lauantai 30. maaliskuuta 2013

Blowing bubbles!

Maaliskuun alussa rohkenin kohtaamaan pelkoni ja ilmoittauduin sukelluskurssille. Olin aluksi aivan innoissani, mutta online-opintojakon aikana tuli vastaan muutama tekninen yksityiskohta sukeltamisesta ja varsinaisen kurssin alkaessa en enää muistanut ainuttakaan syytä miksi ikinä olin halunnut kokeilla sukeltamista. Pari ensimmäistä hengenvetoa veden alla sai aikaan aikamoisen paniikin tunteen, mutta sen jälkeen kaikki sujui tosi mukavasti. Meressä todellakin on aivan uusi maailma, olo on kuin 3D-akvaariossa! Aivan huikea kokemus! Ja samalla tuli muuten suoritettua ensimmäiset opinnot (tässähän ollaan nimittäin virallisesti opintovapaalla): PADI Open Water Diver - käytännössä lähes sama kuin suunnitellut kauppatieteiden perusopinnot. ;)

Blowing bubbles

Syksy on nyt virallisesti alkanut, kuulostaa ja tuntuu ihan omituiselta. Onneksi lämpöä vielä riittää, ja viime viikolla Jason vei minut Milk Beachille, "salaiselle rannalle" Sydney Harbour National Parkiin, pieni ranta mutta upeat maisemat kaupungille. Syksy on täällä kuulemma usein parasta aikaa, on edelleen lämmin mutta ei liian kuuma, loppukesän sateet takana ja myös turistien määrä vähenee. Ja kyllähän näissä maisemissa kelpaa nauttia! 

Milk Beach

Pari viikkoa sitten Jasonin äiti kutsui minut pelottavalle dinnerille The Star -kasinolle, mutta onneksi ilta sujui suhteellisen rennoissa tunnelmissa. Traumaattisin hetki oli se, kun tarjoilija tuli esittelemään hummeria ja jotain kalaa jotka olivat elävinä muovipussin sisällä (kääk!). Otukset kelpuutettiin sopiviksi ja oikein hyvälle maistuivatkin. Seuraava kohtaaminen Jasonin äidin kanssa oli seuraavalla viikolla lounaan merkeissä, tosin kukaan ei maininnut minulle etukäteen, että tämä lounas sisältää tunnin roadtripin Sydneyn ulkopuolelle Smithfieldiin - vain syödäksemme vietnamilaisia kasviksia. Ruoka oli tietenkin tälläkin kertaa aivan mahtavaa, ja kaiken lisäksi sain lahjaksi rannekorun. 

Maaliskuun kulttuuri-kohokohta oli ehdottomasti The Addams Family -musikaali, todella taidokas esitys (mutta kallis; pakko hankkia halvempi poikaystävä, heh). Lisäksi pääsiäisen aktiviteettina oli The Royal Easter Show - en tiedä mistä tuo hieno nimi on kyhätty, mutta kyseessä on lähinnä huvipuisto / mini-eläintarha Olympic Parkissa. Pääsiäisshow'n hauskinta antia olivat eläimet, kuten kuvan "eskimo-kana" - ja tämä mestariyksilö olisi myös ollut myynnissä hintaan 700 AUD (n. 570 euroa). Melko kalliita munia..!? ;) Kävin myös ihan mielenkiinnosta tsekkamassa New South Walesin taidegallerian, onneksi se oli ilmainen, sillä ei ollut kovin kummoinen. Sydney yrittää mainostaa itseään jonakin modernin taiteen mekkana, mutta pakko sanoa että aussitaide ei oikein kolahda, ihmeellisiä wannabe-picasso-töherryksiä. 



Näin pääsiäisen aikana on ollut taas vähän koti-ikävä ja ahdistukseeni olen ahminut kasoittain suklaamunia ja puolikkaan jättiläissuklaapupun. Yök. 

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Canberra - 50 shades of green

Ihan ensimmäiseksi voin todeta teille Euroopan tuiskussa ja loskassa kärvisteleville, että tämä Sydneyn kesä on alkanut uhkaavasti muistuttamaan Brysselin "kesää": täällä on harmaata ja vettä sataa noin kymmenen kertaa päivässä ja kaiken kruunaan ihan hirmuinen tuuli. Täällä oli pari viikkoa sitten niin kova myrsky, että uskollisesti tähän asti palvellut söpö Marimekon sateenvarjoni tuli myös tiensä päähän ja muistuttaa nyt lähinnä kahdeksikkoa. Hmph.

