Kuukausi sitten odottelin kuumeisesti kauan odotettuja vieraita, sillä perheeni Suomesta oli juuri saapumassa ensimmäistä kertaa tänne Australiaan lomailemaan ja meitä moikkaamaan. Ohjelmassa oli kolme viikkoa aikuisten perhematkailua - ja oih, millainen matka meillä olikaan! Tässä matkamme kohokohtia Instagram-kuvien muodossa.
Sydney & roadtrip
Matkamme alku- ja päätepisteenä oli kotikaupunkini Sydney. Vaikka vieraamme ovatkin enemmän luontomatkailijoita kuin urbaaneja kaupunkihummailijoita, ihastuivat hekin välittömästi Sydneyn kaupungin kauneuteen ja tunnelmaan. Päänähtävyyksien ja shoppailun lisäksi ohjelmassa oli lenkkeilyä upeista talvisäistä nauttien, herkuttelua mm. Tomi Björckin Blanca-ravintolassa, ja lisäksi kävimme myös saunomassa ja uimassa ikonisella Icebergs-altaalla - ja kävivätpä hullut vierailijamme myös uimassa meressä Bondilla näin keskellä talvea!
Viiden Sydneyssä vietetyn päivän jälkeen suuntasimme viikon roadtripille, sillä halusimme näyttää vieraillemme lähialueen idyllistä maaseutua, tyypillisiä australialaisia bushland -maisemia ja silmiä hivelevän kaunista rannikkoa. Kaikkea tätä tarjosivat Southern Highlands, Australian pääkaupunki Canberra ja pieni rannikkokaupunki Jervis Bay. Ohjelmassa oli mm. viininmaistelua, vesiputouksia, vaellusreissuja, kenguruiden bongausta sekä vierailu Canberran kenties mielenkiintoisimmassa museossa Australian War Memorialissa.
Trooppinen Queensland
Vaikka vierailla olikin hyvää tuuria säiden suhteen, Sydneyn ja sen lähialueen talvi on kuitenkin melko kolea. Heillä oli toiveissa myös lomailua lämpimimmissä olosuhteissa, joten suuntasimme vajaaksi viikoksi Port Douglasiin trooppiseen Queenslandiin. Siellä saimme makoilla palmun alla, rentoutua uima-altaalla, snorklata Isolla Valliriutalla ja juosta aamulenkit biitsillä.
Tropiikin-matkamme huipennukseksi vietimme viimeisen yön Daintree Rainforest -sademetsässä. Vaelsimme sademetsän poikki piikkipalmuja ja kasuaareja väistellen, ja kävelimme autioilla hiekkarannoilla ihmetellen alueen ainutlaatuisuutta - siellä todellakin maailman vanhin sademetsä ja maailman suurin koralliriutta kohtaavat. Yöksi vetäydyimme Daintree EcoLodge & Spa -luksusmökkeihimme ja nukahdimme sademetsän ääniä kuunnellen.
Tropiikin-matkamme huipennukseksi vietimme viimeisen yön Daintree Rainforest -sademetsässä. Vaelsimme sademetsän poikki piikkipalmuja ja kasuaareja väistellen, ja kävelimme autioilla hiekkarannoilla ihmetellen alueen ainutlaatuisuutta - siellä todellakin maailman vanhin sademetsä ja maailman suurin koralliriutta kohtaavat. Yöksi vetäydyimme Daintree EcoLodge & Spa -luksusmökkeihimme ja nukahdimme sademetsän ääniä kuunnellen.
Kolmeen viikkoon mahtui toki paljon muutakin, kuten ± 1 takki (älä edes kysy!), pelikaaniselfie, mäenlasku perseellään sademetsässä, omituisia kameran toimintoja, paljon uusia makuelämyksiä, ihanaa yhdessäoloa, naurua... Kova ikävä jäi, mutta onneksi seuraavat yhteiset perhematkat ovat jo suunnitteilla.
Tämä kirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -kampanjaa, jonka tarkoituksena on jakaa matkailuinspiraatiota ja hyvää reissufiilistä Instagram-kuvien avulla. Instagram Travel Thursday on joka kuukauden ensimmäisenä torstaina tapahtuva kansainvälinen kampanja, jossa merkitään omia matkailuaiheisia kuvia tunnisteella #IGTravelThursday. Kampanjan järjestäjinä Suomessa toimivat Travellover, Vagabonda ja Skimbaco. Tervetuloa osallistumaan mukaan kampanjaan, tarkemmat ohjeet löydät täältä. Minut löydät Instagramissa nimellä @elizadoesoz.
Seuraa Eliza Does Oz -blogia seuraavissa kanavissa:







































