27 O'Connell Street,
Sydney NSW 2000

Viikonlopun päätteeksi rentouduimme vielä hetkisen Coogee-biitsillä, ennen kuin oli aika suunnata hakemaan Lumi omalta minilomaltaan Spoilt Rotten Dogs -kennelistä, jossa hurtta oli kuulemma ravannut viikonlopun non-stop uusien koirakavereidensa kanssa.



perjantai 15. tammikuuta 2016

Joululoma Hong Kongissa

Tammikuu on jo puolessa välissä, mutta palaan tämän kirjoituksen myötä kuitenkin vielä joululomaamme Hong Kongissa, joka oli monella tapaa ikimuistoinen kokemus - joskin kulttuurishokeilta ja hermoromahduksilta ei vältytty. Omalla lautasellani ei myöskään tulla näkemään kiinalaista ruokaa ihan vähään aikaan. 

Tämä oli minulle viides kerta Hong Kongissa ja samalla ensimmäinen joulu tuossa moni-ilmeisessä vastakohtien kaupungissa. Hong Kongissa joulua voi viettää monella tapaa, sillä kaupungissa yhdistyvät eri kulttuurien jouluperinteet. Kaupunki on täynnä huikeita, välkkyvän värikkäitä joulukoristeita ja -valoja, joissa esiintyvät sekä länsimaiset että aasialaiset teemat. Jasonin perheen Hong Kongin kodin arjessa jouluun kuuluu yleensä dinneri perhetuttavien kanssa, missä tarjolla on kiinalaista ruokaa eikä mitään erityisiä jouluruokia, dancing ball -juhlat, tai illanvietto vaikkapa golf-klubilla. Perheen perinteisiin ei kuulu joulupukkia, ja lahjoja annetaan yleensä vain lapsille.



Joulunvieton puitteet olivat siis hyvin erilaiset. Kävimme jouluaattona lounaalla Jasonin äidin ja muutaman perhetuttavan kanssa kiinalaisessa ravintolassa. Lounaan keskustelunaiheina olivat kiinalaiseen tapaan mm. asunto- ja osakemarkkinat, lisäksi Jasonin täti kysyi Jasonin äidiltä kesken lounaan paljonko hän nykyään painaa. Hmph, tällainen joululounas tällä kertaa. 

Halusimme välttää suunnitellun kiinalaisen jouludinnerin erään perhetuttavan luona ja näin ollen Jason oli järjestänyt meille oman joulunvieton Tiffin Lounge -ravintolassa Grand Hyattissa. Jouludinneri-buffet oli aivan ihana ja tunnelma suorastaan satumainen. Tarjolla oli lähes kaikkea mahdollista: seafoodia, kinkkua, kalkkunaa, salaatteja ja jälkiruokia, ja taustalla soi tyylikäs jouluinen jazz. Vastoin ennakko-odotuksiani pääsin viimein kunnolla joulutunnelmaan ja voin sanoa, että melkein pystyin kuvittelemaan lumihiutaleiden leijailevan ulkona.

Tiffin Lounge, Grand Hyatt; Hong Kong

Joulupäivänä kävimme shoppailemassa Jasonin äidin ja hänen ystävänsä kanssa Stanley Plaza -ostoskeskuksessa Hong Kongin saaren etelärannalla, ja illalla vuorossa oli kiinalainen jouludinneri perheen ja muutaman perhetuttavan kanssa. 


Hong Kong on foodien paratiisi. Sain taas kiinalaisen ruoan yliannostuksen muutaman päivän jälkeen, mutta onneksi tarjolla on myös paljon länsimaalais-ystävällisiä herkkuja, kuten täytetty vohveli kotitekoisella gelatolla. Joulun syöpöttelyjen jälkeen oli myös suorastaan pakko vetään lenkkikamat päälle, ja suuntasimme vaeltamaan Dragon's Back -reitille saaren kaakkoisosaan. Sääennuste oli luvannut puolipilvistä säätä, mutta huipulle kiivetessämme vastassa oli sankka sumu ja pilviverho. Luvatut upeat maisemat jäivät siis valittetavasti näkemättä, mutta saimme ainakin mukavan liikuntasession. 