Pari viikkoa sitten minulla oli mahdollisuus käydä pikavisiitillä tsekkaamassa pääkaupunki Canberra. Se on todellakin bush capital, kuten aussit sitä kutsuvat, siisti ja kompakti ja muistuttaa paljon Geneveä. Canberran historia on mielenkiintoinen, se on perustettu kompromissiratkaisuna v. 1908, kun Australian suurimmat kaupungit Sydney ja Melbourne eivät päässeet yhteisymmärrykseen siitä kummasta tehdään pääkaupunki. Tilastojen mukaan Canberrassa on Aussien koulutetuimmat ja älykkäimmät ihmiset - varmasti totta, sillä kaupunki on niin tylsä että siellä ei voi tehdä mitään muuta kuin opiskella. ;) Uusi parlamenttitalo, sotamuseo ja Moulin Rouge -näyttely olivat tosin sangen mielenkiintoisia kokemuksia. 


Bush capital Canberra Black Mountain Towerista kuvattuna

Maalaismaisemaa Canberrassa

Canberran reissun jälkeen vuorossa oli varsinainen kulttuurishokki: kiinalaisen uuden vuoden dinneri Jasonin äidin ja 12 muun vieraan kanssa. Lukuisten varsin maukkaiden ruokalajien kanssa tarjolla oli vain jotain kiinalaista yrttiteetä, mutta onneksi päivällä ennen dinneriä käväisin biitsibileissä, joten rauhoittavat drinksut tuli nautittua. Ilta oli itse asiassa ihan viihdyttävä leijonatansseineen, ja lopuksi leijona "söi" minun pääni kokonaan, mikä on ilmeisesti hyvä juttu. Kiinalaisille uusi vuosi on tärkein juhla ja täällä Sydneyssäkin sitä on vietetty viikon verran, sunnuntaina tämä ilonpito sitten huipentui paraatiin ja ilotulituksiin, joita piti myös käydä seuraamassa. 



Kiinalaisen uuden vuoden dinneri

Nyt on siis alkanut käärmeen vuosi, joka on usein ollut yhteiskunnan kannalta jotenkin epäonninen, mutta ihmisenä käärme on käsittääkseni ihan jees, tosin
se ei sovi minulle eli sialle ollenkaan. Psykologi-astrologi-EU-asiantuntija -ystäväni Maikin avustuksella olen saanut selville seuraavaa kiinalaisesta horoskoopista ja käärmeen vuodesta sialle:
"Matkustamisen tähti tuikkii Sian kiinalaisen astrologian kartalla tänä vuonna. Raha-asioissa luottavaisen Sian kannattaa kuitenkin pitää kukkaron nöyrit tiukalla ja keskittyä taloustilannetta parantaakseen ennemmin säästämiseen kuin sijoittamiseen. Terveyden ja rakkauden sektorit näyttävät tänä vuonna Sian osalta tyydyttäviltä, sensuaalisen Käärmeen vuosi kannustaa halailuun ja pussailuun - nauti siis leiskuvasta lemmestä!
Vuoden teema: Kehitys ja ihmissuhteet."

Hmph, kuulostaa ihan minun elämältäni: rahaa ei ole eikä tule, mutta uusia maapisteitä sentään on tiedossa. ;)

Dinnerin jälkeen seuraava ahdistuksen aihe oli ystävänpäivä, joka täällä otetaan ilmeisen vakavasti, ja myös kiinalaisille se on päivä jolloin miesten tulee järjestää romanttisia yllätyksiä ja törsätä rahaa. Sain todellakin kokea omani: romanttinen dinneri, lahjoja, ruusuja, kohteliaisuuksia koko ilta jne. Awww. :)

Viikonloppuna Jason vei minut Wildlife Parkiin Calgaan (n. tunti Sydneystä pohjoiseen), missä kävimme vaeltamassa metsässä jossa liikkui vapaana kenguruja, wallabeja ja emuja, joista osa oli ihan kesyjä. Aivan ihana paikka! Ja illalla suuntasimme dinnerille The Rocksiin, jossa söimme kenguru-emu-pizzaa - toimii myös lautasella, haha! 

