tiistai 6. marraskuuta 2012

Paluu arkeen

Sydneyssä ei juurikaan mitään uutta auringon alla. Olen viimein toipunut siitä helvetillisestä flunssasta, tai mikä viidakkouume se ikinä olikaan. Viime viikot ovat menneet nopeasti ja hieman ahdistuneissa tunnelmissa, agendalla on nimittäin ollut työnhakua ja asunnon metsästystä - olin aivan unohtanut miten rasittavaa puuhaa molemmat on, grrr. Täällä on myös siirrytty kesäaikaan ja Euroopassa vastaavasti talviaikaan, joten aikaeroa on nyt entistäkin enemmän ja ensimmäistä kertaa olen tajunnut miten kaukana eristyksissä olenkaan. Huoh. :(

Mutta ei täällä nyt ihan kamalaa ole. Olen käynyt mm. international drinks -tapahtumissa ja myös tsekkaamassa Sydneyn salsapiirit ja yhtenä viikonloppuna pääsin myös mukaan veneilemään Hannan ja Timin rikkaan naapurin uudella paatilla. Viime viikonloppuna järjestimme Hannan kanssa yhteissynttärit, hauskat juhlat ja oli mukava tavata uusia kivoja ihmisiä. Illan päätteeksi päädyin pussailemaan yhden chileläisen tyypin kanssa, hihihi. ;) Tästä uudesta latino-pakkomielteestä on nyt vaan tultava loppu, sillä tarkoituksena on keskittyä aussi-surffareihin! Ihan väärä maanosa. 

Veneilemässä

Happy birthday Hanna & Elisa!

Sunnuntaina kävin tsekkaamassa vuosittaisen Sculpture by the Sea -näyttelyn Bondi-biitsillä, joten vähän taidettakin on harrastettu.


Ghost Net Crocodile; taustalla Bondi beach



Tällä viikolla allekirjoitin myös työsopimuksen, sain duunin yhden koruliikkeen kansainvälisestä tiimistä. Minun oletetaan osaavan puhua asiakkaille ranskaa ja venäjää, hmph. Mutta muuten työ vaikuttaa sopivan helpolta ja mukavalta. Kuulostaa erittäin hyvältä Ecofin-orjana raatamisen jälkeen!

Itse asiassa odotan työn alkamista ja toivon myös saavani kivemman asunnon pian, jotta pääsen sitten vähän paremmin asettumaan - alan kuulostaa todella vanhalta ja tylsältä, apua! Olen toistaiseksi asunut Sydneyssä yhdessä asuntolassa, joka on ollut sinänsä ihan ookoo, mutta haluaisin kuitenkin löytää jonkin "oikean" kämpän, tai paremminkin huoneen paikallinen hintataso huomioon ottaen. Strasbourgin ja Brysselin kehitysmaaolosuhteiden jälkeen asunnon standardit saattavat kuulostaa hieman alkeellisilta, tässä tärkeimmät toivomukset:
  • vuokranantaja ei ole ihan täysi psykopaatti
  • toimivat sähköt, lämmintä vettä, ei hometta

Tiistaina on tärkeä australialainen juhlapyhä, Melbourne Cup, josta en ollut ennen kuullutkaan. Kyseessä on jokin laukkakilpailu-karnevaali, joka on Victorian osavaltiossa ihan vapaapäivän arvoinen. Myös Sydneyssä monet paikalliset ottavat iltapäivän vapaaksi, jotta pääsevät lyömään vetoa hevosista ja menemään pubiin. Aussit osaavat ottaa ilon irti millä tekosyyllä tahansa. :)

2 kommenttia:

  1. Hyva Elisa! Janna miten Belgian jalkeen kriteerit tosiaan madaltuu todella paljon. Toi Melbourne Cup kertoo aika paljon erosta Euroopan ja Aussejen valilla. Taalla on vain jotain nyyhkytraagikkopyhia kuten pyhainpava ja nyt tulee armistice ja kaikki on vain synkkaa ja harmaata. Siella nayttaa asenne olevan kohdallaan. Pitaisi ehdottaa etta Eurooppassakin olisi joskus jotain taysin "turhia", mutta hauskoja pyhapaivia. :)))
    Tsemppia asunnon metsastykseen ja uuteen tyohon! Ja keep being your amazing self! Pus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa! Aussit tosiaan osaavat löytää syyn mennä pubiin, haha! Euroopan pyhimyspäivät yms on tietty kivoja vapaapäiviä, mutta kannatan myös noita täysin turhia mutta hauskoja pyhäpäiviä, esim. jääkiekon MM-loppuottelu voisi olla jotain vastaavaa suomalaisille.

      Poista