Joulun jälkeen ohjelmassa oli parin päivän resort-loma Zhuhaissa manner-Kiinan puolella sekä paluumatkalla päivä Macaossa. Chimelong Penguin Hotel -resort on itse asiassa koko maailma suurin pingviini-teemahotelli, joka tarjoaa upeat puitteet rentouttavaan lomaan -  jos siis ei matkusta Jasonin äidin, tädin ja heidän ystävänsä kanssa. Kuvittelin, että parin päivän reissu heidän kanssaan ei voi olla niin paha, ja resortissa voimme kuitenkin rentoutua ja tehdä mitä huvittaa. Vielä mitä! Pari päivää oli yhtä hössöttämistä, kiirehtimistä ja yliannostus kiinalaista ruokaa. Pari hermoromahdustahan siitä seurasi. Onneksi sentään pääsimme pakenemaan tunniksi hierontaan. Tuli tarpeeseen. Note to self: tämä oli ensimmäinen ja viimeinen reissu Jasonin äidin kanssa. 

Paluumatkalla vietimme päivän mielenkiintoisessa Macaossa. Macao on Kiinan erityishallintoalue vastaavalla periaatteella kuin Hong Kong. 1500-luvulta vuoteen 1999 Macao oli Portugalin hallinnassa, pitkään kauppasatamana, sittemmin se on elänyt pääasiassa matkailusta. Portugalilaiset ovat aina olleet vähemmistö Macaossa, ja kulttuurin vaikutus on havaittavissa edelleen, ja myös paikallinen ruokakulttuuri on sekoituksen tulos. 

Macaossa on lukuisia kasinoita, ja myös meidän matkaseurueemme oli valinnut päivän tukikohdakseen yhden niistä, loistokkaan MGM kasinon. Lounaan jälkeen (kiinalaista, tietenkin) pääsimme onneksi pakenemaan kaupungille tutustumaan Macaon historialliseen keskustaan. Illalla söimme kasinolla vielä kiinalaisen dinnerin (aargh!) ennen kuin suuntasimme lautalla takaisin Hong Kongiin. 


Loman päätteeksi vietimme ikimuistoisen uuden vuoden Jasonin veljen ja hänen vaimonsa kanssa Wooloomooloo Prime -ravintolassa Hong Kongin keskustassa. Ilta alkoi samppanjatarjoilulla, jonka aikana ehdin avautua traumaattisesta minilomastamme ja valittaa kiinalaisen ruoan moninkertaisesta yliannostuksesta sekä hermoromahduksistani. Todella terapeuttista! Ilta jatkui rennoissa tunnelmissa herkullisen länsimaisen set menu -dinnerin ja tanssin merkeissä, ja vuoden vaihtuessa seurasimme upeita ilotulituksia ravintolan terassilta.

Happy New Year!

Tässä vielä lopuksi video Hong Kongin uuden vuoden ilotulituksista: 




sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Weekend in Hunter Valley feat. Elton John

Live-konsertit ovat aina ihan parhaita - ja vieläkin parempia ne ovat viinitilalla, jos minulta kysytään. Joulukuun alussa juhlistimme kolmevuotista yhteistä taivaltamme Hunter Valleyn viinialueella, ja viikonlopun kohokohta oli ehdottomasti Sir Elton Johnin konsertti Hope Estate -viinitilalla. 

Elton John, Hope Estate

Elton John saapui viinitilalle ennen konsertin alkua helikopterilla - kuin Rocket Man konsanaan. Elton John esitti bändinsä kanssa suurimpia hittejään, ja he revittelivätkin klassikkobiiseihin aivan uudenlaista rock- ja blues-henkisyyttä. Konsertti oli täynnä suuria tunteita, läsnäoloa ja ammattitaitoa. Aivan huikea kokemus! Tässä alla vielä lyhyt videopätkä konsertista: 





Hunter Valleyn viinialue on kätevä viikonloppukohde, sillä se sijaitsee vain parin tunnin ajomatkan päässä Sydneystä pohjoiseen. Halusimme ottaa viikonlopun rennosti ja vain nauttia olostamme. Majoituimme Mercure Resort -hotellissa, joka sijaitsi kävelymatkan päässä konserttialueesta. Huonessa oli yllätyslahjana odottamassa viiniä, sampanjaa ja suklaata - ihanaa! Lisäksi majoituspakettiimme kuului kolmen ruokalajin illallinen hotellin ravintolassa, aamiainen molempina aamuina sekä tapas-tyylinen supper konsertin jälkeen. Kävimme maistelemassa viinejä kahdella lähialueen viinitilalla kävelymatkan päässä sekä nauttimassa juustolautasen lounaaksi. Paluumatkalla saimme ystävällisesti kyydin adelaidelaiselta pariskunnalta. Eikä tarvinnut edes liftata. Lisäksi ehdimme myös rentoua hotellin uima-altaalla ennen konsertin alkua.