Calga Wildlife Park

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Homeless in the Whitsundays

Tammikuu on kulunut melko kuumissa tunnelmissa ja koko Australiaa on koetelleet helteet ja maastopalot. Reilu viikko sitten Sydneyssä mitattiin sen kaikkien aikojen helle-ennätys +45,8 astetta. Voin sanoa että tuntuu kuin hiustenkuivaajalla puhaltaisi suoraan iholle. Paikallinen ilmatieteen laitos on joutunut lisäämään uusia värejä sääkarttoihin kuvaamaan äärimmäisiä lämpötiloja. 

Ja nyt vähän mielenkiintoisempiin uutisiin. Tammikuun alussa Darling Harbouriin saapui jättiläisankka, hollantilaisen suunnittelijan luomus, joka on kolmiviikkoisen Sydney Festivalin keulakuva. Todella kivat festarit ja kaikkea kivaa tekemistä ja näkemistä ympäri kaupunkia. 

Rubber Duck, Darling Harbour

Sydney Festival, Hyde Park

Muutin tammikuun loppupuolella Kings Crossin huume-huora-alueen kupeesta kiinalaiskommuuniin Chinatowniin. Koska olen ilmeisen kykenemätön suunnittelemaan mitään asioita elämässäni, olin muutaman päivän kodittomana ja käytännössä kaikki paikallinen valuuttani oli kiinni kahden eri asunnon takuuvuokrissa yms, joista kummassakaan en asunut. Nou hätä: onneksi kodittomuusjaksolle sattui muutama vapaapäivä, joten suuntasin Whitsundaysiin Queenslandiin lomailemaan. Aivan uskomaton trooppinen paratiisi, voin lämpimästi suositella muillekin kodittomille! ;)

Matkan kohokohta oli ehdottomasti Whitehaven Beach, jonka hiekka on kuin valkoista puuteria (silica). Tosin miinuksena mainittakoon keihäsrauskut (stingrays). Mantaray Bay'lla snorklasin sitten vahingossa suoraan meduusaan! Meduusa oli ehkä kuollut tai ainakin oma empiirinen havaintoni osoittaa, että sen pääosa ei ole polttava. 

Whitehaven Beach, Queensland

Eilen (26.1.) täällä vietettiin Australia-päivää, joka on maan kansallispäivä. Päivän tarkoituksena on kunnioittaa ensimmäisen pysyvän eurooppalaisen asutuksen pystyttämistä Australian mantereelle. Aussit viettävät päivää riekkumalla kännissä puolialastomana aamusta alkaen. Aussie style! ;)

Lopuksi vielä kiinalaispäivitys. Honkkari-aussi Jason on edelleen mukana kuvioissa ja täytyy myöntää, että tyyppi nostaa osakkeitaan kaiken aikaa. Olen selkeästi aliarvioinut aasialaiset miehet! Ihania treffejä, lahjoja, kohteliaisuuksia, aawww. Nautitaan nyt prinsessakohtelusta niin kauan kuin sitä kestää... ;)

tiistai 1. tammikuuta 2013

Järkeistymisen vuosi

Joulu oli ja meni, ja suunniteltu piknik ja bbq jäivät todellakin vain suunnittelun asteelle, sillä täällä Sydneyssä satoi koko joulun aivan kaatamalla vettä (wtf?!). 

Joulun jälkeen torstaina suuntasimme kollegoiden kanssa post Christmas -drinkeille lähibaariin Hiltonin Marbleen sivistyneille viinilasillisille, mutta jotenkin mystisesti päädyimme illan päätteeksi juomaan tequilaa Three Monkeysiin. Uaah! Tästä on kuulemma muodostumassa uusi perinne, tequila time, jonka minun väitetään laanseeraaneen. En tunnusta mitään! Sitä mitä ei muista, ei ole tapahtunut. ;) 

Oli kyllä todella hauska ilta, ja luojan kiitos seuraavana päivänä minulla oli vapaapäivä. Olin valitettavasti mennyt lupautumaan osallistumaan yhden kollegani tupareihin / hänen teini-ikäisen tyttärensä synttäreille, ja joudun aamulla hirveässä darrassa raahautumaan ensin lahjaostoksille ja sitten matkustamaan junalla jonnekin helkutin Mirandaan asti (n. 45 minuuttia Sydneystä etelään). Juhlat olivat sinänsä ihan mukavat ja pystyin parantelemaan oloani uima-altaassa ja bbq'n merkeissä, tosin jotkin muut vieraat ahdistelivat minua kammottavilla kysymyksillä tyyliin "onko sinulla lapsia?". Aargh! 

