Sydneyn joulukausi avautui viime viikonloppuna ja tänään täällä eteläisellä pallonpuoliskolla on siirrytty virallisesti kesään. Tämä on kombo, johon vielä näin yli neljän Australiassa asutun vuoden jälkeen on edelleen vaikea tottua. Tässä joulukauden tunnelmia Sydneystä vuoden viimeisen #IGTT:n merkeissä.
Sydneyn joulukausi on todellakin jotain omaa luokkaansa, mistä ei puutu ainakaan välkettä ja loistokkuutta. Palmujen katveeseen on ilmestynyt joulukuusia ympäri kaupunkia, kaupoissa soivat joululaulut ja lämpötilat ovat kohonneet hellelukemiin. Paikallinen joulukoristetyyli on hyvin amerikkalaistyylinen, jossa överit ovat todellakin paremmat kuin vajarit. Olen jo jotenkin pysytynyt hyväksymään superkimaltavat glitter-koristeet, mutta oma kipukynnykseni tulee vastaan vilkkuvien neonvalojen kohdalla, sillä ne saavat omalla kohdallani enemmänkin aikaan epileptisen kohtauksen kuin minkään valtakunnan joulutunnelmaa.
Sydneyn kaupungin kuukauden mittaisen joulukauden ohjelmistoon kuuluu monenlaisia tapahtumia ympäri kaupunkia. Tarjolla on mm. joulukonsertteja, risteilyjä, jouluikkunoita ja valonäytöksiä. Kaupungin virallisen joulukauden ohjelman shoppailuvinkkeineen ja kilpailuineen löydät täältä.
Tänä vuonna David Jones -tavaratalon kuuluisassa jouluikkunassa esiintyy joukko jääkarhuja, jotka avustavat joulupukkia lahjojen valmistamisessa ja reen pakkaamisessa.
Tänä vuonna David Jones -tavaratalon kuuluisassa jouluikkunassa esiintyy joukko jääkarhuja, jotka avustavat joulupukkia lahjojen valmistamisessa ja reen pakkaamisessa.
![]() |
Tänä vuonna suuntaamme joululoman viettoon New Yorkiin, joten edessä on taas hyvin erilainen joulu. Ennen matkalle lähtöä järjestämme jo suorastaan perinteeksi muodostuneen pienimuotoisen jouludinnerin lähimpien kavereidemme kanssa meillä kotona. Nyt on siis kyseessä tämän tradition toinen vuosi, mutta joka tapauksessa se on ihana tapa kokoontua yhteen ystävien kanssa ja virittäytyä yhdessä hieman joulutunnelmaan, ennen kuin itse kukin suuntaan joululoman viettoon omille tahoilleen.
Seuraavassa kirjoituksessa lisää New Yorkin matkasuunnitelmistamme, pysy siis kuulolla!
Seuraavassa kirjoituksessa lisää New Yorkin matkasuunnitelmistamme, pysy siis kuulolla!
Instagram Travel Thursday on joka kuukauden ensimmäisenä torstaina tapahtuva kansainvälinen kampanja, jossa merkitään omia matkailuaiheisia kuvia tunnisteella #IGTravelThursday. Näin saadaan levitettyä matkailuinspiraatiota ja -tietoutta Instagram-kuvien muodossa. Kampanjan järjestäjinä Suomessa toimivat Travelloverblogi, Muru Mou ja Rimma+Laura. Tervetuloa osallistumaan mukaan kampanjaan, tarkemmat ohjeet löydät täältä. Minut löydät Instagramissa nimellä @elizadoesoz.




