Hunter Valley

McGuigan Wines

Tamburlaine

Sunnuntaina ennen paluumatkaa kävimme vielä tutustumassa Hunter Valley Gardens -puutarhaan, joka oli näin joulun alla koristeltu Disney-tyylisesti kaikilla mahdollisilla joulukoristeilla ja valoilla. 

Rose Garden, Hunter Valley Gardens

tiistai 25. elokuuta 2015

Miniloma Hong Kongissa

Suomen-loman jatko-osan vietimme Hong Kongissa. Hong Kong on kätevä kohde minilomalle jo pelkän sijaintinsa puolesta; Euroopan-matkalla konetta on kuitenkin pakko vaihtaa jossakin. Lisäksi Jasonin joka maailman kolkkaan levittäytyneestä perheestä osa asuu Hong Kongissa. Näin ollen Hong Kong on meille luonnollinen muutaman päivän välistoppi, jonka aikana tulee hoidettua perhevisiitit, sopeuduttua paremmin aikaeroon ja nautittua Hong Kongin parhaista paloista.

Näkymät The Peak -näköalatasanteelta Hong Kongin ylle.

Hong Kongin sanotaan olevan kaupunki, jota joko rakastaa tai vihaa. Itse en tunnusta kuuluvani kumpaankaan äärikategoriaan, vaan jonnekin välimaastoon. Kuten olen aikaisemminkin todennut, Hong Kong on ehdottomasti mielenkiintoinen vastakohtien kaupunki, mutta jostakin syystä en ole koskaan lämmennyt sille aivan täydellisesti. Olen kuitenkin oppinut nauttimaan tuon kosmopoliitin miljoonakaupungin sykkeestä ja löytänyt sieltä myös omat suosikkini, joihin haluan palata aina uudestaan. Näin ollen jokaiseen Hong Kongin matkaani kuuluvat tietyt yhdistävät tekijät: vimmattu shoppailu, edullisesta hieronnasta nauttiminen sekä mahtavat ravintolaelämykset. Lisäksi joka kerta kaupungista myös löytyy jotain uutta ja mielenkiintoista. 

Jasonin täti oli järjestänyt yhteisen perhelounaan COVA -ravintolaan, jossa on sunnuntaisin tarjolla aivan mahtava hummerilounas. Italialainen COVA on ehdottomasti yksi suosikkiravintolani Hong Kongissa, ja myös Jasonin perhe tuntuu muistavan tämän. Lounaan lisäksi sieltä saa myös erinomaista kahvia - mikä ei ole aina ollenkaan itsestäänselvyys tässä teen lipittäjien kulttuurissa. Tykkään aasialaisesta ja myös honkongilaisesta ruoasta, mutta parin päivän yliannostuksen jälkeen usein kyllästyn niihin sörsseleihin, joten länsimainen lounas sattui hyvään saumaan.

  
Lobster lunch; COVA
COVA Ristorante & Caffe
1/F, The Lee Gardens
33 Haysan Avenue
Causeway Bay, Hong Kong


Jo useamman Hong Kongin visiitin aikana meillä on ollut missiona löytää kaupungin parhaat rooftop -baarit. Nettisivut ja matkablogit ovat tarjonneet paljon hyviä vinkkejä (kiitos!), ja tämä empiirinen tutkimus saa jatkoa ehdottomasti seuraavallakin matkalla. Kun tutkimusmateriaalia on tarpeeksi kasassa, lupaan julkistaa listan myös omista suosikeistani. :) Kuvan WoolooMooloo Bar pääsee ehdottomasti mukaan omalle listalleni. Baarin alakerran jazz-henkinen pihviravintola vaikuttaa myös mielenkiintoiselta ja ehdottomasti kokeilemisen arvoiselta.


WoolooMooloo Bar
31/F & Rooftop, Hennessy
256 Hennessy Road
Wan Chai, Hong Kong


Viimeisenä iltana minulle tuli yllättävä mieliteko: wonton nuudelikeitto. Aasialais-yliannostus ei näköjään enää vaivannut, haha. Jason vei minut kämäisen näköiseen Chee Kee -ravintolaan, jossa tarjoillaan todella herkullista wonton nuudelikeittoa. Henkilökunta ei puhunut sanaakaan englantia ja menukin oli vain kiinaksi ja lisäksi palvelun tasokin oli mitä oli. Kyseessä oli kuitenkin mielenkiintoinen, autenttinen hongkongilainen ravintolaelämys. Tänne on tultava uudestaankin kun tekee mieli wonton nuudelikeittoa.



Chee Kee
84 Percival Street
Causaway Bay, Hong Kong
  
Sininen hetki Hong Kongissa

Voit lukea kaikki Hong Kong -postaukseni tästä. 

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Long weekend in Mudgee wine region

Kesäkuun alussa vietimme kuningattaren syntymäpäivän pitkän viikonlopun Mudgeen viinialueella. Ohjelmassa oli viininmaistelua, herkullista ruokaa ja kauniista maisemista nauttimista - aivan mainio tapa viettää talvinen viikonloppu. 

Logan Wines.

Mudgeen viinialue sijaitsee noin kolmen ja puolen tunnin ajomatkan päässä Sydneystä luoteeseen. Mudgee on ehkä vähemmän tunnettu viinialue, mutta sillä on kuitenkin pitkät perinteet. Viinialueen tarina alkaa vuodesta 1858, jolloin saksalaiset viininviljelijät istuttivat ensimmäiset köynnökset. Mudgee tunnetaan Australian Chardonnay-pääkaupunkina, ja se onkin Australian ensimmäinen viinialue, jossa on aloitettu Chardonnayn valmistus. Lisäksi alueella tuotetaan mahtavia rosé-viinejä sekä täyteläisia punaviinejä, kuten Cabernet ja Shiraz. Viimeisen 10 vuoden aikana alueella on myös aloitettu viljelemään vähemmän tunnettuja viinilajikkeita, kuten Sangiovese, Barbera ja Petit Verdot. 

Majoituimme rauhallisessa ja tyylikkäässä Rosby Studiossa, joka sijaitsee Rosbyn viinitilan kupeessa noin 10 minuutin ajomatkan päässä Mudgeen keskustasta. Viikonloppuna juhlistimme myös kaksi ja puolivuotista yhteistä taivaltamme The Zin House -ravintolassa Lowe Wines -viinitilalla espanjalaisen tapas-henkisen dinnerin merkeissä, mikä koostui paikallisista orgaanisista antimista ja viinitilan orgaanisista viineistä. Aivan mahtava kokemus! 

Usvainen mutta aurinkoinen talviaamu; näkymät Rosby Studion pihalta.

Jason ruokkimassa kanoja Rosby Studion pihalla.

Viinilasilliset auringon laskiessa, The Zin House.

Saimme esimakua alueen viineistä muutama viikko aikaisemmin viinifestareilla Pyrmontissa Sydneyssä. Yritimme keskittyä tällä kertaa lähinnä niihin mielenkiintoisilta vaikuttaviin viinitiloihin, joiden viinejä emme viinifestareilla olleet testanneet. Alueen viinit ovat todellakin aivan erinomaisia. Voin tunnustaa, että normaalisti olen Australiassa ABC-heimolainen (Anything But Chardonnay), mutta Mudgeen Chardy on todellakin maineensa veroista ja maistuu juuri niin hyvältä kuin sen muistan Euroopasta. Tässä omat Mudgeen suosikkini:

Robert Stein Winery.

Kävimme myös pienimuotoisella vaelluksella The Drip Gorge'ssa, joka sijaitsee noin 50 km Mudgeen pohjoispuolella. 

The Drip Gorge.

Lisäksi viikonloppuun mahtui mielenkiintoisia kohtaamisia villieläinten kanssa. Lauantai-iltana dinnerin jälkeen pääsin näkemään autosta käsin ensimmäisen villin wombatin, joka jökötti keskellä tietä - onneksi Jasonin nopea väistöliike pelasti törmäämiseltä. Lisäksi näimme viikonlopun aikana useita kenguruja, jäniksiä sekä yhden ketun, joka jolkotteli tien poikki.