Vuodenvaihde oli töissä todella kiireinen, jostain syystä jokainen oli  keksinyt hankkia itselleen opaalin tai muun korun, ja saimme asiakkaiksi myös Saudi-Arabian kuninkaallisia!

Sydneyn kuuluisa ilotulitus oli todella mahtava ja meillä oli hyvät näkymät Pyrmont Bay Parkista. Kesken ilotulituksen sattui kuitenkin jokin tekninen häiriö - mutta oli se silti todella upea show: Sydney's New Year's Eve fireworks. Kuulin jälkikäteen, että koko lysti oli maksanut noin 5 miljoonaa dollaria! Huh, ehkä hieman tuhlausta!

Happy New Year 2013!

Olen todella innoissani alkaneesta uudesta vuodesta. Vuosihoroskooppini mukaan "kyseessä on järkeistymisen vuosi ja liialliseen idealismiin tukeutuvat asiat karsiutuvat elämästäni ja on aika luovuttaa turhakkeista". Hurraa, kuulostaa todella lupaavalta! 

Pienenä sivuseikkana näin vuoden alussa mainittakoon, että vuokrasopimukseni loppuu reilun parin viikon päästä eikä minulla ole vielä minkäänlaista uutta asuntoa tiedossa. Ja ennen kuin tämä "järkeistymisen kausi" alkaa, aion suorittaa surffaus- ja sukelluskurssin. Tosin tänään Bondi Beach oli suljettu haivaaran takia, joten pitänee suunnata jonnekin turvallisille vesille. Kiinalais-aussi on edelleen joululomalla Hong Kongissa ja Taiwanissa, joten minulla on tässä hyvin aikaa deittailla sillä välin mm. yhtä hottis-brassia, jonka tapasin viikko sitten salsassa. Järkeistymisen kautta odotellessa... ;)

perjantai 21. joulukuuta 2012

Joulu on jo ovella

Olen aliarvioinut Sydneyn Chinatownin pahemman kerran! Chinatownin computer centre oli ainoa paikka koko kaupungissa, mistä onnistuin löytämään uuden pinkin Lumian. Nokialainen sieluni on niin helpottunut! 

Viime viikolla päätin kokeilla fitness bootcampia, nämä "pienryhmä-puistojumpat" ovat tosi suosittuja täällä. Tuli tosin tehtyä ehkä pienimuotoinen yliarviointi oman kuntoni suhteen, tunti oli nimittäin ihan hirveää rääkkiä!

Viime lauantaina oli ohjelmassa työporukan pikkujoulut, aivan mahtava dinneri italialaisessa Bambini Trust -ravintolassa. Myös viini- ja shampanjatarjoilu toimi hyvin koko illan ajan. En ole varma miten tämä tapahtui, mutta jossakin vaiheessa iltaa koko tiimi kohotti maljoja ja kailotti sujuvasti suomeksi "kippis!". Tavoitteeni illan suhteen oli olla juomatta itseäni liian känniin, sillä seuraavana päivänä oli työpäivä, mutta tietenkin suuntasin jatkoille Zeta-baariin joukon etunenässä. Onneksi seuraavana päivänä töissä kaikki muutkin olivat darrassa ja puolikuolleita (tai ehkä vielä vähän hutikassa).


Pacific Oysters, Bambini Trust

Honkkari-Aussi on edelleen mukana kuvioissa, ja hän on näyttänyt minulle todella mielenkiintoisia ravintoloita ja baareja Sydneyssä. Lisäksi olen päässyt nauttimaan varsinaisesta aasialaisesta pikakurssista, sillä aivan uusia makuelämyksiä ovat olleet mm. japanilainen bbq, kiinalainen gingerbread-gelato ja laksa. Suosittelen! Lisäksi hengailin yhden vapaapäivän tyypin asunnon uima-altaalla ja yllätyksekseni sieltä löytyi myös suomalainen sauna.


