torstai 5. helmikuuta 2015

Australia Day long weekend in Hervey Bay and Fraser Island

Puolen vuoden Queenslandin ekskursiomme huipentui tammikuun lopussa Australian kansallispäivän (Australia Day) pitkään viikonloppuun Hervey Bayssa ja Fraser Islandilla. Hervey Bay on pieni rannikkokaupunki, joka sijaitsee noin kolmen ja puolen tunnin ajomatkan päässä Brisbanesta pohjoiseen. Hervey Bayn sanotaan olevan jopa maailman paras paikka valaiden bongaukseen, sillä se on ryhävalaiden muuttoreitin levähdyspaikka ja alueen rauhallisissa vesissä valaat mielellään leikkivät, sosialisoivat ja opettavat poikasiaan. Valaskausi tosin ajoittuu heinäkuusta marraskuulle, joten valaiden bongaukseen on siis palattava toisella kertaa.

Hervey Bay

Vierailu Fraser Coast Discovery Sphere -tutkimuskeskuksessa oli mielenkiintoinen alustus viikonlopulle. Tutkimuskeskus tarjoaa interaktiivisella tavalla informaatiota valaista sekä Fraser Islandista, mukaan lukien aboriginaalien tarinan saaren syntyhistoriasta. Lisäksi kävimme vierailemassa Reefworld Aquarium -akvaariossa, jossa voi nähdä ja ruokkia erilaisia kaloja ja kilpikonnia. 

Nautimme aamukahvit ja brunssin EAT @ Stan & Steph's -kahvilassa. Kahvilan omistajat Stan ja Steph ovat jonkin sortin paikallisia julkkiksia, sillä he ovat voittaneet My Kitchen Rules -ohjelman vuonna 2013. Kahvila on tunnettu kahvistaan sekä erinomaisista makkaroistaan, ja molemmat osoittautuivat kaiken hehkutuksen arvoisiksi. Illalla juhlistimme Queenslandin ekskursiomme huipentumista mahtavassa Coast -ravintolassa paikallisen seafoodin merkeissä. 

Hervey Bay

Hervey Bayn edustalla sijaitsee maailman suurin hiekkasaari Fraser Island. Saari on muodostunut satojen tuhansien vuosien aikana hiekasta, jota on kulkeutunut Australian kaakkoisosista ja jopa Etelämantereelta saakka. Fraser Island ei kuitenkaan ole pelkkää hiekkaa, vaan saarella on varsin monipuolinen ja ainutlaatuinen luonto eukalyptusmetsistä subtrooppisiin sademetsiin. Lisäksi saarella on makean veden järviä, jotka ovat maailman puhtaimpien joukossa. Saarella ei ole tavattu koalia tai kenguruja, mutta sen sijaan saarella voi nähdä mm. useita erilaisia liskoja, käärmeitä ja dingoja. 

Fraser Islandille pääsee kätevästi lautalla, tosin saarella voi matkustaa vain nelivetoisella kulkuneuvolla. Näin ollen meidän oli pakko turvautua järjestettyyn matkaan - vaihtoehto, jota yritän aina karttaa viimeiseen saakka. Buukkasimme päivän Fraser Explorer Premium Day Tour -reissun, joka skeptisestä asenteestani huolimatta osoittautui aivan mahtavaksi kokemukseksi. Kuskimme ja oppaamme Scott oli aivan huippu tyyppi ja hän kertoi mielenkiintoisia faktoja sekä aboriginaalien tarinoita Fraser Islandista. Yhteen päivään mahtui paljon ohjelmaa, mutta aikataulu ei kuitenkaan ollut liian tiukka. Kävimme mm. kävelemässä sademetsässä, uimassa kristallinkirkkaassa Lake McKenzie -järvessä, huristelemassa saaren ikonisella hiekkaisella "päätiellä" eli 75 Mile Beachilla, jonka varrella bongasimme myös vuonna 1935 uponneen Maheno Shipwreck -laivanhylyn, sekä virkistäytymässä Eli Creek -joessa. 

Fraser Island

75 Mile Beach, Fraser Island


Tämä video antaa myös vähän esimakua Fraser Islandista: 





Australia-päivän aamuna heräsimme jo aamuvarhain ja suuntasimme Tin Can Bayhin, jossa voi ruokkia villejä delfiinejä. Vapaaehtoisten tiimin ylläpitämä Barnacles Dolphin Centre tarjoaa tämän ainutlaatuisen mahdollisuuden. Delfiinien ruokinta Tin Can Bayssa on saanut alkunsa mielenkiintoisella tavalla: vuosia sitten yksi loukkaantunut delfiini oli saapunut merenlahteen pitäen sitä turvapaikkanaan ja paikalliset ihmiset olivat ruokkineet ja hoivanneet sen takaisin kuntoon. Siitä lähtien delfiini on palannut takaisin joka aamu ja tuonut myös mukanaan muita delfiinejä. Aivan huikea kokemus, joka todellakin antaa mahdollisuuden olla vuorovaikutuksessa delfiinien kanssa. Ainoa ongelma tosin oli se (tällainen prinsessa kuin olen), että en pystynyt koskemaan kalaan, joka delfiinille piti syöttää. Näin ollen delfiinien hoitaja syötti kalan ja itse pidin vain vähän sen pyrstöstä kiinni. ;) Kuten mummi sanoisi: "Ei tullut Elisasta kalanaista". Hmph, oliko tämä muka jotenkin yllätys?

Tin Can Bay

Saavuimme takaisin Brisbaneen jo iltapäivällä ja loppupäivän hengailimme rennosti aussilaiseen tyyliin pubissa kuunnellen sivukorvalla Triple J -radiokanavan Hottest 100 Countdownia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti