maanantai 3. joulukuuta 2012

Cool bananas!

En voi käsittää että nyt on jo joulukuu - kesä on siis virallisesti alkanut! Ja varsin kuumissa tunnelmissa mennään, sillä ensimmäisenä virallisena kesäpäivänä lämpötila kohosi jopa +36 asteeseen. :) Kauppakeskuksissa soi joululaulut ja ulos palmujen sekaan on viritetty joulukuusia, mutta ei täällä pääse yhtään joulufiilikseen, ainakaan vielä. Ja nyt on myös ensimmäinen vuosi kun minulla ei ole joulukalenteria, traagista. Kaihoisin mielin voin vain lukea ystävien päivityksiä joulumarkkinoista, glögistä, pikkujouluista, lumesta jne.

Uusi kämppä on oikein jees, vähän ärsyttää jakaa keittiö muiden kanssa, mutta muuten ei valittamista. Ja tässä asuntolassa on onneksi vähän enemmän elämää ja olen tavannut hauskoja tyyppejä. Töissä on myös alkanut sujua ihan mukavasti ja työkaverit ovat aivan mahtavia tyyppejä. Valitin kollegalleni Lucalle tästä "tahdon normaalin elämän" -kriisistä ja piristyin kummasti hänen todetessaan, että minun elämäni suurin ongelma on päättää missä hotellissa aion asua kesäkuussa Fidzillä, lisäksi minulla on jo nyt täällä ihan mieletön sosiaalinen elämä ja näytän jotain 18-vuotiaalta. Luca on ihana! Tiedän että hän liioittelee, mutta tuli silti tosi hyvä mieli. Mahtavaa eli cool bananas, kuten Oz-kielellä sanotaan. :)

Joulukuusi Hyde Parkissa

Keskiviikkona vietin vapaapäivää ja matkasin bussilla Palm Beachille, missä on muuten kuvattu tv-sarja Home and Away. Jatkoin sieltä lautalla Ku-ring-gai Chase National Parkiin, Australian toiseksi vanhimpaan kansallispuistoon, joka on perustettu v. 1894. Kävin vaeltamassa eukalyptusmetsässä seuranani vain paikallisasukkaita eli liskoja, kookaburria ja wallabeja poikasineen. Ihanan rauhallista ja niin kaunista luontoa! Siellä pääsi myös tutustumaan aboriginaalien kalliomaalauksiin.

Ku-rin-gai Chase National Park

Swamp Wallaby

Goanna

Mayday! Olen käynyt pari kertaa
vahingossa treffeillä yhden kiinalais-aussin kanssa. Viikko sitten kävin sen kanssa Village Bizarre -tapahtumassa, tosin olin siinä käsityksessä että oltiin menossa sinne porukalla salsakavereiden kanssa, mutta olimmekin kahdestaan. Ilta oli kyllä ihan weirdly wonderful, hengailimme Rocksissa ja kävimme drinksuilla mahtavalla kattoterassilla. Ja torstai-iltana olin taas ulkona sen kanssa yhdessä jazz-paikassa. Se on tosi kiva tyyppi, mutta puoliksi kiinalainen, erittäin paha ongelma! Äääh, näiden tanssikavereiden pitäisi tajuta että kyse on vain tanssista, ei mistään muusta... Ja minun pitäisi opetella edes joskus sanomaan "ei", tästä ei muuten hyvä seuraa.

Työpaikan pikkujoulut on parin viikon päästä ja niistä alkaa muodostua pienimuotoinen psykologinen kriisi. Ensinnäkin, olen tietysti ainoa kenellä ei ole plus one'a. Ja toiseksi, jokainen joutuu arvonnan perusteella hankkimaan lahjan jollekin toiselle ja itse joudun hankkimaan lahjan pääpomolle. Help! Hmm, toivottavasti tulen itse saamaan jonkin kivan lahjan... ;)

Kävin tänään postittamassa joulupaketit ja -kortit ja se olikin varsinainen operaatio: jouduin listaamaan postiviranomaisille pakettien ja kirjekuorien sisällöt ja allekirjoittamaan monet todistukset siitä, että en ole lähettämässä mitään vaarallisia tai muuten kiellettyjä aineita. Lisäksi maksoin tästä lystistä pienoisen omaisuuden. Olen vahvasti sitä mieltä, että aussien turvatoimet ovat hieman hätävarjelun liioittelua. 

5 kommenttia:

  1. "Se on tosi kiva tyyppi, mutta puoliksi kiinalainen, erittäin paha ongelma!" LOL. Ihanan ja piristävän epäpoliittisesti korrektia Eltzu;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! :D Lienee parasta löytää jokin korrektimpi syy dumpata se tyyppi kuin omat ennakkoluuloni...

      Poista
  2. Heh, kuulostaa niin ihanalta..! Ei sitä niihin joulufiiliksiin pääse aina kyllä täällä kylmässäkään. Tosin ei mulla mitään erityistä joulu-angstiakaan ole. Glögi ja suklaa maistuvat edelleen! Ja huomenna toki taas suomikirkolle piipahtamaan joulumarkkinoilla. Mutta olen aika tyytyväinen tällä hetkellä, että Mosambik kutsuu jouluna -ja se lämpö. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on niin upeaa luontoa, mutta joulufiilis on kyllä hyvin kaukana. Lumi, glögi ja joulumarkkinat tulisivat tarpeeseen!
      Mosambik kuulostaa muuten varsin mahtavalta jouluplääniltä! :)

      Poista
  3. Iso kiitos kortista! Se oli aika hauska yllätys perinteisten suomalaisten joulukorttien seassa :D !

    VastaaPoista