N2 Extreme Gelato, Chinatown 

IVY Pool Bar

Tosi kivoja deittejä ja Jason on aivan huippu tyyppi, mutta olen nyt todella ahdistunut, aargh. Ja kiinalaisuus on edelleen erittäin suuri ongelma, en voi sille mitään. Onneksi hän on nyt joululomalla Hong Kongissa, ja kollegani suositteli deittailemaan sillä aikaa muita miehiä. ;) Hmph, tyyppi on ilmeisesti
todella rikas, joten siinä mielessä se olisi kyllä ratkaisu kaikkiin elämäni ongelmiin... 

En voi käsittää, että muutaman päivän päästä on joulu! Vähän ärsyttää, että en saanut jouluksi lomaa, sillä olisin halunnut mennä joulunviettoon sukulaisteni luo Adelaideen, mutta se ei nyt ole mahdollista. Joulupaketti ja -kortit ovat piristäneet paljon, kiitos vaan! :) Jason oli hankkinut minulle jostain glögiä ja pipareita, ja sain myös töistä kivoja lahjoja, belgialaista suklaata, shampanjaa ja Elizabeth Arden -vartalovoiteen. Aussit viettävät joulua ilmeisesti bbq'n ja piknikin merkeissä, joten tässä on nyt vähän erilaisia joulutraditioita luvassa, odotan mielenkiinnolla. 

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

SOS!

Todella traumaattinen viikko takana. Ensinnäkin olen ollut aivan puolikuollut töissä, kun olen riekkunut alkuviikon taas salsassa. Olen muuten löytänyt uuden todella kivan salsapaikan, joka on lähellä työpaikkaani, siellä on hyvä meno erityisesti tiistai-iltaisin. 

Asiaan. Perjantaiaamuna asiakas sai sydänkohtauksen meidän kaupassa aivan silmieni edessä! Ensimmäistä kertaa elämässäni jouduin todistamaan hätätilannetta (jos omia onnettomuuksiani ei oteta huomioon). Ensin komentelin paikalla kuin mikäkin pikku-Hitler, sitten aloin vain tärisemään ja itkemään. Että näin tämä ensiapukurssin käynyt toimii siis tosipaikan tullen, onpahan tullut nyt sekin testattua. Siinä vaiheessa kun varsin hottikset ambulanssimiehet saapuivat paikalle, olin niin hysteerinen että en edes pystynyt lähestymään niitä jumalaisia auttavaisia olentoja mitenkään. Damn! Ja tämä kaikki ennen klo 10 aamulla. Kollegani ovat ihania, ja loppupäivän sain nauttia kaikkien huomiosta, "how's the patient doing?" - tarkoittaen minua. Kotiin päästyäni kulautin punkkua suoraan pullosta (henkilökohtainen ensihoitotilanne). 

Lauantaiaamu ei alkanut juurikaan paremmin. Työmatkalla joku hullu nappasi kännykkäni suoraan kädestäni ja hävisi samalla silmänräpäyksellä! Kaikki tapahtui niin nopeasti, että en ehtinyt tekemään yhtään mitään. Ja tämä kaikki ennen klo 9 aamulla. En kestä enää, mitähän seuraavaksi?! Sain suljettua sim-korttini ja uuden tilalle ja lisäksi kokoelmassani on nyt taas yksi uusi poliisiraportti. Tilanne vaati taas viiniä, ja kotiin päästyäni kaadoin taas punkkua suoraan kurkusta alas. 

Lauantaina sydänkohtauksen saanut mies tuli kiittämään meitä työpaikalle suklaarasian kera, todella ystävällistä, ja tärkeintä tietenkin että hän oli toipunut. Valitin kollegalleni Jonathanille drama queen -taipumuksistani, mutta hän totesi minun olevan klassinen lady, joka on aina niin organisoitunut ja hyväkäytöksinen. Muahaha, siis kaikkea ihmiset kuvittelevatkin! :D

Honkkari-Aussi, Jason, on ollut todella mukava minua kohtaan näinä traumaattisina päivinä. Hän vei minut tänään kalamarkkinoille piristymään, lisäksi kävimme tsekkaamassa minulle uutta puhelinta. Uuden puhelimen hankinta tulee olemaan hankalaa, sillä täällä on tarjolla vain mutama aivan ylihintainen Lumia-malli, joten joudun mitä todennäköisimmin myymään sieluni ja luopumaan Nokia-uskollisuudestani. Hmph. 

Fish Market, Pyrmont

Grilled seafood platter, yummy!

maanantai 3. joulukuuta 2012

Cool bananas!

En voi käsittää että nyt on jo joulukuu - kesä on siis virallisesti alkanut! Ja varsin kuumissa tunnelmissa mennään, sillä ensimmäisenä virallisena kesäpäivänä lämpötila kohosi jopa +36 asteeseen. :) Kauppakeskuksissa soi joululaulut ja ulos palmujen sekaan on viritetty joulukuusia, mutta ei täällä pääse yhtään joulufiilikseen, ainakaan vielä. Ja nyt on myös ensimmäinen vuosi kun minulla ei ole joulukalenteria, traagista. Kaihoisin mielin voin vain lukea ystävien päivityksiä joulumarkkinoista, glögistä, pikkujouluista, lumesta jne.

Uusi kämppä on oikein jees, vähän ärsyttää jakaa keittiö muiden kanssa, mutta muuten ei valittamista. Ja tässä asuntolassa on onneksi vähän enemmän elämää ja olen tavannut hauskoja tyyppejä. Töissä on myös alkanut sujua ihan mukavasti ja työkaverit ovat aivan mahtavia tyyppejä. Valitin kollegalleni Lucalle tästä "tahdon normaalin elämän" -kriisistä ja piristyin kummasti hänen todetessaan, että minun elämäni suurin ongelma on päättää missä hotellissa aion asua kesäkuussa Fidzillä, lisäksi minulla on jo nyt täällä ihan mieletön sosiaalinen elämä ja näytän jotain 18-vuotiaalta. Luca on ihana! Tiedän että hän liioittelee, mutta tuli silti tosi hyvä mieli. Mahtavaa eli cool bananas, kuten Oz-kielellä sanotaan. :)

Joulukuusi Hyde Parkissa

Keskiviikkona vietin vapaapäivää ja matkasin bussilla Palm Beachille, missä on muuten kuvattu tv-sarja Home and Away. Jatkoin sieltä lautalla Ku-ring-gai Chase National Parkiin, Australian toiseksi vanhimpaan kansallispuistoon, joka on perustettu v. 1894. Kävin vaeltamassa eukalyptusmetsässä seuranani vain paikallisasukkaita eli liskoja, kookaburria ja wallabeja poikasineen. Ihanan rauhallista ja niin kaunista luontoa! Siellä pääsi myös tutustumaan aboriginaalien kalliomaalauksiin.

Ku-rin-gai Chase National Park

Swamp Wallaby

Goanna

Mayday! Olen käynyt pari kertaa
vahingossa treffeillä yhden kiinalais-aussin kanssa. Viikko sitten kävin sen kanssa Village Bizarre -tapahtumassa, tosin olin siinä käsityksessä että oltiin menossa sinne porukalla salsakavereiden kanssa, mutta olimmekin kahdestaan. Ilta oli kyllä ihan weirdly wonderful, hengailimme Rocksissa ja kävimme drinksuilla mahtavalla kattoterassilla. Ja torstai-iltana olin taas ulkona sen kanssa yhdessä jazz-paikassa. Se on tosi kiva tyyppi, mutta puoliksi kiinalainen, erittäin paha ongelma! Äääh, näiden tanssikavereiden pitäisi tajuta että kyse on vain tanssista, ei mistään muusta... Ja minun pitäisi opetella edes joskus sanomaan "ei", tästä ei muuten hyvä seuraa.

Työpaikan pikkujoulut on parin viikon päästä ja niistä alkaa muodostua pienimuotoinen psykologinen kriisi. Ensinnäkin, olen tietysti ainoa kenellä ei ole plus one'a. Ja toiseksi, jokainen joutuu arvonnan perusteella hankkimaan lahjan jollekin toiselle ja itse joudun hankkimaan lahjan pääpomolle. Help! Hmm, toivottavasti tulen itse saamaan jonkin kivan lahjan... ;)

Kävin tänään postittamassa joulupaketit ja -kortit ja se olikin varsinainen operaatio: jouduin listaamaan postiviranomaisille pakettien ja kirjekuorien sisällöt ja allekirjoittamaan monet todistukset siitä, että en ole lähettämässä mitään vaarallisia tai muuten kiellettyjä aineita. Lisäksi maksoin tästä lystistä pienoisen omaisuuden. Olen vahvasti sitä mieltä, että aussien turvatoimet ovat hieman hätävarjelun liioittelua.